Jukka Rantala
 |
JUKKA RANTALA - INTOHIMOISESTA HARJOITTELIJASTA AMMATTILAISEKSI
Pallo-Iirot täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi "Yksi seura - monta tarinaa" - juttusarjassa haastattelemme taustavaikuttajia, entisiä pelaajia, vapaaehtoisia, seuralegendoja eli ihmisiä jotka tekevät Pallo-Iiroista meidän seuramme.
Pallo-Iirojen junioripolun läpi on kulkenut tuhansia pelaajia vuosien saatossa. Joillekin jalkapallosta on tullut harrastus, joillekin elämäntapa ja varmasti monelle jalkapallon kautta on tullut pysyviä ihmissuhteita. Pallo-Iirot on myös kasvattanut useita ammattilaispelaajia. Jukka Rantala on yksi heistä.
Keskikaupungin poikana Jukka Rantala aloitti jalkapallon Pallo-Iirojen nappulaliigassa. Keskikaupungin joukkue oli sinisessä peliasussa pelaava Everton. Talviharjoitteluhallin valmistuttua Jukka oli tuttu näky hallin käyttäjille.
- Äiti tai isä eivät painostaneet jalkapallon aloittamisessa. Halusin mennä pelaamaan ja nappulaliigassa aloitin pelaamisen. Talviharjoitteluhalli oli hyvä, sillä paljon siellä vietettiin aikaa ja potkittiin palloa.
Jukka Rantalan tuleva ammattilaisura olisi voinut tosin katketa jo heti alkutekijöissään.
- Muistan sen vieläkin hyvin elävästi, kun menin Pallo-Iirojen nuorimman ikäluokan ensimmäisiin harjoituksiin. Olin sopinut kaverin kanssa treffit uimahallin mäelle. Odotin ja odotin häntä hermostuneena, mutta kaveri teki lopulta oharit. Oli lähellä, että en mennyt itsekään, Jukka muistelee.
Kliseisesti voisi sanoa, että loppu on raumalaista jalkapallohistoriaa, mutta matkalla on sattunut monenlaista tapahtumaa. Yksi asia kuitenkin nousee useimmiten esiin kun keskustellaan Jukka Rantalasta – kova harjoittelu. Raumalaisen jalkapallolegendan mukaan Jukka Rantala tuli talviharjoitteluhallille kolmelta päivällä ja lähti yhdeksältä illalla pois.
- Tuossa taitaa olla vähän värikynää. Kyllä mä paljon harjoittelin omalla ajallani, mutta se johtui siitä, että kun on tämän näköinen niin ei ollut tytötkään häiritsemässä, Rantala nauraa.
Pallo-Iirojen edustuksen harjoituksiin 15-vuotiaana
Jukka Rantala oli nuorten maajoukkueiden vakiokalustoa. Rantala pelasi kaikissa nuorten ikämaajoukkueissa vuosina 1992-1997. Vuoden poikapelaajaksi, eli lupaavimmaksi pelaajaksi Rantala valittiin vuonna 1993. Juniorimaajoukkueissa oli samaan aikaan sellaisia suomalaisia jalkapallosuuruuksia kuin Aki Riihilahti ja Jussi Jääskeläinen.
Pallo-Iirojen edustuksen treeneihin Rantala meni ensimmäistä kertaa 15-vuotiaana. Kokemus on jäänyt pysyvästi Rantalan mieleen.
- Painoin varmaan 50 kiloa kun menin harjoituksiin mukaan. Kaikki pelaajat oli isoja ja vauhti todella kovaa. Kontrasti oli todella iso verrattuna juniorien treeneihin.
- Pukukopissa oli silloin isoja persoonia. Puustisen Risto, Salmelan Pasi, Rintasen Rami ja Kari Ketola muun muassa. Etenkin Ketolasta ei koskaan tiennyt mitä se keksi. Kyllähän se munkin kengät oli joskus ennen reenejä teipannut yhteen, jemmaillut reenikamoja ja muuta pukukoppi jäynää. Itse koitin pysytellä taka-alalla, Rantala naurahtaa.
- Hyvä jengi meillä oli Kakkoseen ja noustiinkin Ykköseen. Siellä Iirot pelasikin sitten monta kautta. Hieno muisto tulee mieleen myös B-junioriajalta, jolloin noustiin kauden päätteeksi SM-sarjaan.
Ammattilaisuralla pettymyksiä, riemua ja eksotiikkaa
Jukka Rantalan ammattilaisuran ensimmäisissä vuosissa riitti tapahtumia. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1995 Rantala siirtyi Kuusysiin Lahteen pelaamaan. Heti ensimmäisellä ammattilaiskaudella kohtalona oli tippua liigasta ykkösdivisioonaan. Kauden jälkeen Rantala siirtyi Valkeakoskelle FC Hakaan. Kovin helppo ei ollut toinenkaan kausi ammattilaisena.
- Kahtena ensimmäisenä kautena ammattilaisena koin kaksi putoamista. Olihan se aika kova kohtalo, mutta putoamiset ja nousut kuuluvat urheiluun. Ne parhaiten ovat mieleen jääneet.
- Heti seuraavalla kaudella nousimme ykkösdivisioonasta takaisin liigaan ja voitimme sillä kaudella divarijoukkueena myös Suomen Cupin. Myös Tommi Torkkeli oli siirtynyt seuraan siksi kaudeksi.
Mikäli kaksi ensimmäistä kautta olivat raskaita, niin FC Hakassa Rantala voitti tulevina vuosina kaksi Suomen mestaruutta ja kaksi kertaa Suomen Cupin. Vuonna 2001 Rantala valitsi vähän eksoottisemman osoitteen ja lähti pelaamaan jalkapalloa Yhdysvaltoihin.
- Valkeakoskella oli silloin kaveri, jolla oli kontakteja Yhdysvaltoihin. Otimme yhteyttä sinne ja sitten läheteltiin videoita, juteltiin puhelimessa ja sovittiin asioista. Pelasin yhden kauden Etelä-Carolinassa, Charlestonissa. Alku siellä oli todella vaikea. Mulla oli ehkä vähän vaikeuksia aluksi sopeutua amerikkalaiseen kulttuuriin ja olihan kaikki siellä uutta. Alkukankeuden jälkeen elämä kentällä ja sen ulkopuolella sujui hyvin.
- Olisin voinut sinne jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta ei se sitten lopulta ollut kuitenkaan mun juttu. Seura oli kyllä hyvä ja siellä oli kaikki hoidettu alusta loppuun viimeisen päälle.
- Erikoista siellä oli, että seuralla oli oma yksityinen stadion, treenikenttä ja muuta. Se ei ollut ihan tavanomaista siellä päin. Yleensä käytettiin koulujen tai muiden kenttiä ja stadioneita. Seuran perustaja oli englantilainen liikemies, joka varmastikin halusi juurruttaa eurooppalaista futiskulttuuria sinne.
Amerikassa jalkapallo ei ole lähellekään niin suosittua kuin isot lajit kuten baseball, amerikkalainen jalkapallo tai koripallo. Rantala huomasi, että pelitavalla ja sarjasysteemille jalkapallosta yritettiin tehdä kiinnostavampaa yleisölle.
- Ehkä amerikkalaiset eivät ole niin kiinnostuneita pelin taktisista hienouksista, vaan halutaan nähdä paljon maaleja eikä 1-1 tuloksia. Muistaakseni siellä sai ylimääräisen pisteenkin, jos voitti ja teki yli kolme maalia.
- Lisäksi sarjan mielenkiintoa pyrittiin lisäämään muun muassa playoffeilla. Näin otteluilla oli sarjassa panosta loppuun asti, vaikka vanhalla mantereella ajatus jalkapallosta ja playoffeista on vieras. Muistan hyvin kun syyskuun 11. päivän aamuna meillä oli juuri aamuharjoitukset menossa, kun iskut tehtiin. Tarkoitus oli lentää reenien jälkeen playoff-peliin Pittsburghiin, mutta kaikki lennot luonnollisesti peruttiin ja peliä siirrettiin viikolla eteenpäin.
Uran loppumiseen ei liittynyt dramatiikkaa
Yhdysvalloista palattuaan Rantala pelasi vielä pari kautta FC Hakassa ennen kuin lopetti uransa. Rantalan päätökseen ei liittynyt dramatiikkaa tai vammoja. Valinta oli ennemminkin looginen.
- Mulla ei ollut vammoja tai oikeastaan muutenkaan mitään kremppoja. Ikä olisi vielä mahdollistanut pelaamisen, mutta olin tehnyt päätöksen, että jos saan työpaikan, niin sen ehdoilla mennään. Ammattilaisuus on hienoa, mutta ei siitä tällä tasolla kuitenkaan mitään eläkesäästöjä jää. Kyllä mun piti ajatella tulevaisuutta. Ehkä olisin jatkanut pelaamista mikäli en työpaikkaa olisi saanut, edelleen Wurthilla työskentelevä 39-vuotias Jukka Rantala kertoo.
- Lopettamiseen ei muutenkaan liittynyt haikeutta. Totta kai mulla on pukukoppielämää välillä ikävä. Samanhenkisten äijien kanssa on mukavaa touhuta. Ammattilaisurheilussa on se erikoinen puoli, että periaatteessa sulla on paljon vapaa-aikaa, mutta olet kuitenkin koko ajan kiinni. Työelämään päästyäni olin aika innoissani ensimmäisestä kesälomasta. Nyt en vaihtaisi vapaita viikonloppujani mihinkään, Rantala kertoo.
Pallo-Iirot edelleen mielessä
Tänä päivänä 39-vuotias Rantala työskentelee Porin seudulla ja asuu Ulvilassa. Perheeseen kuuluu vaimo ja keväällä 5-vuotta täyttävä tytär ja elämä pyörii vahvasti perheen ja työn ympärillä. Jalkapalloa Rantala ei ole kokonaan jättänyt, mutta vähemmälle se on selkeästi jäänyt.
- Valmensin ennen tyttären syntymää kolme vuotta MuSassa ja kaksi vuotta Jazzissa 13-16 -vuotiaita junioreita. Tyttären synnyttyä valmentaminen jäi. Itse en ole jalkapalloa enää harrastusmielessä pelannut, koska sen verran on kilpailijan luonnetta, että jos teen jotain niin teen sitten täysillä.
- Satunnaisesti seuraan muutenkin jalkapalloa. Muutaman kerran kaudessa käyn katsomassa Iirojen ja Jazzin matseja. Aallon Iirolta kuulen sitten mitä Pallo-Iiroille kuuluu.
- Pallo-Iirot on edelleen tärkeä minulle. Pelasinhan seurassa kauan pienestä asti. Ja kaverit ovat tulleet jalkapallon kautta. Itse asiassa lähes kaikki kaverit, Tommi Torkkelin bestmanikseen valinnut Jukka päättää.