Jani Andreasen

Pallo-Iirot täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi "Yksi seura - monta tarinaa" - juttusarjassa haastattelemme taustavaikuttajia, entisiä pelaajia, vapaaehtoisia, seuralegendoja eli ihmisiä jotka tekevät Pallo-Iiroista meidän seuramme.

Jani Andreasen miettii pitkään ja hartaasti. Lopulta vastaus tulee jämäkästi tiukan tuijotuksen säestämänä: ”Sukru Uzuner. Kyllä.”

Jani Andreasen tunnetaan Raumalla monipuolisena urheilumiehenä. Tänä päivänä Andreasen kuuluttaa Äijänsuolla niin Pallo-Iirojen peleissä kuin liigapeleissä Lukon kotiotteluissa. Lisäksi miehen tulkintaa voi kuunnella naisten superpesisotteluissa Raumalla. Aikaa jää vielä kolmen lapsen isälle juniorivalmennukselle Pallo-Iiroissa. Pelikentältä Andreasen kuitenkin muistetaan kovaotteisena keskikentän terrierinä, jonka nimi oli useasti vastustajien kuin tuomareidenkin huulilla. Ja ihon alla.

-     Kyllähän mä tuomareiden hampaisiin jouduin. Etenkin Saarisen Vesan. Oli siellä muutama hyväkin tuomari, mutta nimiä en muista, Andreasen velmuilee.

-     Punaisia ja keltaisia kortteja, niitä kyllä kertyi paljon. Jopa niin paljon, että välillä piti huilata 3-5 ottelua kerralla.

Ei liene kaukaa haettu, että monien vastustajien kirjoissa Andreasen on se ärsyttävin nimi, joka peliuralta on jäänyt mieleen. Entä kuka on Pallo-Iirojen ”Roy Keanen” vastinkappale? Kuka pelaaja on kentällä pystynyt vastaamaan samalla mitalla takaisin?

Palataan ensimmäiseen kappaleeseen.

-     Ärsyttävin vastustaja oli ehdottomasti Sukru Uzuner. 190 senttiä leveä turkkilainen hyökkääjä. Kaveri oli pelottava ja ärsyttävä samaan aikaan, Andreasen muistelee.

Edustuksessa miltei kahden vuosikymmenen ajan

Jani Andreasen oli pelaajana paljon muutakin kuin kovaotteinen keskikenttäpelaaja. Andreasen osui myös tasaiseen tahtiin maalipuiden väliin. Tästä osoituksena on edustuksessa tehdyt 44 maalia. Ennen kaikkea mies pelasi viidentoista vuoden ajan Pallo-Iirojen edustusjoukkueessa ja tunnettiin todellisena joukkuepelaajana. Vanha pelikaveri Kimmo Hörkkö muistelee seuraavasti.

-     Muistan Ankun otteet pelikentiltä varsin hyvin. 90-luvun Ykkösen pelit osuivat tuonne omaan teini-ikääni ja muistan kyllä hänen kaikki värikkäät otteet kentällä. Saattaapa olla, että sieltä tarttui jotain vaikutteita myös omaan pelaamiseeni.

-     Ankku on aina ollut iso joukkuepelaaja. Hän halusi yli kaiken voittaa kaiken missä oli mukana. Oli kyse sarjapelistä, harkkojen loppupelistä tai korttipeleistä bussin takaosassa. Aina piti voittaa. Välillä otteet muistuttivat painimolskia, välillä ehkä pienellä filungilla haki yliotetta vastustajista ja tuomareista, mutta aina kuitenkin antoi 100% joukkueelle. Arvostan erittäin korkealle hänen voitontahtoaan ja sitä että hän vaati sitä myös muilta.

-     Iso persoona Ankku oli myös kentän ulkopuolella, pukuhuoneessa ja saunalla. Tarinankertoja, viihdevastaava ja ”naamiaisasujen” ehdoton mestari. Kellään ei ollut tylsää hänen seurassaan, Hörkkö kertoo.

 Jalkapallo valikoitui päälajiksi teini-iässä

Lapsuusvuosina Andreasen pelasi jalkapalloa ja jääkiekkoa tasapuolisesti. Lajivalinta tehtiin B-juniori-ikäisenä.

-     Muistan, että jalkapallon aloitin Paroalhon Voimassa. Joukkueessa oli myös Pasi Salmela, jonka kanssa sitten siirryttiin yhdessä Pallo-Iiroihin myöhemmässä vaiheessa. Moni muu Kourujärven pojista siirtyi Rauman Palloon. 

-     B-juniori-ikäisenä piti tehdä lajivalinta jääkiekon ja jalkapallon välillä. Olin maalivahtina kiekossa ja mulle sanottiin, että olen liian pieni maalivahdiksi. Tosin maalivahtina olemisesta oli hyötyä jalkapallouralle, koska olin tottunut venyttelemään hyvin. Se oli varmaan yksi syy, että en juuri koskaan ollut loukkaantuneena peliuran aikana, Andreasen kertoo.

Edustusjoukkueen rinkiin Andreasen tuli A-juniori-ikäisenä. B-junioreissa Pallo-Iirojen silloinen ikäluokka pelasi SM-tasolla, joten lahjakas ikäluokka oli kyseessä. Edustuksen silloinen päävalmentaja oli Hans-Erwin Königsmann ja Pallo-Iirot pelasi Ykköstä.

-     Königsmann oli ensin pelaamassa ja sitten valmentamassa. Ja hyvä valmentaja olikin. Edustuksen treeneihin tulin nöyrästi ”pallot kainalossa”. Kari Ketola dominoi silloinkin pukukoppia . Niemisen Marko otti sitten minut suojiinsa ja opetti tavoille.

-     Alku edustusjoukkueessa oli vaikea ja pelasin ensin kakkosjoukkueessa. Pelasimme ykkösjoukkuetta vastaan harjoitusottelun ja pelasin hyvin siinä ottelussa. Sitä kautta pääsin mukaan ykkösjoukkueeseen, jossa sitten vierähti miltei koko ura.

Andreasen pelasi Pallo-Iiroissa koko uransa, lukuun ottamatta uran loppuvuosia. Pallo-Iirot tippui Ykkösestä ja Andreasen siirtyi paikallisvastustaja FC Raumaan. Jokusen matsin Andreasen pelasi vielä EuPa:ssa ja UTU:ssa omien sanojensa mukaan saunaillan toiveissa.

-     Ykkösessä pelattiin monta kautta, yhdeksän kautta putkeen. Se oli kovaa taistelua, sillä yhtään helppoa peliä ei ollut tuona aikana. Königsmannin kaudella 98-99 johdettiin jopa Ykköstä kevätkaudella.

Pallo-Iirojen tiputtua Kakkoseen osa Pallo-Iirojen pelaajista siirtyi pelaamaan FC Raumaan, joka pelasi silloin myös Kakkosessa.

-     Me vanhat äijät siirryttiin silloin FC Raumaan. Osittain myös johtuen siitä, että Pallo-Iiroissa harjoittelu ei välttämättä palvellut silloin kokeneita pelaajia. Oltiin FC Rauman kanssa itse asiassa silloin parempi joukkue Kakkosessa, Andreasen kuittaa.

Andreasen oli monen ulkomaalaispelaajan luottohenkilö

Pallo-Iiroissa on vuosien varrella pelannut useita eri ulkomaalaispelaajia. Andreasenin uran aikana heitä pelasi iso liuta. Syystä tai toisesta, josta Andreasen itsekään ei osaa tarkemmin kertoa, juuri hän oli useasti ulkomaalaispelaajien tukihenkilönä. Ulkomaalaispelaajista Janille on jäänyt monta hauskaa muistoa vuosien varrelta.

-     Olihan näitä. Ensimmäisenä tulee mieleen Wesley Webb eli ”Sinnerin Sidane”. Hyvät ensimmäiset treenit ja nimi paperiin. Sen jälkeen olikin sitten hiljaisempaa.

Raumalla pelanneesta brasialaiskaksikosta Reinaldosta ja Paolosta Andreasenilla on hauska muistikuva.

-     Pojat olivat kuin eri puista veistetyt. Toinen kanuunapotkuinen toppari ja toinen sai hädintuskin palloa edes kuudentoista rajalta ilmassa maalille. Ihan hyviä pelimiehiä kuitenkin kumpikin.

-     Christian Ciornei oli juoksuvoimainen hyökkääjä, joka teki paljon maaleja. Muistan yhden pelireissun kun Narmalan Kim soitti kesken bussimatkan, että Christian sun kämppäsi palaa. Oli jättänyt kynttilän palamaan ja lähti pelireissulle, Andreasen naurahtaa.

Christian Ciornein kanssa samaan aikaan Raumalle tulleesta, Pallo-Iiroissa vielä tänäkin päivänä pelaavasta Vasile Marchiksesta tuli myös hyvä ystävä.

-     Aika monta kertaa Vasun kanssa saunottiin vanhempiemme luona Vesalantiellä. Ja ollaan vieläkin tekemisissä. Marchis on mielestäni paras koskaan Raumalla pelannut toppari.

Heti perään Andreasen kehottaa haastattelijaa mainitsemaan myös Sami Koivusen lisäen, että Koivunen oli johtaja vailla vertaa.

-     Ulkomaalaisista pitää myös mainita Porista tullut nykyinen crossfitt-kuningas Mikko Salo. Oli kovassa kunnossa jo tuolloin. Samasta suunnasta tuli myös Merikarvian keisari ja nykyinen Muchenin kuvernööri Mika Kouhi. Reilu ja kovaotteinen Vaasan Palloseuran entinen kapteeni on pakko mainita. Hänenkin kanssaan yhteydet pelaa vielä tänäkin päivänä. Ja jos joku haluaa nähdä meidät yhdessä, niin kannattaa tilata intiaaniseremoniamestarit, Andreasen lisää mystisesti.

-     Näitä pelaajia sitten opastin ja hoivasin kädestä pitäen elämään Raumalla. Joskus majoitinkin.

Pelikaverit ja matkat parhaimpia muistoja uralta

Kysyttäessä peliuran parhaita muistoja ei Andreasenilta tule ensimmäiseksi mieleen pelilliset asiat, vaan ennemminkin ihmiset ja tarinat matkan varrelta. Haastattelun aikana Andreasenin muistilokeroista tulee lukuisien pelaajien nimiä niin vastustajien kuin omien joukosta, mutta pari tarinaa nousee erityisesti esiin.

-     Paras pelikaveri, jonka kanssa olen pelannut oli Tommi Torkkeli. Torkkeli oli aikoinaan Pallo-Iiroissa jo täysin pitelemätön. Sarjan nopein pelaaja ja muistan yhdellä kaudella kun hankki joukkueelle lukemattomia pilkkuja nopeudellaan. Jani Raukko ja minä teimme niistä molemmat kahdeksan maalia. Yhdessä pelissä Oulussa Torkkeli hommasi meille neljä pilkkua.

-     Salmelan Pasi pitää myös mainita. Oli turvallista pelata Patun kanssa 6-vuotiaasta asti. Pelasi myös kovaa, mutta reilusti eikä koskaan valittanut tai kitissyt mistään. Nyt jo voi varmasti myöntää, että tulimme aina joskus ravintolaillan jälkeen treeneihin, mutta eipä päässyt valmentaja mitään sanomaan. Sovittiin meinaan, että sitten vedetään kahta kauheammin harjoituksissa. Se oli meidän tavaramerkki, Andreasen hymyilee.

-     Ja Tampere Unitedissa Salmelan Pasista tulikin ikoni. Kannattajathan tekivät siitä tifonkin.

Myös pelireissuja Andreasen muistelee lämmöllä. Joukkuekaverit olivat kuin toinen perhe ja pukukoppi sekä bussi toinen olohuone.

-     Hyppää bussiin ja olet kuin kotona, toisessa olohuoneessa. Ei tarvinnut paljoa jännittää. Omalta osaltani pelimatkat meni käytännössä korttiringissä ja vaikka kahdenkymmenen vuoden aikana monta pelipaikkakuntaa tuli nähtyä, niin enpä osaisi kenellekään tietä neuvoa. Sen verran tiiviisti jätkien kanssa hakattiin korttia.

Negatiivisia asioita Andreasen ei uraltaan paljoa nosta esiin, mutta takavuosien joidenkin valmentajien harjoittelumetodit ihmetyttävät vieläkin.

-     Esimerkiksi Kari Kanniston kaudella harjoittelimme itsemme täysin piippuun. Kolmen tunnin treenit menivät jo haitan puolelle. Lisäksi vanhemmille pelaajille olisi voinut antaa enemmän luottoa, koska he kyllä tietävät miten omasta kunnosta pidetään huolta. Kokeneempana pelaajana tuntui älyttömältä juosta cooperin testejä niin, että silmissä sumeni. Nuoret J-P Savolaiset vetelivät sitten 4000 metrin tuloksia, Andreasen muistelee.

Tapaus Korkeakunnas

Lukuisista muistoista ja tarinoista Jani Andreasen mainitsee erityisellä lämmöllä takavuosien henkisen taistelun FC Lahden nykyisen päävalmentajan Toni Korkeakunnaksen kanssa.

-     Meillä oli vaikea kausi takana Ykkösessä. Toiseksi viimeisellä kierroksella pelasimme Gnistania vastaan ja tarvitsimme ehdottomasti voittoa säilyäksemme. Johdimme ottelua 4-3 lukemin aivan matsin lopussa vielä kunnes Gnistan tasoitti. Yksi piste riitti Gnistanille käytännössä sarjapaikan säilyttämiseen. Viimeisellä kierroksella meillä oli vastassa erittäin paha Hämeenlinna vieraissa ja Gnistanilla taas ennakkoon helpot kotipisteet tiedossa. Elvistelläkseen  Gnistanin säilymisestä Korkeakunnas lällätteli meille pelin jälkeen ärsyttävään sävyyn ”Se on kaikki ohi!”.

Urheilussa kuitenkin ottelut kestävät aina vähintään 90 minuuttia ja kauden aikana viimeinenkin ottelu on pelattava loppuvihellykseen asti.

-     Vähemmän yllättäen olin pelikiellossa kauden viimeisessä ottelussa. Lähdin tietenkin joukkueen mukaan Hämeenlinnaan. Viihdyin olutkatsomossa ja osallistuin puoliajalla rankkarikisaan, josta muuten voitin risteilykortin. Saatiin pisteet Hämeenlinnasta Saku-Pekka Sundelinin maalilla, mutta aika apein mielin nousimme bussiin paluumatkalle Raumalle. Kuinka ollakaan bussissa kuulimme Gnistanin hävinneen ja näin säilytimme paikkamme Ykkösessä!

-     Otin välittömästi luurin käteen ja selvitimme Korkeakunnaksen numeron. Pyysin jätkiä hiljentymään ja otin bussissa mikrofonin käteen. Soitin Korkeakunnakselle ja kyselin asiallisesti, että miten pelissä kävi. Vaisu ääni vastasi, että hävisimme ja putosimme Kakkoseen.

-     Seuraavaksi koko bussi lauloi Korkeakunnakselle ”Se on kaikki ohi!”. Huhujen mukaan tapahtuma kalvaa Tonia vielä tänäkin päivänä, Andreasen päättää hymyillen leveästi.