"Pistettiin Paimion pojat juoksemaan"

27.5.2017



Pallo-Iirot oli tyly vierailija Paimiossa ja nappasi pisteet 0-5 (0-2) lukemin. Raumalaisten koko joukkueen prässi ja tekeminen oli ottelussa hyvällä tasolla eikä kotijoukkueella ollut pelissä mahdollisuuksia voittoon. Raumalaisten maalit tänään Eetu Kaipiolle kahdesti, Topias Silvennoiselle, Juho Patolalle ja Aleksi Toivoselle.

Pallo-Iirot oli tänään ottelun alusta loppuun asti niskan päällä. Kotijoukkue PaiHa:n paras jakso syntyi Iirojen toisen maalin jälkeen kun joukkue sai pelaamalla hyvän jakson, mutta maaliin asti PaiHa ei palloa saanut. Tämän jälkeen ottelun voittajasta ei ollut enää epäilystä.

Pallo-Iirojen ensimmäinen maali syntyi rangaistuspotkusta. Pitkästä aikaa 90 minuuttisen pelannut Juho Patola prässäsi PaiHa:n hyökkäysalueella ja puolustaja joutui rikkomaan ahnaasti palloa tavoitellutta hyökkääjää. Pilkun sisään toimitti varmuudella Eetu Kaipio, joka kohotti kauden maalimääränsä neljään.

Pelin painopiste oli miltei koko ensimmäisen puoliajan kotijoukkueen alueella ja PaiHa:n hyökkäykset tyrehtyivät järjestään Pallo-Iirojen kollektiiviseen prässiin. Kaipion maalista ehdittiin laskea seitsemän minuuttia kun keltapaitojen parhaana palkittu Topias Silvennoinen iski kauniin osuman. Silvennoinen ehti ennen vastustajaa palloon ja ohitti puolustaja Aaro Mäkiön nätillä lobbypallolla. Tilanteeseen rynnänneen maalivahti Tuomas Leinon Silvennoinen ohitti toisella vastaavalla suorituksella ja pallo leijaili PaiHa:n maaliin.

PaiHa ryhdistäytyi maalista ja sai oman tilaisuutensa kaventaa. Erikoistilanteissa tänään vaarallinen ollut kotijoukkue sai keskialueen vapaapotkusta oman paikkansa. Albert Soleir keskitti pallon boksiin ja Elja Heiskanen nousi korkeimmalle, mutta pallo kotijoukkueen kannalta harmittavan vähän yli. Puoliajalle mentiin Pallo-Iirojen 0-2 johtoasemassa.

 

Pallo-Iirojen vahva toinen puoliaika tappaa pelin

Kotijoukkueen etsikkoaika kaventaa ja tulla peliin mukaan oli Pallo-Iirojen toisen maalin jälkeen. Toisella puoliajalla Pallo-Iirot liikutti palloa nätisti mieheltä toiselle ja PaiHa joutui pitkälti juoksemaan itseltään energiat pois.

- Pelimme oli tänään kollektiivisesti hyvää. Teimme yhdessä hyviä asioita ja pelasimme PaiHa:n aseettomaksi, päävalmentaja Kimmo Hörkkö kehui ottelun jälkeen.

- Laitoimme Paimion pojat juoksemaan ja kontrolloimme tätä kautta ottelun kulkua alusta loppuun.

Pallo-Iirot joutui vaihtamaan ottelun alussa jalkansa loukanneen Eetu Setäsen Aleksi Pihlaiseen, joka teki debyyttinsä keltapaidoissa virallisessa ottelussa. Päävalmentaja Kimmo Hörkkö oli tyytyväinen Pihlaisen ja myös pitkästä aikaa täyden 90 minuuttisen pelanneen Aake Rapalan otteisiin kentällä.

- Kumpikin herrasmiehistä pelasi hyvän ottelun. Pihlainen oli rauhallisen hyvä eikä tainnut antaa yhtään huonoa syöttöä ottelussa. Liikkui oikea-aikaisesti ja osasi lukea peliä niin, että ehti ennen vastustajaa palloon.

- Aake Rapala taas rouhi tuttuun tyyliin keskikentällä ja toi meille myös fyysisyyttä sinne. Olen tyytyväinen kummankin peliin, Hörkkö lisäsi.

Pallo-Iirot tappoi ottelun 47 minuutilla kun Topias Silvennoinen murtautui laidalta hyvän pelin jälkeen boksiin. Silvennoinen näki vapaana olleen Juho Patolan, joka siirsi pallon tyhjään maaliin. Raumalaisten kannalta oli huojentavaa nähdä Patola jälleen kentällä. Lisämaaleihin miehellä oli paikkansa, mutta tänään saldona maalin lisäksi kaksi tolppaa ja yksi läheltä piti tilanne.

Pallo-Iirot kaunisteli vielä lukemia - kahdella kauniilla maalilla. Eetu Kaipio ja Juho Patola rynnivät ylivoimahyökkäykseen ja PaiHa-puolustaja oli pakotettu rikkomaan. Tuloksena varoitus ja Pallo-Iiroille vapaapotku reilusta 20 metristä. Eetu Kaipio upotti kauden neljännen maalinsa kierteiselle vapaapotkulla takanurkkaan.

Viimeisen maalin raumalaisjoukkue teki vaihdosta sisääntulleen Roope Virtasen vahvan nousun jälkeen. Virtanen harhautti puolustajan ja juoksi vahvasti kohti PaiHa-maalia. Virtanen havaitsi takaa tulleen Aleksi Toivosen juoksun ja syötti pallon vapaaseen paikkaan. Toivonen tälläsi elämänsä kyllyydestä eikä maalivahti Tuomas Leinolla jäänyt palaa torjuttavaksi.

Pallo-Iirojen maalivahdille Panu Eramalle tuli ottelun aikana pari torjuntaa ja ne maalivahti hoiti varmasti.

Ottelun maalikooste Topias Silvennoisen ja Aake Rapalan haastatteluilla löydät Pallo-Iirot TV:sta

- - -

Pallo-Iirot jatkaa Länsi-Suomen Kolmosessa pelejään ensi viikon perjantaina paikallisottelussa vahvasti kautensa aloittanut Toejoen Veikkoja vastaan. Vieraskentillä Pallo-Iirot ei ole toistaiseksi hävinnyt, mutta kotikentällä voittotili on vielä avaamatta.