Siniharmaat vastustajaksi kenraaliin

7.4.2017


Pallo-Iirojen pitkän harjoituskauden päätepysäkki häämöttää jo. Lauantaina Alsecco stadionilla vastaan asettuu viime kauden sarjavastus Tampereen Kolmosesta, Tampereen Kisatoverit. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kaksi kertaa ja molemmat ottelut päättyivät kotijoukkueen 3-1 voittoihin, joten pisteet tasattiin.

TKT saapuu Raumalle takanaan hyvä harjoituskausi. Kaatuneet siniharmaiden käsittelyssä ovat niin Sääksjärven Loiske, Ilves2, NoPS, PP-70 kuin TamU:n kakkosjoukkue. Viime kausi oli TKT:lle vaikea sillä joukkue sijoittui Tampereen Kolmosessa toiseksi viimeiseksi. Siitä huolimatta Pallo-Iiroille tamperelaisjoukkue tarjosi erittäin hyvän vastuksen ja toiseksi viimeisellä kierroksella TKT onnistui kotonaan Pallo-Iirot voittamaan.

TKT:n valmennusjohdossa on Pallo-Iiroille hyvinkin tuttu mies sillä viime kaudella kesään asti Iirojen maalivahtivalmentajana toiminut Antti Salonen palasi kasvattajaseuraansa ja tuntee varmasti kotijoukkueen pelaamista.

Kotijoukkueelle harjoituskausi taas on tarjonnut erittäin kovia pelejä pääosin itseään korkeammalla pelaavia vastaan. Huomattavaa on myös Espanjan leiri, jossa Iirot harjoitteli laadukkaasti, mutta pelasi myös kaksi harjoitusottelua.

Paikalliselle CF Reddikselle Pallo-Iirot taipui, mutta kauden parasta peli-ilmettään esittänyt raumalaisryhmä kaatoi legendaarisen Islantilaisseuran Fram Reykjavikin 2-1 (2-0) Miika Pertolan ja Roope Virtasen maaleilla.

Pallo-Iirojen edustusjoukkueen pelaajat valitsivat leirillä myös tulevan kauden kapteeniston: Valtteri Veijanen ja Eetu Setänen toimivat varakapteeneina ja Eetu Kaipio otti vastaan kapteenin nauhan.

Kotijoukkue hakee varmasti hyvää tulosta ottelusta ennen sarjakauden avausta, joka on seuraava viikon torstaina TPK:ta vastaan. Ottelu pelataan Alsecco stadionilla klo 19.15 alkaen.

 

Varmasti poissa ovat vain Juuso Snicker sekä A-junioreiden mukana pelaavat

Pallo-Iirot koki Espanjan leirillä takaiskun kun 17-vuotias maalintekijä Juuso Snicker loukkaantui islantilaispelaajan kovan taklauksen seurauksena. Kotimaassa suoritettujen tarkempien tutkimusten jälkeen selvisi, että aivan heti vanhempi Snicker ei ole kentälle palaamassa.

Pallo-Iirojen A-juniorien mukana perjantaina pelaavat Mikael Nurmi ja Eetu Snicker eivät myöskään ole lauantaina mukana. Aleksi Toivonen taas sai lääkäriltä puhtaat paperit, mutta hänen pelaamisensa on epävarmaa.

Pallo-Iirojen liveseurantatili lähettää miltei reaaliaikaista tulkintaa ottelusta täältä.

Otteluun on vapaa pääsy ja kioskit palvelevat grilleineen. Tervetuloa!