Pallo-Iiroille iso päänahka

1.4.2017




16-kertainen Islannin mestari kaatui kauden parhaalla peli-ilmeellä. Pallo-Iirojen maalit Fram Reykjavikia vastaan iski ensimmäisellä puoliskolla Miika Pertola hirmuvedolla 20 metristä ja Roope Virtanen läpiajosta.

Fram Reykjavik pelasi perjantaina pelin ruotsalaista Vrämdö:ta vastaan, joten joukkue oli vaihtanut osan avauksen pelaajistaan. Pallo-Iirot taas lähti samalla kokoonpanolla Framia vastaan paitsi maalivahti Panu Erama tuli Iiro Kosken tilalle ja kärjessä nuori Juuso Snicker tuli Juho Patolan paikalle.

Ensimmäinen puoliaika oli täyttä Pallo-Iirojen näytöstä. Tätä edisti myös vahva myötätuuli, jonka ansiosta Fram ei saanut pitkiä pallojaan toimitettua riittävän pitkälle. Pallo-Iirojen tuore kapteeni otti koko joukkueen alkurinkiin ja piti tsemppauspuheen. Heti alkuvihellyksestä nähtiin, että luennot ja joukkueen sisällä yhdessä sovitut asiat eivät ole menneet hukkaan.

Pallo-Iirot vyöritty hyökkäyksen toisensa perään ja hyökkäyspään vastuuta kantaneet nuoret Juuso Snicker ja laidoilla viilettäneet Roope Virtanen ja Topias Silvennoinen kantoivat upeasti vastuuta.

Silvennoinen väläytteli vaarallisuuttaan heti ottelun alussa jättämällä Islannin pelaajan seisomaan paikoilleen murtautuen upeasti boksiin. Terävä kuti lähti kohti alanurkkaa, josta Fram-vahti venytti upeasti jalallaan.

Ottelun 16 minuutilla Pallo-Iirojen raivotautinen tsemppi palkittiin. Kimmo Hörkön ennakossa mainitsema katujen kasvatti Miika Pertola sai pallon boksin takaa ja 20 metristä lähtenyt kova veto upposi maalin yläkulmaan.

Tilannetta edelsi Juuso Snickerin tarkka veto pienestä kulmasta. Kierteinen vasuri osui tolppaan mistä peliväline bongahti takaisin kentälle. Loppuun asti taisteltua tilannetta seurasi irtopallo juuri Pertolalle.

 

Juuso Snickerin loukkaantuminen huolestutti

Voittoa varjosti maalin jälkeinen tilanne. Juuso Snicker kirmasi laidasta puoliksi läpi ja islantilaispelaaja veti rumasti ja täysin turhaan takaa nilkoille. Snicker jäi makaamaan kentän pinnalle ja puoliajalla mies käytettiin sairaalassa. Onneksi mitään ei murtunut, mutta muutamaan viikkoon Snickeriä ei peleissä nähdä.

Ensimmäisen puoliskon lopussa Pallo-Iirot lisäsi johtoaan kun Snickerin tilalle tullut Juho Patola vapautti Roope Virtasen läpiajoon. Joukkueen nopeimpiin pelaajiin kuuluva Virtanen kirmasi läpi ja sijoitti pallon maaliin. Tuuletuksista päätelleen maali teki Virtaselle erittäin hyvää.

Ensimmäisellä puoliajalla Juuso Snickerin tolppalaukauksen lisäksi kapteeni Kaipio ampui kertaalleen vaparin tolppaan. Fram ei ensimmäisellä puoliajalla maalipaikoille päässyt lukuunottamatta kavennusmaaliaan, joka syntyi kauniilla vedolla kuudentoista takaa.

 

Tuuli muuttaa pelin suuntaa

Toiselle puoliajalle Fram vaihtoi pelaajiaan ja kentällä nähtiin monta samaa pelaajaa mitä ruotsalaisia vastaan. Pelin suunta alkoi vaihtumaan kohti Iirojen puoliskoa, mutta kovin vaarallisille paikoille Fram ei päässyt. Kertaalleen hyökkääjä oli läpiajossa, mutta Valtteri Veijasen liukutaklaus hämäsi sen verran, että Erama ehti hyvin väliin.

Myös Eetu Kaipio iski toistamiseen vaparin tolppaan, joten täysin ansaittu voitto Pallo-Iiroille. Tuomarin vihellettyä pilliin koko joukkue ryntäsi kentälle juhlimaan. Vaikka kyse oli harjoituspelistä ja isosta päänahasta, niin voitto teki joukkueelle todella hyvää.

Pallo-Iirojen kausi jatkuu viikon päästä lauantaina TKT:ta vastaan Äijänsuolla.