Tasonheittelyä ensimmäisessä harjoitusottelussa

28.3.2017



Avaus
Avaus

Pallo-Iirot pelasi varsin kaksijakoisen ottelun. Ensimmäisellä puoliajalla Iirot loi useita maalipaikkoja, mutta heikko viimeistely piti lukemat tasaisina. Toisella puoliajalla molemmat joukkueet vaihtoivat puolet pelaajistaan ja pelin suunta kääntyi.

Pallo-Iirojen lähtö otteluun oli hankala. Taitava vastustaja hieman ehkä yllätti pelaajat eikä omaa peliä saatu millään käyntiin. Ensimmäisen vartin jälkeen Kimmo Hörkön opit alkoivat kantaa hedelmää ja keltaiset saivat useita hyviä hyökkäyksiä. Näistä syntyi monta maalipaikkaa, joista olisi pitänyt tehdä. 

Juho Patola oli kertaalleen läpiajossa, mutta CF Reddiksen maalivahti torjui upeasti. Seuraavan paikan Patola loi tyhjästä. Keskelle vapautui tilaa ja Patola katsoi rauhassa. Seurannassa mainitussa 27 metrissä oli muutama metri ehkä värikynää, mutta reilusta parista kympistä lähtenyt veto löysi tiensä ylänurkasta. 

Maalilla Pallo-Iirot tuli tasoihin kun aikaisemmin maalivahti Iiro Koski alimpana miehenä lähti harhauttamaan hyökkääjää. Pelaaja kuitenkin haistoi tilanteen ja ryöväsi pallon Koskelta laittaen sen tyhjiin. 

Ensimmäinen puoliaika päättyi 1-1 lukemiin. Pallo-Iiroja tulos jäi harmittamaan sillä useampaa maalipaikkaa ei pystytty hyödyntämään. Pallo-Iiroilta ensimmäisellä puoliskolla onnistuivat etenkin Topias Silvennoinen, Juho Patola, Roope Virtanen ja Mikko Valtanen.

- Vähän yllätyttiin varmasti aluksi vastustajan tasosta. Taitavia pelaajia, mutta kun nähtiin miten he pelaavat, niin alkushokin jälkeen saatiin oma peli pyörimään, Eetu Setänen kommentoi puoliajalla.

 

Paketti hajoaa toisella puoliajalla

Toisella puoliajalla kumpikin joukkue teki useita vaihtoja. Pallo-Iirot vaihtoi kentältä pois Juho Patolan, Eetu Kaipion, Miika Pertolan, Valtteri Veijasen ja Roope Virtasen. Tilalle kirmasivat Snickerin veljekset, Jouni Tukiainen, Mikael Nurmi ja Konsta Siivonen. Vaihtojen yhteydessä Topias Silvennoinen otti kymppipaikan, Severi Kankkunen topparin ja Mikael Nurmi laitapuolustajaksi.

Toisella puoliajalla etenkin Iirojen peli meni sekaisin. CF Reddis iski kovaa vastaan ja Iirot oli köysissä. 50 minuutin kohdalla pallo karkasi hieman epäonnisesti Severi Kankkusen jalan alta ja laitahyökkääjä pääsi laidalta läpi. Taitava pelaaja leikkasi sisään boksiin ja laukoi pallon tarkasti alanurkkaan.

Kolmas maali oli raumalaisten kannalta hirveää katsottavaa. Pallo pelattiin boksin rajalle eikä kukaan reagoinut tilanteeseen. CF Reddiksen pelaaja sai pallon päätyrajalta kiinni ja eteni vapaasti tehden helposti maalin.

Iirojen harvoja valopilkkuja toisella puoliajalla oli Eetu Snickerin upea maali. Pallo-Iirot sai kontrolloidun hyökkäyksen ja pallo pomppi boksin tuntumassa. Eetu Snicker otti pallon haltuun ja peliväline totteli upeasti jalassa. Snicker ohitti puolustajan hallitusti ja viimeisteli upeasti kavennusosuman 2-3:een. Sami Vahannon lahjomaton pelikello näytti lukemaa 61 minuuttia.

CF Reddis sai kuitenkin vierailijoiden kavennusosumasta vain virtaa. Ottelun 77 minuutilla Reddiksen hyökkääjä niittasi hyvällä vedolla vastahyökkäyksen päätteeksi maalin takanurkkaan. Viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Reddis viimeisteli lukemat kun harhasyötöstä lähtenyt tilanne päättyi vetopaikkaan boksin takaa. Veto upposi hieman helponlaisesti maaliin.

Ottelu oli varsin kaksijakoinen ja hyvän ensimmäisen puoliskon jälkeen paketti levisi käsiin. Toki usealla vaihdolla ja virheillä oli oma osuutensa tuloksessa, mutta paljon jäi parannettavaa kohti lauantain kovaa ottelua Fram Reykjavikia vastaan.

Ottelusta tulossa maalikooste ja pelaajan haastattelu.