Pallo-Iirojen C-tytöt pelasivat turnauksessaan valmennustavoitteiden mukaisesti

27.3.2017


Pallo-Iirojen C-tyttöjen harjoitusturnaus viime sunnuntaina toi järjestävälle joukkueelle neljännen sijan. Tuulisissa olosuhteissa käyty turnaus toi yhden voiton sekä kaksi tappiota.

Päivän ensimmäinen ottelu pelattiin Turun Weikkoja vastaan. Ensimmäinen puolisko pelattiin suhteellisen tasaisissa tunnelmissa, TuWen saadessa ehkä muutaman hyvän paikan. Vuorostaan Iirojen kontrolloidut hyökkäykset eivät johtaneet sen vaarallisempiin mahdollisuuksiin viimeistellä ottelun avausmaali.

Toisen puoliskon alkuun saatiin sitten maaleja. Ensimmäiset kolme hyökkäystä päättyivät maaleihin, vuorotellen Weikkojen aloittaessa ja lopettaessa, Iirojen Emilia Määtän iskettyä näiden kahden maalin välillä yhden myös vastustajan päähän. Tämän jälkeen jatkettiin jokseenkin samoin lääkkein, kunnes lopulta hieman ennen loppua TuWe pääsi viimeistelemään vielä kolmannen maalin boksin kaarelta.

Toinen Pallo-Iirojen ottelu pelattiin Paimion Hakaa vastaan. Ensimmäisellä puoliajalla tilanteita tuli vielä jokseenkin molempiin päihin, mutta tällä kertaa Iirot pystyi luomaan omista tilanteistaan vaarallisempia. Ottelun ainoa maali nähtiin kuitenkin tyylikkään hitaan hyökkäyksen kautta. Pallo onnistuttiin pelaamaan kontrolloidusti aina omalta maalivahdilta vastustajan boksin rajoille, jossa matalan keskityspallon kohde, sekä pari vastustajaa eivät palloon yltäneet tai osuneet ja lopulta näiden takaa löytyi vielä kaksikin Iiropelaajaa, joista Emilia oli jälleen ensimmäisenä pallossa kiinni ja pisti pallon varmasti verkon perukoille.

Toisen puoliskon aikana paine siirtyi vahvasti PaiHan päätyyn. Kokonaisuudessaan erittäin hyvästä toisesta puoliajasta huolimatta lisämaaleja ei kuitenkaan saatu.

Sijoituspeli pelattiin sijoista 3-4 ja vastustajaksi tähän peliin tuli toisesta lohkosta Salon Palloilijat. Ensimmäinen puoliaika oli ajoittain jopa vähän hidasvauhtista, kun pallon liikuttelu oli ajoin vaivalloista. Tilanteita tuli jokunen molempiin päihin, mutta maaleilla ei päästy mässäilemään.

Toisella puoliajalla SalPa pääsi ehkä hieman yltyneen tuulenkin avittamana painamaan peliä Iirojen päätyyn ja tuloksena oli suhteellisen nopeasti puoliajan alkuun ensimmäinen maali. Iirot pyrki tietenkin hakemaan kovasti tasoitusta, mutta suurimman osan puoliajasta pallo pyöri lähinnä omassa päädyssä. Lopulta SalPa onnistui vielä viimeistelemään toisen maalin ja näin sinetöi itselleen turnauksen kolmannen sijan.

Turnauksen parasta antia oli hieman mollivoittoisista tuloksista huolimatta päivän teemaksi valittujen havainnointikonseptien hyvä toteutus jokaisessa ottelussa. Erityisesti toinen ottelu PaiHaa vastaan pelaamisen taso oli erittäin hyvää, kun valitut teemat esiintyivät hyvässä tasapainossa muun kokonaisuuden kanssa.

C-tytöt pelaavat seuraavan kerran sunnuntaina 9.4 klo 14:00-15:30 Alsecco stadionilla. Vastaan viimeisessä harjoituspelissä ennen kevätkauden sarjapelejä asettuu ÅIFK.

Kiitos kaikille osallistuneille joukkueille! Lisäksi vielä onnittelut turnauksen voiton vieneelle NiceFutikselle!

Loppusijoitukset:

  1. NiceFutis

  2. TuWe

  3. SalPa

  4. P-Iirot

  5. Ilves

  6. PaiHa