Pallo-Iiroille kirvelevä tappio

4.2.2017



Pallo-Iirot loi vierailijoita enemmän maalipaikkoja, mutta Ykkösessä pelaava EIF rokotti armotta virheistä. Pallo-Iirot oli lähellä tulla ottelun lopussa tasoihin, mutta tammisaarelaiset poistuivat viettämään lauantai-iltaa voitto taskussaan.

Ottelun jälkeen tunnelmat Alsecco stadionilla olivat ristiriitaiset. 179-päinen yleisö antoi raikuvat aplodit Pallo-Iiroille ja oli tyytyväinen näkemäänsä. Samanaikaisesti kotijoukkueen pelaajien kasvoilta paistoi ankara pettymys. Ottelu oli täysin voitettavissa, mutta huolimattomuus maalipaikoissa ja toisaalta maaliin johtanut lapsus koitui tänään tappioksi.

- Ei oltu huonompia mitä vastustaja, itseasiassa luotiin enemmän maalipaikkoja, mutta ne pienet asiat ratkaisee, ottelun viimeisellä kympillä vaihtoon tullut Eetu Kaipio manasi. 

Ottelu aaltoili kummankin joukkueen halliten vuoron perään. Pallo-Iirot aloitti ottelun erittäin väkevästi halliten palloa. Vajaan kahdenkymmenen minuutin kuluttua kotijoukkue sai ensimmäisen loistavan maalipaikan. Kärjessä juossut Juho Patola aiheutti liikkeellään sekasortoa EIF:n puolustuksessa ja maalivahti Jonathan Jäntti joutui ahtaalle pallon purkamisen kanssa. Pallo päätyi suoraan Jouni Tukiaiselle, jonka sijoitus tyhjään maaliin meni hieman ohi.Tukiainen siirtyi laitaan kun ottelun alla selvisi ettei Aleksi Toivonen pystynytkään pelaamaan. Topias Silvennoinen nousi Toivosen tilalle ja samalla Tukiainen siirtyi laitaan. 

Kotijoukkueen johtomaali oli myös erittäin lähellä kun Eetu Kaipion kierteinen sivuvapari tavoitti viiteen metriin nousun tehneen toppari Valtteri Veijasen. Jonathan Jäntti venytti kuitenkin upeasti pallon eteen.

Avausmaali syntyi käsikirjoitukseen sopien raumalaispelaaja Juuso Aallon toimesta. Läpi ottelun vahvasti laidallaan pelannut Boubacar Kinda pyöri aikansa kulmassa kunnes pallo ajautui Aallolle. Näppärästi lähtenyt kuti boksin reunalta otti kimmokkeen ja toiseen suuntaan syöksyneellä maalivahti Panu Eramalle ei jäänyt mahdollisuutta torjua palloa.

Maalista EIF saikin hyvän otteen pelistä ja sai vyörytettyä laitojen kautta hyökkäyksiä kohti Iirojen maalia. 

 

Pallo-Iirot lisää kierroksia toisella puoliajalla

Jos ensimmäisen puoliskon loppupuoli meni EIF:n komennossa, niin toinen puoliaika alkoi Pallo-Iirojen vahvalla hallinnalla. Juho Patolalle pelatun puskupaikan jälkeen näytti jo siltä, että kotijoukkue tulee ottelun tasoittamaan. Upeassa talvisäässä värjöitellyt kotiyleisö joutui kuitenkin pettymään kun melko pimennossa tänään ollut Etchu Tabe suojasi isolla kropallaan palloa boksin edessä kunnes ampui tulisen kudin kohti alanurkkaa. Panu Erama torjui vedon upeasti, mutta jatkopallon puolustus sähläsi suoraan Boubacar Kindalle, joka laittoi pallon tyhjään maaliin. 

Erittäin kirpaiseva takaisku lamaannutti hetkeksi kotijoukkueen peliä. Päävalmentaja Kimmo Hörkkö komensi välittömästi Juuso Snickerin lämmittelemään. Kovan kontaktin jälkeisen torikokouksen puintia päätuomari Ifeoma Kulmala viilensi kahdella varoituksella kun Eetu Kaipio ja maalintekijä Juuso Aalto saivat katsella keltaista korttia.

Juuso Aalto otettiinkin pian vaihtoon mikä tuntui vaikuttavan EIF:n pelinrakenteluun. Loppupelin vierasjoukkueen tilanteiden rakentelu olikin hyvin vaatimatonta. Kentälle tullut Juuso Snicker korvasi Jouni Tukiaisen ja samalla Juho Patola siirtyi laitaan.

Kovin kauaa luontainen maalintekijä Snicker ei kentällä ehtinyt olla kun Topias Silvennoinen petasi paikan boksin taakse. Tulinen kuti päätyi kuitenkin ulkotolpasta EIF:n maalipotkuksi. Viimeinen puolituntinen oli vahvaa Iirojen hallintaa, mutta kavennusmaali nähtiin vasta ottelun 84 minuutilla. Tätä ennen hyvät paikat rakentuivat toistamiseen Veijaselle sekä Patolalle. 

Laitapakkina tänään hyvin pelannut Severi Kankkunen katkoi upeasti ja tilanteesta Juuso Snicker pääsi 1-1 tilanteeseen puolustajan kanssa. Molemmilla jaloilla operoiva Snicker ajoi boksin rajalle ja käänsi kudin vasemmalle jalalle. Kova veto kimposi Jäntin käsistä maalin ylänurkkaan.

Maalin jälkeen viimeiset kymmenen minuuttia Pallo-Iirot haki vimmatusti tasoitusta, mutta Aake Rapalan puskuyritystä lähemmäksi eivät keltapaidat tänään päässet ja näin Tammisaareen matkasi voitto. 

- Pelasimme kyllä hyvän ottelun ja olimme maalipaikoissa EIF:ia edellä. Uskallan sanoa, että olimme kentällä parempia, mutta ne pienet asiat ratkaisevat. Omat virheet ja toisaalta näillä maalipaikoilla olisi pitänyt tehdä useampi maali, päävalmentaja Kimmo Hörkkö mietti pelin jälkeen.

- Seuraavaksi on vuorossa vielä kovemmat pelit, joten vielä vähemmän on virheisiin varaa. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että kenttäpelissä ei vastustaja tänään päässyt kovin montaa kertaa luomaan maalipaikkoja. 

- - -

Pallo-Iirojen pelit jatkuvat Suomen Cupin osalta ensi viikon lauantaina kun joukkue matkaa hallitsevan suomenmestarin IFK Marienhamnin vieraaksi.