Juho Patola jatkaa Pallo-Iiroissa ainakin kevään ajan

18.1.2017



Sopimus kattaa tällä hetkellä Suomen Cupin lohkovaiheen ottelut. Jatkosta keskustellaan keväällä. Juho Patola on maalimäärissä mitaten Pallo-Iirojen kaikkien aikojen paras maalintekijä lähivuosikymmeninä.

27-vuotias Juho Patola on pelannut Pallo-Iiroissa 223 ottelua, joissa hän on tehnyt 135 maalia. Viimeisen kuuden kauden aikana Patola on tehnyt 126 maalia, joka tekee keskimäärin reilu 20 maalia per kausi.

Viime kaudella Patola viimeisteli Kolmosessa ja Suomen Cupin otteluissa 33 maalia, mutta muuten maalit ovat syntyneet Kakkosessa. Maalien lisäksi Patola on toiminut miesten edustusjoukkueen kapteenina.

 

Sopimus kattaa Suomen Cupin lohkovaiheen ottelut

Viime kausi oli miesten edustusjoukkueelle erittäin pitkä ja raskas. Pallo-Iirot pelasi sarjakauden lisäksi Region's Cupia, sekä Suomen Cupin 2016 ja 2017 otteluita. Harjoitusottelut mukaan lukien pelejä kertyi peräti 48 kappaletta. Kausi itsessään kesti viikkoa vaille vuoden päivät.

Juho Patola on mukana Suomen Cupin lohkovaiheen peleissä EIF-kotiottelusta lähtien 4.2.2017. Jatkoa mietitään myöhemmin keväällä.

- Minun tarvitsee priorisoida asioita. En halua olla mukana jos en pysty täysillä keskittymään joukkueen toimintaan. Muu toimintatapa ei vaan toimi kohdallani, Patola linjaa.

- Sen vuoksi pitää miettiä kesän tilannetta.

Pallo-Iiroilla on nyt koossa 18 sopimusta. Suomen Cupin ensimmäinen lohkovaiheen ottelu pelataan tulevana perjantaina Turussa FC TPS:aa vastaan.