Pallo-Iirot kiinnitti lupaavia pelaajiaan

12.1.2017


Pallo-Iirot teki vuoden sopimuksen viime kaudella jo miesten edustuksen rinkiin murtautuneiden Roope Virtasen, Aleksi Toivosen, Topias Silvennoisen ja Juuso Snickerin kanssa. Lisäksi Pallo-Iirot solmi sopimuksen vuonna 2001 syntyneen lahjakkuuden Eetu Snickerin kanssa.

Uusista sopimuspelaajista Toivonen, Snicker ja Silvennoinen ovat vuonna 1999 syntyneitä ja Roope Virtanen vuonna 1996.

Aleksi Toivonen on Pallo-Iirojen kasvatti ja teki viime kaudella läpimurtonsa miesten edustusjoukkueeseen. Juoksuvoimaisen Toivosen kausi alkoi hyvin ja hän oli ennen loukkaantumistaan avauskokoonpanon pelaaja.

- Aleksi Toivonen on erittäin juoksuvoimainen pelaaja. Ehtii ja jaksaa piinata vastustajaa koko 90 minuuttisen ajan niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan, päävalmentaja Kimmo Hörkkö kehuu aikaisemmin jo valmentamaansa Toivosta.

- Aleksi aloitti tosiaan viime kauden vahvasti, oli tärkeä osa joukkuetta ja teki muun muassa tärkeän maalin TamU –vierasvoitossa. Aika pian tämän jälkeen koki harmillisen loukkaantumisen jonka takia missasi lähes koko loppukauden.

- Tekee kuitenkin nyt paluuta ja on kovemmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan.

Roope Virtanen murtautui myöskin viime kaudella miesten edustusjoukkueen rinkiin. Virtanen pelasi viidessä sarjaottelussa, joissa pääsi myös maalin makuun. Osan kaudesta Virtanen pelasi seuran A-juniorien mukana.

-  Roope tulee varmasti olemaan yksi tulevan kesän Kolmosen parhaimmista 1v1 hyökkäyssuunnan pelaajista. Lähes mahdoton pysäyttää laillisin keinoin.

- Nyt vaan täytyy kehittää päätöksentekoa: koska yrittää ohitusta, koska syöttää ja minne. Erittäin mielenkiintoinen pelaaja tulevan kauden osalta, Hörkkö puntaroi.

Topias Silvennoinen oli Virtasen tapaan osittain edustusjoukkueen ja osittain A-juniorien mukana. Edustuksessa Silvennoinen pelasi sarjaotteluita kuudessa ottelussa.

- Topiasta voisi kuvailla taitavaksi ja älykkääksi pelaajaksi, joka tullee pelaamaan enimmäkseen 10-paikalla. Oli jo viime kaudella edustuksen mukana ja pääsi pelaamaankin 5-6 ottelussa.

- Toivosen tapaan loukkasi viime kaudella loppukesästä ja kausi päättyi ennen aikojaan. Tällä hetkellä Silvennoinen on erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa ja otteet harjoitus- ja pelikentällä lupaavat hyvää tulevalle kaudelle, Hörkkö kertoo.

 

Snickerin veljekset sopimuksiin

Myös tulevalla kaudella Pallo-Iiroissa nähdään veljespari kun molemmat Snickerin veljeksistä allekirjoitti seuran kanssa sopimuksen. Isoveli Juuso Snicker oli viime kaudella neljässä ottelussa mukana ja todella lahjakas maalintekijä viimeistelikin otteluissa kolme maalia.

- Juuso Snicker oli muutamassa edustuksen ottelussa mukana jo viime kaudella ja osoitti maalintekijän taitonsa iskemällä 3 maalia neljässä sarjaottelussa.

- Nyt Juuso pääsee kauden alusta saakka harjoittelemaan ja pelaamaan osana edustusjoukkuetta, joten lähtökohdat ovat paremmat kuin viime kaudella.

Sen lisäksi, että Snicker on kliininen maalintekijä, niin 190 senttiä pitkänä hyökkääjänä pallo tottelee jalkaa. Tästä osoituksena SM-taitokisojen kultamitali.

- Pienten vammojen ja sairastelujen jäljiltä ei parhaassa pelikunnossa tällä hetkellä, mutta kun vaan saa kerättyä vyöllensä harjoitus- ja peliminuutteja, on Juusolla aineksia tehdä tuhojaan vastustajan boxissa jo kevään cupin otteluissa.

Myös nuorempi veljeksistä, Eetu Snicker on hyökkäyspäässä vaarallinen pelaaja. Päävalmentaja Hörkkö näkee Eetussa huomattavan paljon potentiaalia.

-  Eetu iski viime kaudella C15-junioreissa 38 maalia 22 alueliigan ottelussa, joka oli yli 60 % joukkueensa maaleista. Ja kun Eetu ei ole mikään perinteinen C-junnuhyökkääjä, joka aikaisin käynnistyneellä kasvuvaiheellaan jyräisi fyysisillä ominaisuuksillaan puolustajat tieltään, niin voidaan puhua ehdottomasti lahjakkaasta maalintekijästä.

- Viimeistelytaitonsa lisäksi on taitava ja liike on vaivattoman ja sulavan näköistä, jonka vuoksi pääsee usein vastustajasta ohi vaikkei tarvitsekaan siihen mitään tupla-askel harhautuksia.

15-vuotias Eetu Snicker tullaan näkemään todennäköisesti sekä edustusjoukkueessa että juniorijoukkueessa.

- Hän kerää nyt kokemusta miesten tasolta ja pääsee varmasti näyttämään kykyjään virallisissakin otteluissa. Kesä näyttää onko normaali peliympäristö edustuksessa vai junioreissa, mutta ehdottomasti potentiaalia olla tulevaisuudessa tärkeä palanen edustuksessa ja miksei jopa selkeästi korkeammilla sarjatasoilla, Hörkkö linjaa.

Sopimusten jälkeen Pallo-Iiroilla on kasassa 17 pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.