Pallo-Iiroille jatkosopimuksia

17.12.2016


Jouni Tukiainen
Jouni Tukiainen
Miika Pertola
Miika Pertola
Severi Kankkunen
Severi Kankkunen

Severi Kankkunen, Jouni Tukiainen ja Miika Pertola jatkavat Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksilla.

Pallo-Iirot kiinnitti luottopelaajiaan. Puolustaja Severi Kankkunen ja keskikenttäpelaajat Jouni Tukiainen ja Miika Pertola allekirjoittivat kaikki seuran kanssa vuoden jatkosopimukset. 

Pallo-Iirojen kokeneeseen kaartiin kuuluva 29-vuotias Miika Pertola on pelannut urallaan muun muassa FC Jazzissa ja EuPa:ssa. FC Rauman kasvatista on tullut Iiroille tärkeä luottopelaaja.

- Pertola on äärettömän tärkeä pelaaja meille. Miika on tärkeä kahdesta syystä. Ensinnäkin Pertolan taso ei juuri heittele pelien välillä, vaan suorittaminen on aina tasaisen hyvää. Viihtyy myös kovissa peleissä, päävalmentaja Kimmo Hörkkö pohtii.

- Toiseksi Pertolan etu on monipuolisuus. Hän pystyy pelaamaan monella eri pelipaikalla. 

Miika Pertolan kohdalla viime kaudella eräänlaiseksi legendaksi muodostui vaihdosta kentälle tuleminen. Muutamaan otteeseen Pertola ei ehtinyt silmiään räpäyttää kun tuomari palkitsi kovaotteista pelaajaa varoituksella.

- Se kertoo vain siitä, että Pertola haluaa voittaa jokaisen tilanteen. Ja menee niihin intohimolla, Hörkkö naurahtaa.

 

Severi Kankkunen alkuvuodesta armeijaan

Puolustukseen Pallo-Iirot kiinnitti 19-vuotiaan Severi Kankkusen. Myös Kankkunen pystyy pelaamaan niin topparina kuin laitapuolustajana. Pelikauden alkuun vaikuttaa kuitenkin tammikuussa alkava asepalvelus.

- Kankkunen on todella fyysinen pelaaja. Nopea ja tälle sarjatasolle kova fysiikka. Jaksaa myös juosta poikkeuksellisen paljon. Selkeä avauksen pelaaja meille.

Kolmantena pelaajana jatkosopimuksen tehnyt Jouni Tukiainen totutteli viime kaudella uuteen pelipaikkaan. Keskikentän keskellä yleensä pelannut 32-vuotias Tukiainen istutettiin Pallo-Iiroissa laitapelaajaksi.

- Tukiaisen kohdalla on hyvä muistaa, että uusi pelipaikka vei aikansa totutella viime kaudella. Loppua kohden otteet laitapelaajana paranivat huomattavasti. On selvä, että Jouni on pallotaitava ja pelaa äärettömän hyvin pienessä tilassa. Isoin kehittämisen kohde oli suoraviivaisuudessa. Viime kaudella nähtiinkin useita maaleja, jotka Jouni alusti keskityksillään, Hörkkö kehuu.

- Tällä kaudella Tukiainen pääseekin kauteen paremmista lähtökohdista kun pelipaikka on jo tutumpi. Odotankin, että tulevalla kaudella tulee haastamaan ja ohittamaan puolustajia, Hörkkö lisää.

 

Antti Horjanheimo ja Vasile Machis eivät jatka Pallo-Iiroissa

Pallo-Iirot teki tulevalle kaudelle muutoksia ryhmäänsä. Osalle pelaajista ei tässä kohtaa tarjottu jatkosopimusta.

- Halusimme myös uudistua ja uudistaa ryhmää. Haluamme nälkäisiä ja sellaisia pelaajia, jotka haluavat kehittyä ja mennä eteenpäin. Ehkä pelata korkeammalla. 

- Tavoitteena on, että meillä on sellainen toimintaympäristö, jossa pelaajat ovat enemmän läsnä ja harjoittelemme enemmän yhdessä, Hörkkö miettii.

Antti Horjanheimo ymmärtää tilanteen.

- Käytännössä se mitä valmennus haluaa pelaajalta ja se mitä mä pystyn nyt antamaan eivät kohdanneet. Arvostin ja arvostan edelleen sitä, että valmennusjohto kertoi asiasta suoraan, Horjanheimo kommentoi.

- Faneille haluan sanoa kiitos, tosi paljon kiitoksia. 

Pallo-Iirot kiittää pelaajia heidän antamastaan panoksesta seuran eteen.

 

Joukkueenrakennus on aikataulussa

Jatkosopimusten myötä Pallo-Iiroilla on kasassa kuusi pelaajasopimusta. Lisää on odotettavissa lähiaikoina.

- Uskoisin, että ennen joulua julkaisemme lisää pelaajasopimuksia. Tammikuussa kokoonnumme ennen seuraavaa harjoitusottelua TuVe:a vastaan ja silloin pitäisi olla valmiimpi ryhmä koossa millä lähdetään kautta pelaamaan. Toki jotain muutoksia voidaan nähdä vielä myöhemminkin.

Tryout-pelaajien kohdalta päätöksiä tehdään tulevien viikkojen aikana ja myös sopimustarjouksia on sisällä.