Aleksi Lalli jatkaa Pallo-Iirojen talenttivalmentajana

22.9.2016


22-vuotias Aleksi Lalli tuli kuluvaksi kaudeksi Pallo-Iirojen talenttivalmentajaksi. Lallin sitoutuminen ja intohimoinen työote vakuutti seuran ja mies jatkaa myös ensi kaudella talenttivalmentajana.

Aleksi Lalli on Pallo-Iirojen kasvatti ja pelasi edustusjoukkueen porteille asti. Mieheltä löytyi myös intohimoa valmentamiseen, josta tuli Lallille ykkösasia. Seuran talenttivalmentajan työnkuvaan ikäkausijoukkueiden valmentamisen lisäksi erilaiset ryhmät sekä seuran valmennuslinjan kehittäminen.

- Toimenkuvani on kahden joukkueen vastuuvalmentajana toimiminen sekä seuran valitsemien pelaajien lisäharjoittelun suunnittelu ja johtaminen, Lalli kertoo.

- ⁠Toimenkuvaan tulee pieniä muutoksia.Toinen joukkue vaihtuu, joku
tapahtuma lähtee pois ja tilalle tulee esimerkiksi seuran valmennuslinjan kehittämistä ja koulutusta. Lisäksi käyn läpi kuluneen vuoden prosessit ja pyrin sieltä löytämään onnistuneet asiat sekä asiat, joita pitää hieman muuttaa tulevaksi kaudeksi.

Lalli ottaa marraskuun alusta alkaen komentoonsa D04- ja F08-poikien joukkueet. Lisäksi Aleksi Lallin vastuulla ovat tehoryhmien valmennus, yläasteen aamuharjoitukset, lukion ja toisen asteen aamuharjoitukset sekä alueleirien valmentaminen.

 

Seurassa ollaan tyytyväisiä Lallin työjälkeen

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen päävalmentaja ja seuran nappulapäällikkö Kimmo Hörkkö on tyytyväinen Lallin jatkamiseen seurassa.

- Aikaansaatu sopimus Aleksin kanssa on erittäin hieno uutinen seuralle. Aleksi edustaa täydellisesti niitä arvoja ja ominaisuuksia, joita Pallo-Iiroissa ollaan painotettu viimeiset vuoden juniorityössä, mutta tullaan enenevässä määrin painottamaan myös tulevaisuudessa: periksiantamatonta työtä oman ja pelaajien kehittymisen eteen, laadukkaasti ja pitkäjänteisesti, Hörkkö kehuu.

Lalli on myös hyvä esimerkki siitä, että pelaajauran loppuminen ei tarkoita jalkapallouran loppumista, jos vaan motivaatiota ja intohimoa riittää.

- Aleksin kehittyminen Suomen yhdeksi parhaimmista lasten ja nuorten valmentajaksi ja myös tämä aikaansaatu sopimus on osoitus myös siitä, että tavoitteellisen toiminnan tämän hienon lajin parissa ei tarvitse missään tapauksessa loppua pelaajauraan.

- Pallo-Iirot tukee vahvasti valmentajien halua kehittää itseään ja antaa mahdollisuuksia toteuttaa itseään vastuullisissakin rooleissa. Kun jaksaa vain tehdä lujasti töitä ja uskoa omaan tekemiseen, isot kentät on myös mahdollista saavuttaa tätä reittiä pitkin. Pari vuotta sitten Jussi-Pekka Savolainen lähti päätoimiseksi valmentajaksi yhteen maan johtavista huippuseuroista, Käpylän Palloon, ja uskon sataprosenttisesti että Aleksilla on myös aineksia saavuttaa vielä jotain suurta valmennuksen parissa, Hörkkö linjaa.

Miten on, kiinnostaisiko Lallia esimerkiksi joskus kasvattiseuransa miesten edustusjoukkueen valmentaminen?

- Vuosi sitten taisin vastata että vielä ei kiinnosta, mutta kyllähän
kilpafutis aina kiinnostaa, Lalli päättää.