Pallo-Iirot eteni selkein numeroin neljännelle kierrokselle

13.9.2016



Suomen Cupin 3.kierroksen ottelu Janakkalan Palloa vastaan eteni pitkään tasalukemissa. Pimeyden kanssa samassa vauhdissa edennyt vierasjoukkue juoksi lopulta JanPa'lta jalat alta.

Pallo-Iirot lähti otteluun tavanomaisesta hieman poikkeavalla kokoonpanolla. Sillä etenkin hyökkäypelissä suuressa vastuussa olleet Niklas Kuusio ja Juho Patola aloittivat penkiltä lähiaikojen suuren kuorman vuoksi. Kärkeen päävalmentaja Kimmon Hörkkö marssitti nuoren Roope Virtasen.

Ottelussa nähtiin myös tuoreen vahvistuksen Eetu Kaipion debyytti. Keskialueella pirteästi pelannut Kaipio paransi koko ajan ottelun edetessä.

Pallo-Iirot aloitti vahvasti ja loi viimeaikaiseen tapaan paljon maalipaikkoja. Muun muassa Juho Torkkeli pääsi boksista kokeilemaan, mutta tänään erinomaisesti JanPa'n maalilla pelannut maalivahti Takala torjui upealla venytyksellä. Takala olikin ehdottomasti kotijoukkueen paras pelaaja tänään. Myös Nelosessa hurjia määriä maaleja latonut Eero Jortikka väläytteli vaarallisuuttaan.

Ensimmäisellä puoliajan lopussa kotijoukkueella oli paikat nousta johtoasemaan. Juuri ennen taukovihellystä JanPa sai kulman jälkitilanteesta vaarallisen tilanteen ja pallo kävi jo Iirojen ylärimassakin.

- Samanlainen peli meiltä vieraissa ensimmäisellä puoliajalla mitä lähiaikona muutenkin. Pidettiin palloa ja luotiin paikkoja, mutta ei saatu sisään. Toisella puoliajalla saimme sitten onnistumisia, Kimmo Hörkkö kertasi.

- Vastustaja taas iski pariin otteeseen vaarallisesti vastaan.

 

Pimeys laski Liinalammen ylle

Ottelussa huomattavaa oli myöhäinen alkamisajankohta. Kentän valaistus oli parhaat päivänsä nähnyt minkä vuoksi toinen puoliaika pelattiin miltei pilkkopimeässä. Pimeyden lisäksi Pallo-Iirot paransi ottelu edetessä peliään ja kotijoukkueen pelaajien jalkoja alkoi selvästi painamaan. Puoliajalla Iirojen valmennusjohto vaihtoi Juho Patolan kentälle Roope Virtasen tilalle ja pikapuoliin Niklas Kuusio korvasi Juho Torkkelin.

Tunnin kohdalla Juho Patola löydettiin hyvällä keskityksellä maalin edestä ja kapteeni puski pallon verkkoon. Osumasta vierailijat saivat valtavasti virtaa. Reilun kymmenen minuuttia osumasta ja Eetu Kaipion kierteisen kulman jälkeen Miika Pertola survoi pallon maalin edustalta verkkoon.

Muutaman minuutin kuluttua hyviä nousuja tehnyt Kuusio leikkasi laidalta boksiin ja syötti Stanley Ukwuomalle pallon maalin eteen. Ukwuoman tehtäväksi jäi nostaa kädet kohti tähtitaivasta.

Ottelussa myös tunteet kuohahtelivat ajottain, mutta pahemmilta ylilyönneiltä vältyttiin kummankin joukkueen toimesta. 90 minuutilla Juho Patola prässäsi puolustajalta pallon pois ja viimeisteli lukemat  vetämällä pallon voimalla tolpan kautta sisään.

 

Eetu Kaipio tyytyväinen tulokseen ja debyyttiinsä

Pallo-Iiroissa debyyttinsä tehnyt Eetu Kaipio oli tyytyväinen tulokseen. Keskikentällä paljon palloa liikuttanut Kaipio erottui hyvällä sijoittumisellaan ja kokemuksellaan.

- Tässä otteluruuhkassa tulos oli oikein hyvä.

- Henkilökohtaisesti tärkeintä oli saada pelata 90 minuuttia. Flunssan jälkeen oli tärkeintä, että sain pelata täydet minuutit, Kaipio mietti.

Hieman jopa humoristisia piirteitäkin saanut pimeys herätti Kaipiossakin ajatuksia.

- En ole koskaan noin pimeässä pelannut. Oli välillä pallonhallitsemisjaksoillakin vaikeaa pelata kun ei nähnyt eteen eikä sivuille. Varsinkin vastustajan laituri lymysi usein valotolpan kupeessa piilossa, Kaipio naurahti.

Seuraavaksi Pallo-Iirot kohtaa Ilves2:n kotikentällä.

-Tuli nämä kaksi matsia tosi tiiviisti eteen. Selvittiin kuitenkin ilman loukkaantumisia. Mennään matsi kerrallaan ja loput pelit olisi tarkoitus voittaa.

Pallo-Iirot eteni Suomen Cupin 4. kierrokselle. Tavoitteena oli saada sarjakauden jälkeen vielä hyviä pelejä mikä toteutui. Kolmosen ottelut taas jatkuvat sunnuntaina kun Ilves2 saapuu vieraaksi Alsecco stadionille.