Härmä ja Pallo-Iirot iskevät yhteen Hämeenlinnassa

10.9.2016

Härmä - Pallo-Iirot
Härmä - Pallo-Iirot

Kummallakin joukkueella on pelissä panosta. Kotijoukkue Härmä löytyy sarjataulukosta sijalta 7. ja haluaa varmasti tehdä lopullisen pesäeron putoamisviivaan. Pallo-Iiroilla taas voitto tarkoittaisi nousuhaaveiden säilymistä.

Pallo-Iirot ja Härmä kohtasivat kesäkuun alussa Alsecco stadionilla. Silloin tasokkaan pelin voitti kotijoukkue Iirot 2-0 (1-0) lukemin. Pallo-Iirot hallitsi pitkälti ottelua ja piti vierailijat poissa maalipaikoilta. Molemmat joukkueet tosin lähtivät otteluun pahasti siipirikkoisina.

Sunnuntain ottelusta Härmä-kapteeni Joni Lindroos missaa ottelun pelikiellon vuoksi. Viime kierroksella Härmä kohtaisi PS-44:n vieraissa ja ottelu päättyi hämeenlinnalaisten näkökulmasta murheelliseen 8-1 lukemiin. Muuten viimeisen viiden ottelun aikana Härmä on voittanut TP-T:n kotonaan, tasannut pisteet NoPS:n kanssa ja hävinnyt kärkijoukkueille PS-44:lle, Ilves-Kissoille ja TamU:lle.

Huomioitavaa on, että Härmän verkkoon on tehty toiseksi eniten maaleja sarjassa EuPa:n jälkeen.

Härmän paras maalintekijä on ollut Raumallakin erikoistilanteissa vaarallisuutensa näyttänyt Juuso Lindroos 6. maalilla sekä Ahmed Mohammed 5. maalilla.

 

Pallo-Iirojen peli kulkee

Viimeistä viidestä ottelusta Pallo-Iirot on Kolmosessa voittanut kolme ja hävinnyt kaksi kertaa. Vieraskentällä etenkin Iirojen peliä on vaivannut tehottomuus. Sekä TP-T että NoPS voittivat raumalaisjoukkueen maalin erolla. Toisaalta sitten kotikentällään Pallo-Iirot voitti PS-44:n ja PJK:n maalierolla 10-2 ja viime kierroksella EuPa:n vieraskentällä 0-4.

Näyttäisikin siltä, että keltapaidat ovat saaneet kauden loppua kohti nyt pelinsä kulkemaan. Kolmosen lisäksi Pallo-Iirot on pelannut Region's Cupia ja vuoden 2017 Suomen Cupin ensimmäisiä otteluita sekä rästiotteluita nyt elo-syyskuussa, joka on tarkoittanut useamman pelin viikkoja.

Sunnuntain Härmä-pelin jälkeen edessä on tulevalla viikolla Suomen Cupin ottelu tiistaina ja sunnuntaina kotiottelu, jonka jälkeen otteluruuhka alkaa helpottumaan.

Iirojen peliin on vaikuttanut terveystilanteen paraneminen sekä maalivahti Panu Eraman hyvä vire. Viimeisissä otteluissa peli on kulkenut kaikilla osa-alueilla ja etenkin keskialueella Pallo-Iirot on kontrolloinut peliä alati parantavan Mikko Valtasen johdolla.

Pallo-Iirojen paras maalintekijä on Juho Patola 18. maalilla. Patola on tällä hetkellä Tampere Satakunta Kolmosen maalintekijätilastossa toisella sijalla Ilves-Kissojen Berat Grabovcin takana, joka on iskenyt maalin enemmän. Patolaa säestää Stanley Ukwuoma 8. maalilla.

Pallo-Iirot on pelannut ottelun vähemmän Ilves-Kissoja ja Tampere Unitedia nähden. TamU kohtaa lauantaina PJK:n vieraskentällä. Kissoilla on pisteen etu Iiroihin nähden ja TamU:lla seitsemän pistettä. 

 

Eetu Kaipio todennäköisesti mukana Hämeenlinnassa

Pallo-Iirot lähtee loistavasta tilanteesta kokoonpanon kannalta Härmä-otteluun. Poissa ovat vain Eetu Setänen ja Aleksi Toivonen

- Kokoonpano näyttää hyvältä, saattaa olla että joudutaan joku viime pelien vakiokasvoista jättämään jopa kokoonpanon ulkopuolelle. Täydellä 18-miehisellä kokoonpanolla on tarkoitus lähteä, päävalmentaja Kimmo Hörkkö iloitsee.

Yksi Pallo-Iirojen kannattajia askarruttanut kysymys on ollut pelaako joukkueeseen liittynyt profiilihankinta Eetu Kaipio jo Hämeenlinnassa?

- Kaipio on näillä näkymin mukana, mutta vielä on pientä kysymysmerkkiä flunssan jäljiltä, toivottavasti kaveri on sen verran terveessä kunnossa, että pääsisi sunnuntaina debytoimaan, Hörkkö päättää.

Keskikentällä viihtyvä Eetu Kaipio pelaa Pallo-Iiroissa numerolla 9.

Ottelusta luvassa liveseurantaa täältä. Tervetuloa mukaan.