Pallo-Iirojen nousuhaaveille iso kolaus

31.8.2016



Vaisut otteet vieraskentällä jatkuivat ja tällä kertaa NoPS puristi voiton 2-1 (1-0) lukemin. Pallo-Iirot loi taas maalipaikkoja riittävästi, mutta pelillisesti raumalaisryhmä ei kuitenkaan päässyt tasolleen. Tässä myös osasyynä todella sitkeästi ja tiiviisti puolustanut kotijoukkue.

Pallo-Iirot aloitti ottelun väkevästi ja sai painettua peliä NoPS:n puoliskolle. Kuitenkaan maalipaikoille Iiroilla ei ollut asiaa, vaikka monta tilannetta viimeiselle kolmannekselle joukkue saikin luotua. Kotijoukkue NoPS:n pelaajat saivat tiiviisti puolustamalla estettyä hyvien maalipaikkojen synnyn.

Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon ottelun 9 minuutilla kun loistavaan ristipalloon kirmannut kotijoukkueen tuore hankinta Jaakko Ahokas jäi raumalaisilta merkkaamatta ja mies pääsi vapaasti puskemaan pallon alanurkkaan.

Tänään peliä siviilit päällä katsonut Antti Horjanheimo nosti ensimmäisen maalin merkityksen.

- Tuntuu, että tällä kaudella meidän peliin on vaikuttanut suuresti ensimmäinen maali. Tänään vastustaja pääsi kuittaamaan ja se tuntui kipsaavan heti meidän peliä, Horjanheimo mietti.

Ensimmäisen puoliajan aikana Pallo-Iirot eivät päässeet maalipaikoille ja peli oli väkinäistä.

 

Rimat paukkuvat

Toiselle puoliajalle päävalmentaja Kimmo Hörkkö vaihtoi Aake Rapalan Miika Pertolaan. Kuluvan kauden aikana NoPS:lle on ollut tyypillistä, että peli ei pysy koko 90 minuuttia kasassa. Tunnin pelaamisen jälkeen näyttikin siltä, että Pallo-Iirojen vimmainen takaa-ajo tuottaa tulosta ja kotijoukkueen jalka alkoi painamaan.

Mikko Valtanen ampui viime pelissä tutuksi tulleesta kulma- ja vaparikuviosta boksin takaa kovaa, mutta Iirojen epäonneksi pallo päättyi tolppaan eikä kentälle kimmonnutta palloa saatu maalin perukoille.

Iirot sai tilanteesta lisää virtaa ja hyökkäykset alkoivat vyöryä laidoilta ja keskeltä. Hetken kuluttua tänään tarkasti kiinnipidetty Juho Patola pelattiin juoksuun ja juoksuvoimainen Patola karisti puolustajan kannoiltaan. Maalivahti Juuso Rauhalan ohittanut veto päätyi tolpasta takaisin kentälle eikä hyvällä draivilla pelannut raumalaisryhmä saanut vieläkään peliä tasoihin.

Lopulta 74 minuutilla pallo kävi kolmannen kerran jo tolpassa, mutta tällä kertaa Stanley Ukwuoma oli kärkkäänä paikalla ja siirsi pallon maaliin. Hetken näytti siltä, että johtomaali olisi enää ajankysymys. Pallo-Iirot muutti tunnin kohdalla ryhmitystä laittaen kaksi pelaajaa kärkeen ja jättäen kolme puolustajaa linjaan. Muutos tuotti tuloksen, mutta hetken kuluttua maalista NoPs pääsi kontraamaan.

Hallittu riskinotto kostautui ja neljä minuuttia Iirojen maalista keskikentän syötönkatkosta NoPS:lle aukesi tilaa ja pallo pelattiin nätisti Joni Ikäläiselle vapaaseen paikkaan. Ikäläinen sai rauhassa katsoa ja sijoitti pallon varmasti ohi Panu Eraman takanurkkaan.

Pallo-Iirot yritti saada kirivaihetta vielä käyntiin ja toimitti palloa boksiin, mutta maalipaikat olivat vähissä. Päävalmentaja Kimmo Hörkkö vaihtoi ottelun toisella puoliskolla kentälle Jouni Tukiaisen, Leevi Ahosen ja Roope Virtasen. Kentällä tilaa tekivät Jaakko Valtanen, Niklas Kuusio ja Konsta Siivonen.

Tappio merkitsee Pallo-Iirojen nousutavoitteille isoa kolausta. Mikäli sarjakärki Tampere United ei kompuroi pahasti lopuissa otteluissaan, niin Iirojen kohtaloksi jää pelaaminen Kolmosessa myös tulevalla kaudella. Välissä on myös vielä ottelunsa voittanut Ilves-Kissat, jolla on neljä pistettä Iiroja enemmän kaksi ottelua enemmän pelanneena.

 

"Henkimaailman asioita"

Päävalmentaja Kimmo Hörkkö oli pelin jälkeen vaitonainen ja pettynyt. Pelillisiin asioihin Hörkkö ei halunnut kommentoida.

- Turha analysoida mitään pelillisiä asioita. Nämä ovat henkimaailman asioita mitä tänään nähtiin, Hörkkö pohti.

-  Otan vastuun siitä, että en saanut luotua sellaista taisteluilmettä, joka olisi tarvittu. Aina voi kysyä sitä onko pelivalmiuden puuten henkisellä puolella valmentajalähtöistä.

- En tiedä. Ei oltu tänään valmiita taistelemaan kolmeesta pisteestä. Se huolestuttaa todella paljon, Hörkkö päätti.

Pallo-Iirojen ottelut jatkuvat ensi sunnuntaina kotiottelulla PJK:ta vastaan.