Kausi lähestyy loppuhuipennusta - huippuvireinen PS-44 Alsecco stadionille

26.8.2016

Pallo-Iirot - PS-44
Pallo-Iirot - PS-44
Antti Horjanheimo
Antti Horjanheimo

Pallo-Iiroilla on Kolmosta jäljellä yhteensä 8 ottelua. Iirot pelaa kotona 4 ottelua ja vieraissa saman verran. Sunnuntaina kotistadionilla vastaan asettuu Pallosepot Valkeakoskelta. Joukkue on kovassa vireessä sillä viimeisen viiden ottelun aikana PS-44 on hävinnyt vain kerran ja voittanut esimerkiksi Tampere Unitedin murskaavasti vieraskentällä.

Pallosepot ja Pallo-Iirot kohtasivat sarjan kuudennella kierrokselle. Silloin varsin ailahtelevasti pelannut Iirot haki Valkeakoskelta 1-4 (1-2) voiton Stanley Ukwuoman, Juho Patolan ja Niklas Kuusion kahdella maalilla. Tuolloin PS-44 oli saalistanut viidestä ensimmäisestä ottelustaan vain yhden pisteen, mutta jo Iiroja vastaan oli nähtävissä ettei joukkue tule sijoittumaan sarjassa viimeisten joukkoon.

Kesällä joukkueen peli lähtikin lentoon ja Pallosepot eivät hävinneet kesä-heinäkuun aikana otteluakaan. Lennon sai myös kokea sarjakärki TamU, joka kaatui kotikentällään Tammelassa heinäkuun loppupuolella peräti 1-5 lukemin. Pisteittä PS-44 jäi vasta viime kierroksella kun joukkue hävisi yllättäen PJK:lle kotikentällään. Ottelu päättyi niukkaan PJK:n 0-1 voittoon.

PS-44 on Ykkösessä pelaavan toisen tehdaskaupungin seuran Valkeakosken Hakan sisarseura, jonka iskukyky vaihtelee myös käytettävissä olevien pelaajien mukaan. Joukkueessa on kuluvalla kaudella pelannut FC Hakan SM-sarjassa pelaavia junioreita sekä edustusjoukkueen pelaajia. PS-44 koki kuitenkin ennen viime kierrosta kahden tärkeän pelaajan menetyksen kun seuralegenda Jarno Mattila siirtyi FC Hakaan ja keskikentän avain Cheyne Fowler sarjatasoa ylemmäs TPV:hen.

 

Kolmosen tasoerot ovat kaventuneet

Pallo-Iirot marssi sarjan alkukierroksilla voitosta voittoon näytöstyyliin. Silti päävalmentaja Kimmo Hörkkö ei aina ollut tyytyväinen pelilliseen laatuun, vaikka tulokset olivatkin erinomaisia. Sarjan puolivälin jälkeen Pallo-Iirojen peli on kehittynyt, mutta tuloksellisesti keltaisilla on ollut vaikeaa. Tampere Unitedia vastaan pelattua kotipeliä lukuunottamatta Iirot ovat luoneet vastustajiaan nähden valtavan määrän paikkoja, mutta maalintekeminen on ollut tuskaista.

Pitkään Tampere-Satakunta Kolmosta johtanut Pallo-Iirot on joutunut takaa-ajajan asemaan. Voittamalla rästiottelut Pallo-Iiroilla on mahdollisuus nousta pisteen päähän sarjakärki Tampere Unitedista. Täysin omissa käsissä nousu ei kuitenkaan enää ole.

Viime pelissä Pallo-Iirot kohtasi Region's Cupin välierissä NJS:n vieraskentällä ja peli oli parasta mitä raumalaisilta ollaan nähty tällä kaudella. Lukuunottamatta maalintekoa. Tehottomuus jatkui myös Nurmijärvellä. Tasoerot Kolmosessa ovat selkeästi kaventuneet ja käytännössä kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Helppoja pisteitä ei ole enää tarjolla.

- PS-44 sai kesällä vahvemmin lupaavat Hakan A-SM sarjan pelaajat käyttöönsä, kun juniorisarjat olivat tauolla. Lisäksi kokenut Haka-apu Cheyne Fowler oli mukana heinä-elokuun otteluissa. Ja tietenkin kuten muutkin nämä Tampereen Kolmosen joukkueet, he ovat päässeet parempaan pelirytmiin kiinni sekä fyysinen kunto on parantunut, Hörkkö valoittaa tilannetta.

Sarjan alkupuoliskolla Pallo-Iirot onnistui hyvällä prosentilla paikoistaan, mutta nyt onnetarkin tuntuu hylänneen raumalaisseuran.

- Varmasti hyvän vastuksen Pallosepot tarjoavat, mutta uskon täysin, että parissa viime ottelussa näkynyt hyvä tekemisen taso säilyy ja nyt se tulee näkymään myös tulostaululla, Hörkköö valaa uskoa.

Vaikka PS-44 menetti Fowlerin ja Mattilan, niin joukkueesta löytyy silti kosolti laatua. Yksi heistä on Tampere-Satakunta Kolmosessa 9 maalia tehnyt Juuso Ollikainen.

- Kokenut Juuso Ollikainen kärjessä on aina vaarallinen. Keskikentän keskellä pelaava Erturk Sargin on taitava harhauttelija ja ruokkii hyvillä syötöillään hyökkääjiä.

 

Antti Horjanheimo viihtyy kovissa väännöissä

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen paidassa yli 140 ottelua pelannut 26-vuotias Antti Horjanheimo kuuluu joukkueen kokeneeseen kaartiin. Puolustaja Horjanheimo on parantanut peliään kauden mittaan ja viihtyy hyvin kovissa fyysisissä väännöissä.

- Pelin paraneminen on tietysti aina hieno juttu, mutta kyllä paljon on petrattavaa. Sanotaan näin, että usean pelin jälkeen on ollut sellainen olo, että pystyn parempaankin. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän osaa arvostaa noita kovia vääntöjä. Esimerkiksi edellisen pelin jälkeen harmitti niin paljon, että teki mieli heittäytyä kopin lattialle mahalleen ja aloittaa itkupotkuraivarit, Horjanheimo naurahtaa.

- Kovat pelit ja vaativat paikat ovat yleensäkin ainoita paikkoja, joissa voi oikeasti mennä pelaajana ja ihmisenä eteenpäin. Downshifting-asenne ei kehitä mitään tai ketään, Antti vakavoituu.

Urallaan edustustasolla kaksi maalia tehnyt Horjanheimo ei kuulu varsinaisesti joukkueen tuloksentekijöihin hyökkäyspäässä, mutta kokeneella kaartilla on roolinsa joukkueen ilmapiirin luomisessa.

-  Harva muistaa, mutta junioreissa paukutin maaleja kuin Donald Trump twiittejä.

- Emme ole saaneet palloa maaliin, mutta positiivista on se, että olemme päässet edellisissä peleissä paljon maalintekotilanteisiin. Kyllä se sieltä tulee, varmasti.

Löytyisikö Horjanheimosta salainen ase hyökkäyspään tehottomuuteen?

- En usko että jalkapallokentällä kuitenkaan minua enää asetetaan hyökkäyspäähän. Vaikka olisihan se hauskaa. Puolustamista pidetään helppona: ei tarvitse kuin ruiskaista pallo pois, niin homma on hoidossa. Väitän kuitenkin, että se on keskimäärin henkisesti raskaampaa kuin hyökkääminen. Puolustajalla on kokoajan tosi paljon hävittävää. Jos avaa peliä huonosti, niin omissa soi. Herpaantuminen väärässä paikassa, ja näyttää idiootilta. Mielestäni myös suuressa osassa kaksinkamppailuista puolustajalla on paljon enemmän hävittävää kuin voitettavaa. Maalinteon sanotaan aina olevan henkinen asia, mutta sama pätee puolustamiseen. Ja kaikkeen, Horjanheimo filosofoi.

- Mainittakoon vielä, jos Kimmo luet tämän, että olen aina valmis ylemmälle kolmannekselle. Aina ollut valmis.

Pallo-Iirojen kauden loppupuoliskon otteita on vaivannut tehottomuus, mutta liiallista henkistä painetta joukkueessa ei asiasta olla otettu.

- Juuri eilen juttelin erään joukkuekaverin kanssa tästä turhasta jäpittämisestä ja jännittämisestä. Mielestäni pelin parantuminen kertoo nimenomaan siitä, että henkisesti joukkueen olotila on tällä hetkellä tyydyttävä. Jos tulokset olisivat olleet parempia, niin ilmapiiri olisi luonnollisesti entistäkin parempi.

- Kun ihminen jännittää, niin ei siihen oikein voi sanoa mitään. Jännitys on jokaisen omassa päässä, ja se jännitys raukeaa myös omien kokemusten ja ajatusten kautta. Kokeneemmat pelaajat voivat mielestäni näyttää omalla tekemisellään, että jännittäminen on turhaa. Näistä henkisen puolen asioista voi jutella vaikka kuinka pitkään ja miten päin tahansa, mutta parhaiten suoriutuu rento, valmiustilassa oleva pelaaja. Siihen pääsemiseen jokaiselle on omat keinonsa. Itse vedän ennen peliä syvään henkeä ja muistutan itseäni siitä, kuinka mahtavasti asiani ovat. Hymyillen on helpompi onnistua, Horjanheimo päättää.

 

Pallo-Iiroilla ei uusia poissaoloja

Pallo-Iirojen riveistä usemman pelin poissaolleet toppari Eetu Setänen ja laituri Aleksi Toivonen ovat poissa pelikentiltä vielä pitkän aikaa. Lisäksi Mustafa Musov missaa sunnuntain ottelun.

Muita poissaoloja Pallo-Iiroilla ei ole, joten joukkue pääsee hyvistä asetelmista kohtaamaan kovavireisen PS-44:n.

Liveseurantaa luvassa täältä.

Tervetuloa paikan päälle, liput 3/5€.