Tampere United ansaitusti voittoon Pitsyön spesiaalissa

29.7.2016


Kotijoukkueen aseettomaksi riisunut tamperelaisryhmä masensi raumalaisryhmän Lauri Saaren kahdella maalilla. Alsecco stadionin kauden ennätysyleisön edessä pelanneet Tampere-Satakunta Kolmosen kärkijoukkueet saivat nauttia hyvästä säästä ja tunnelmasta.

Ottelun alku enteili jo Pallo-Iiroille vaikeaa iltaa. Pääkatsomon täyttänyt yleisö huokasi helpotuksesta kun jo parin minuutin jälkeen pallo kävi Iiro Kosken vartioiman maalin ylärimassa. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kotijoukkueen peli oli hermostunutta syöttöjen karkaillessa jatkuvasti Tampere Unitedin pelaajille. TamU:n vahva alku johti vaarallisiin tilanteisiin, joista kuitenkin raumalaiset selvisivät tuurilla ja taidolla.

Ensimmäisen puoliajan edetessä Pallo-Iirot sai paremmin pelistä kiinni ja sai rauhoitettua ajoittain pallokontrollin itselleen. Maalipaikoille kotijoukkueella ei kuitenkaan ollut asiaa. Vaarallisimmat paikat syntyivät erikoistilanteista.

Pelillisesti TamU:n alkurynnistyksen jälkeen ei nähty iloista jalkapalloa maalipaikoilla, vaan varsinkin kotijoukkueelta melko hermostunutta peliä TamU:n iskiessä hyvin vastaan. Hyvin joukkuettaan tukeneen kannattajaryhmän edessä tänään vihreissä paidoissa pelanneet tamperelaiset puolustivat hyvin ja organisoidusti pitäen Niklas Kuusion johtaman hyökkäyspelin poissa maalipaikoilta.

 

Lauri Saari masentaa raumalaiset

Kotijoukkueen kannalta tänään positiivista oli kauden ennätysyleisö 724 henkilöä sekä loistava tunnelma ottelutapahtumassa. TamU:n kannattajaryhmän lisäksi Pallo-Iirot sai hyvää tukea terassikatsomossa laulaneelta ryhmältä sekä kuluvalla kaudella Iiroja hyvin tukeneelta "Rauma-ryhmältä". Harvoin Kolmosen tasolla, tai korkeamallakaan, saadaan nauttia näin hyvästä tunnelmasta.

Toisen puoliajan alussa Pallo-Iirot näytti jo saavan vähän paremmin peliä haltuunsa. TamU vaihtoi puoliajalla kentälle Lauri Saaren ja Niclas Kalatsevin. Kotijoukkue ei tässä vaiheessa käyttänyt vaihtoja. Pallo-Iirot sai ensimmäiseen varttiin muutaman puolittaisen maalipaikan, mutta vedot boksin takaa päätyivät suoraan maalivahti Juuso Auvisen syliin.

61 minuutilla TamU rakensi hienon hyökkäyksen ja pallo liikkui mieheltä toiselle. Lopulta hyvä matala keskitys boksiin ja pienen ohjauksen kautta pallo päätyi Lauri Saarelle, joka ampui pallon varmasti ohi Iiro Kosken. Pian maalin jälkeen päävalmentaja Kimmo Hörkkö vahtoi kentälle Konsta Siivosen Aake Rapalan tilalle ja ensimmäisen pelinsä edustuksen paidassa pelanneen Jaakko Valtasen Juuso Snickeriin. Stanley Ukwuoma siirtyi samalla kärkeen.

Vaihdot eivät kuitenkaan tuoneet Pallo-Iirojen peliin kaivattua muutosta. TamU puolusti fiksusti, voitti kaksintaisteluita ja iski vastaan aina paikan tullen. Reilu kymmenen minuuttia maalista ja Lauri Saari leikkasi laidalta keskelle ja laukoi pallon etukulmasta sisään.

Ottelun viimeiset 20 minuuttia Pallo-Iirot piti palloa näennäisesti, mutta ei päässyt maalipaikoille. Lopussa Hörkkö haki hyökkäysvoimaa vaihtaen Miika Pertolan Eero Ojalaan ja Jouni Tukiaisen Roope Virtaseen. Ennakkoluulottomasti pelanneelta Virtaselta nähtiinkin pari hyvää murtautumista boksiin, mutta Iirojen peliä kuvaavalla tavalla vaarallisempaa näistä ei syntynyt.

Hyvin viheltänyt Vesa Hätilä päätti pelin kolmen minuutin lisäajan jälkeen ja TamU pääsi kannattajineen nauttimaan voitosta.

 

"Toinen pelasi paskat housuissa, toinen hullunkiilto silmissä"

Pallo-Iirojen päävalmentaja Kimmo Hörkkö oli mietteliäänä pelin jälkeen. Joukkueen esitys varsinkin ensimmäisen vartin aikana oli hermostunut ja heikko.

- En kerro mitä mielessä on, mutta toki meillä oli haastavat lähtökohdatkin. Kapteeni poissa ja alakerrasta kaikki kokeneemmat puolustajat. Se näkyi kentällä rauhallisuuden ja esimerkin näyttämisen puutteella, Hörkkö mietti.

- Ensimmäiset 20 minuuttia pelasimme paskat housuissa ja vastustaja hullun kiilto silmissä. Puhuimme, että vastustajalla on paine tehdä ensimmäinen maali, mutta oliko pelin panos tai mikä syynä sillä osa pelaajistamme pelasi selkeästi alle oman tasonsa.

- Alkupaniikin jälkeen saimme peliämme kasaan. Kuitenkaan meillä ei ollut kuin yksi maalipaikka Jouni Tukiaisen keskityksestä. Hyökkäyspelimme oli ponnetonta. Toiselle puoliajalle saimme peliä vähän haltuun, mutta TamU sai maalinsa kuin varkain emmekä oikeastaan saaneet minkäänlaista loppukiriä aikaiseksi.

- TamU:lla oli meritoituneita pelaajia vaihdossakin emmekä oikein kyenneet vastaamaan tähän, vaikka sekä Konsta Siivonen että Jaakko Valtanen hyvin pelasivatkin, Hörkkö mainitsi.

- Tänään ja huomenna levähdetään ja sitten alkaa taas kova työ. Meidän pitää valmennuksen kanssa miettiä miten reagoimme tähän ja miten tästä materiaalista saadaan enemmän irti. Isojakin kokoonpanomuutoksia voi tulla seuraavaan otteluun. Katsotaan, Hörkkö päätti.

- - -

Pallo-Iirojen sarjapelit jatkuvat ensi viikon torstaina Nokialla NoPS:ia vastaan. Tampere United taas pelaa samana päivänä kotiottelun Härmää vastaan. Pallo-Iirot jatkaa sarjakärjessä maalieron turvin.

Pallo-Iirot kiittää runsaslukuista yleisöä sekä tamperelaisia vieraita!

Ottelun maalikooste ja Niklas Kuusion haastattelu täältä.

Aral Kaklin kuvagalleria täältä. Elmeri Elon täältä.