Jaakko Valtanen siirtyy FC Raumasta Pallo-Iiroihin

28.7.2016

Jaakko Valtanen (kuvassa vasemmalla).
Jaakko Valtanen (kuvassa vasemmalla).

Pallo-Iirot vahvistaa rivejään ennen syyskauden alkua. FC Raumassa kuluvalla kaudella pelannut Jaakko Valtanen siirtyy sinikeltaisiin väreihin välittömästi. Valtanen on edustuskelpoinen jo Tampere United - pelissä perjantaina.

Jaakko Valtanen on Pallo-Iirojen kasvatti. 26-vuotias laituri on pelannut viimeiset vuodet FC Raumassa Kolmosta ja Nelosta sekä futsalia korkealla tasolla. Urheilullinen ja nopea Valtanen kiinnitti Pallo-Iirojen päävalmentajan Kimmo Hörkön huomion. 

- Jaakko kiinnitti huomioni juhannuksen jälkeen pelatussa Nelosen kamppailussa FC Rauman ja Pallo-Iirojen 2.joukkueen välillä. Hän omaa paljon niitä ominaisuuksia, joita toivon näkeväni laiturilta. Hänellä on vauhtia ja taitoa ohittaa vastustaja ja mikä tärkeintä, on myös selkeää päättäväisyyttä ja halua ohittaa kun hän pääsee näihin 1v1 tilanteisiin, päävalmentaja Kimmo Hörkkö kertoo.

- Vahvuutenani on nopeus ja halu haastaa ja edetä aina kun on mahdollista, Valtanen linjaa.  

Pallo-Iirojen edustusjoukkueen Mikko Valtasen isoveli Jaakko pelasi juniorivuosina Pallo-Iiroissa, mutta edustuspaitaa hän ei vielä ole päälleen pukenut.

- Jäänyt näin myöhemmin harmittamaan, ettei junnuvuosien jälkeen kiinnostus jalkapalloon riittänyt enkä näin ollen ole päässyt kasvattajaseuraa pelissäkään edustamaan. Myöhemmin futsalin kautta innostus myös jalkapalloon palasi ja muutamien kausien jälkeen sain nyt mahdollisuuden päästä edustamaan Pallo-Iiroja, Valtanen kertaa.

FC Raumassa pelanneella Valtasellta on perhettä ja siirron myötä myös harjoitusmäärät tulevat kasvamaan. Käytiinkö kotona pitkäkin neuvottelu?

- Ehkä siinä pientä neuvottelua oli, jos sitäkään, Valtanen naurahtaa.

Tulevaisuutta Valtanen ei vielä ole miettinyt kuluvaa kautta pidemmälle.

- Vielä en ole miettinyt tästä kaudesta pidempään. Katsotaan miten sujuu ja kauden jälkeen mietitään tulevaa, Valtanen päättää.

- Yhtäkkinen hyppäys Nelosen peleistä Kolmoseen ja varsinkin näihin kärkipään kamppailuihin saattaa tuoda aluksi pieniä ongelmia Jaskalle, kun tilanteissa tapahtuu paljon vauhdikkaammin asioita kuin mihin on tottunut, mutta hänellä on kuitenkin kaikki eväät päästä nopeasti rytmiin kiinni ja tätä kautta osoittamaan osaamistaan sekä joukkueelle että katsojille. Mielenkiinnolla odotan mitä loppukausi tuo tullessaan hänen kohdallaan, Hörkkö lisää.

Tervetuloa Pallo-Iiroihin!