Pitsiyön pelissä isot panokset

27.7.2016


Jouni Tukiainen
Jouni Tukiainen

Pallo-Iirot kohtaa perinteisessä Pitsiyön Spesiaalissa sarjakakkosen Tampere Unitedin. Joukkueet kohtasivat sarjan alkukierroksilla ja silloin Pallo-Iirot oli Pyynikillä pelatussa pelissä parempi 1-3 (1-1) lukemin. Perjantai on nousutaiston kannalta merkittävä ottelu.

Ensimmäinen Pitsiyön Spesiaali pelattiin vuonna 1995. Tämän jälkeen spesiaaleja on ollut vaihtelevasti riippuen onko peliä saatu sovituksi Pitsiviikon kohokohtaan perjantaille. Viime vuosina Pitsiyön spesiaalissa on ollut runsaasti yleisöä - reilusta 500:sta jopa yli 600:aan. Odotettavissa on, että perjantaina 600 katsojaa menee ainakin rikki.

Kotijoukkue lähtee peliin sarjakärjessä. Pallo-Iirot on voittanut yhdestätoista ottelustaan kymmenen ja hävinnyt vain kertaalleen Ilveksen kakkosjoukkueelle. Yli kolmen viikon sarjatauolta Iirot palasi viime viikonloppuna, jolloin joukkue matkasi Region's Cupin puolivälieriin Savonlinnaan. Tuliaisina oli välieräpaikka 5-2 (1-1) voitolla. Tämän lisäksi joukkue sai erittäin hyvän pelin Kolmosen kärkikamppailua ajatellen.

Tampere United on myös pelannut erittäin vahvan kauden. Joukkue hävisi Pallo-Iiroille, mutta otti sen jälkeen peräti kahdeksan perättäistä voittoa. Vasta viime kierroksella TamU taipui kun vahvavireinen Pallosepot Valkeakoskelta haki Pyynikiltä murskavoiton 5-1 (3-0) lukemin.

Tällä hetkellä tilanne sarjataulukossa on siis kutkuttava: Pallo-Iirot ovat sarjakärjessä kolmen pisteen erolla TamU:sta. Voitolla Pallo-Iirot lisäisi johtoaan kuuteen pisteeseen ja TamU taas pääsisi voitolla tasapisteisiin Pallo-Iirojen kanssa. Kun kausi on saavuttanut puolivälin, niin on selvää, että ottelulla on todella iso merkitys nousutaiston kannalta. Unohtaa ei voi myöskään Ilves-Kissoja, jotka ovat vain kolmen pisteen päässä Pallo-Iiroista ja tasapisteissä TamU:n kanssa ottelun toki enemmän pelanneena. Pitsiyön Spesiaali on tapahtumana vierailemisen arvoinen, mutta tällä kaudella myös pelillinen panos ottelussa on iso.

Pallo-Iirojen paras maalintekijä on ollut Juho Patola, joka on iskenyt 11 ottelussa 14 maalia. Pallo-Iiroille yli 100 maalia tehnyt kapteeni Patola johtaakin Tampere-Satakunta Kolmosen maalipörssiä, kannoillaan maalin vähemmän tehnyt Ilves-Kissojen Berat Grabovci. Korkealta maalitilastosta löytyy myös Niklas Kuusio, joka teki 6:ssa ottelussa yhtä monta maalia. Tämän lisäksi Kuusio oli etenkin alustamassa lukuisia Iirojen maaleja ennenkuin loukkaantui ja oli yli kaksi kuukautta sivussa. Nyt Kuusio on jälleen pelikunnossa ja tehoili heti STPS-ottelussa Savonlinnassa. Hyvää kautta pelaava vahva ja nopea laituri Stanley Ukwuoma löytyy myös maalitilastosta 5:lla osumallaan. 17-vuotias kärkipelaaja Juuso Snicker on iskenyt vähäisellä peliajalla 3 maalia. Myös puolustaja Joonas Ojanen on hallinnut ilmatilaa 3:lla maalillaan.

Tampere Unitedin vahvuus kuluvalla kaudella on ollut materiaalin laajuus. Tämä näkyy myös maalintekijätilastossa. Riku Oras on tehnyt 8 maalia, Matti Saari 6 maalia, Niclas Kalatsev 5 maalia, Tuomas Lehti 5 maalia ja Tuomas Alanen 4 maalia. TamU:n miehistössä on useampi vaarallinen hyökkäyspään pelaaja, joten koko joukkueen on onnistuttava puolustamisessa.

Puolustus onkin ollut Pallo-Iirojen vahvuus sillä pelitilannemaaleja Iirojen maaliin on mennyt yhden käden sormin laskettava määrä kuluvalla kaudella. Kaikenkaikkiaan Pallo-Iirot on tehnyt sarjassa 37 maalia ja päästänyt vain 10. Tampere United tehnyt täsmälleen saman määrän maaleja, mutta päästänyt 8 kappaletta enemmän.

 

Tauko teki Pallo-Iiroille hyvää

Pallo-Iirot pelasi viimeisen ottelunsa Kolmosessa kesäkuun lopussa Loisketta vastaan vieraissa. Ottelu eteni Pallo-Iirojen hallinnassa, mutta hyvistäkään maalipaikoista raumalaiset eivät saaneet palloa sisään ja numerollisesti ottelu oli tasainen aina viime minuuteille saakka kunnes nuori Juuso Snicker nikkasi lisäajalla kaksi maalia ja ottelu päättyi 1-4 (1-1) lukemiin. Ottelun ikävä uutinen oli puolustaja Eetu Setäsen loukkaantuminen, joka myös päätti miehen kauden.

STPS-ottelun ennakossa päävalmentaja Kimmo Hörkkö oli tyytyväinen tauon antiin. Pallo-Iirojen pelaajat saivat levättyä, mutta myös harjoiteltua valmennusjohdon mieleisellä tavalla. Pallo-Iirot harjoitteli neljän päivän aikana viisi kertaa ja Hörkkö kiitteli ettei joukkue ole kevään jälkeen päässyt harjoittelemaan riittävän laadukkasti. STPS-ottelu oli hyvä palautus arkeen sillä Iirot saivat tehdä hartiavoimin töitä voiton eteen.

- Ottelusta jäi hyvät fiilikset ja se palveli hyvin valmistautumista tähän TamU-otteluun. Nousimme kaksi kertaa tappioasemasta, jouduimme tekemään kovan työn voiton eteen, mutta kuitenkin loppujen lopuksi pelasimme rohkeasti omaa peliä loppuun asti ja hallitsimme peliä omilla vahvuuksillamme. Niin kuin pelaajat ottelun jälkeisessä palaverissa sanoivat, missään vaiheessa ei loppunut usko ettemmekö voisi kääntää ottelua itsellemme. Tämä osoitti vahvaa luottamusta omaan tekemiseen ja tämä on se avaintekijä myös kun lähdemme perjantain otteluun, Hörkkö linjaa.

Vierailija Tampere United taas hävisi hieman yllättäen tauon jälkeisen ottelunsa kun vahvistunut ja kovassa vireessä oleva PS-44 haki voiton murskalukemin. Huomattavaa oli, että TamU:lla oli ottelussa käytössään normaalista poikkeava ryhmitelmä. Onko oletettavaa, että joukkue siirtyy tuttuun muodostelmaansa, jolla otettiin muun muassa kahdeksan voittoa putkeen?

- Pidän hyvinkin todennäköisenä, että TamU palaa tutumpaan ryhmitelmäänsä. Tietenkin heilläkin käytössä olevat pelaajat määrittelevät hieman sitä minkälaisella pelistrategialla ja ryhmitelmällä otteluun lähtevät. Esimerkiksi sunnuntain PS-44 tappiosta heiltä puuttui avauksesta muun muassa Niclas Kalatsev ja Ali Koljonen juuri keskikentän keskustasta ja valmennus päätti lähteä otteluun kahdella hyökkääjällä, jotka ovatkin olleet ihan hyvässä vireessä viime otteluissa, eli Tuomas Lehti ja Mehdi Fennane. Tämä 4-4-2 tai 4-4-1-1 ryhmitelmää muistuttanut koostumus ei tuottanut heille toivottua tulosta ja tähän valmennuksen on jotenkin reagoitava. Uskon, että he raapivat kaikki vähänkään pelikuntoiset avainpelaajansa kentälle ja muuttavat kolmen keskustaan ja tätä kautta yrittävät saada keskialueen sekä pelinhallinnan itsellensä.

Oma lukunsa ottelussa tulee olemaan yleisö, joka tunnetusti on ollut Pitsiyön Spesiaalissa äänekäs ja stadionilla on vallinnut karnevaalihenkinen tunnelma. Oman tehosteensa tähän tuo miltei satapäinen Tampere Unitedin kannattajaryhmä, joka sijoittuu pääkatsomon vastapuolelle aurinkokatsomoon.

- Nämä ovat hienoja otteluita pelaajille, kun katsomossa on ääntä ja karnevaalitunnelmaa. Tietenkin aina on vaarana, että tapahtuu ylilatautumista, mutta en usko että se tulee nyt tuottamaan mitään ongelmia. Tärkeintä on, että pelaajat kanavoivat latauksen oikein ja suuntaa sen pelifiiliksestä syntyvän energian jalkoihinsa ja tekevät hartiavoimin töitä ensimmäisestä vihellyksestä viimeiseen saakka. Ei siinä sitten kuitenkaan hirveästi ehdi kiinnittämään huomiota mitä kentän ulkopuolella tapahtuu, Hörkkö päättää.

 

Jouni Tukiainen pelaa hyvää kautta

Pallo-Iirojen oma kasvatti 32-vuotias Jouni Tukiainen palasi virallisesti sinikeltaisiin väreihin  kuluvaksi kaudeksi pelattuaan FC Rauman riveissä. Harjoitusmäärien kasvamisen lisäksi Tukiainen on totutellut uuten pelipaikkaan laiturina.

-  Ihan luontevasti on harjoittelu taas sujunut. Alkukaudesta ja keväällä oli pari pienempää loukkaantumista, mutta muuten olen aika hyvin pysynyt kunnossa. Harjoittelu on ollut mukavaa ja harjoittelukovuudessa on läpi kauden pysynyt hyvä tasapaino. Kovan treenin ja palauttavan harjoittelun suhteen on ollut hyvä tasapaino, Tukiainen kertoo.

SPTS-ottelussa nähtiin Tukiaiselta tuttu ratkaisu - pienessä tilassa pallon kanssa ohi vastustajan ja tällä kertaa hyvä keskitys löysi Stanley Ukwuoman maalilta. Tukiainen kuitenkin näkee, että uuden pelipaikan sisäistämisessä on vielä kehitettävää.

-  Laidassa pelaaminen on ollut uusi paikka pelata. Olen aina aikaisemmin pelannut keskellä. Paljon on ollut opittavaa ja omaa pelaamistani olen joutunut ajattelemaan uudella tavalla. Kehitettävää on vielä suoraviivaisuudessa ja päättäväisyydessä maalintekosektorilla. Pelini suoraviivaistaminen ja voimakkaammin ylöspäin pelaaminen ovat ehkä isoimpia muutoksia pelaamisessani tällä kaudella. Paljon on silti vielä kehitettävää.

Pallon kanssa taitava Jouni Tukiainen pelasi FC Raumassa vuonna 2014 kun joukkue pysäytti silloisen TamU-K:n nousujunan. Itse nousukarsinta pelissä mies oli sivussa, mutta ajatus tempun uusimisesta houkuttelee.

- Tottakai haluan olla tänä vuonna TamU:n nousun esteenä, Tukiainen päättää.

 

Pallo-Iirojen terveystilanne on hyvä

Raumalaisten terveystilanne näyttää taas hyvältä. Paljon loukkaantumisista kärsinyt joukkue alkaa pikkuhiljaa olemaan terve pitkäaikaispotilaat huomioimatta. TamU:a vastaan voittomaalin tehnyt laituri Aleksi Toivonen on vielä sivussa arviolta kaksi kuukautta. Eetu Setäsen kausi on siis ohitse ja TamU-pelin missaa myös toppari ja TamU:ssakin suomenmestaruuden voittanut Vasile Marchis. Armeijan palveluksen lopettanut maalivahti Panu Erama sai päähänsä osumaa STPS-pelissä ja hänen tilannettaan seurataan päivittäin.

Tampere Unitedin striimiryhmä lähettää ottelusta suoraa lähetystä. Jos et pääse paikalle, niin voit seurata ottelua suorana TamU-TV:sta tai Pallo-Iirojen liveseurantatililtä Twitterissä.

Ottelun katsomojärjestelyistä lisää täältä. Huomioitavaa, että stadionilla ei käy korttimaksu, joten käteistä mukaan.

Tervetuloa paikan päälle! Tämän ottelun tunnelman kanssa kalpenee todennäköisesti valtaosa kesän suomifutisotteluista.