Maanantai-illan cup-romantiikkaa tarjoilevat Turun Weikot ja Pallo-Iirot

13.6.2016

TuWe - Pallo-Iirot
TuWe - Pallo-Iirot

Pallo-Iirot matkustaa Region's Cupin 4. kierroksen otteluun TuWe:n vieraaksi. Turun Kolmosessa pelaava ja sarjan puolessa välistä löytyvä perinteinen jalkapalloseura pelaa suoraviivaista jalkapalloa. Pallo-Iirojen tarvitsee tehdä täysi työ edetäkseen jatkoon tavoittelemaan 5000 euron pääpalkintoa.

Pallo-Iirot ja TuWe eivät ole lähivuosina toisiaan juurikaan kohdanneet, mutta harjoitusottelussa joukkueet ovat kohdanneet niinkin vähän aikaa sitten kuin viime maaliskuussa. Tällöin Äijänsuon stadionilla pelatun ottelun voitti TuWe 1-4 lukemin. Hirveästi johtopäätöksiä ottelusta ei voi tehdä sillä kummankin kokoonpano lienee melkolailla erilainen maanantaina. Etenkin Pallo-Iirot pelasi maaliskuussa junioripainotteisella kokoonpanolla.

Maaliskuussa Pallo-Iirojen maalin teki Eero Ojala, joka on maanantainakin mukana yhdessä Juuso Snickerin kanssa.

Pallo-Iirojen taival kuudentoista parhaan joukkoon Region's Cupissa sisälsi voitot Toejoen Veikoista (3-1), FC Interin kakkosjoukkueesta (1-0) ja SJK Akatemiasta (3-0). Iirot ovat päässeet pelaamaan kaikki ottelunsa kotikentällä, joten peli on keltapaitojen ensimmäinen vieraissa Region's Cupissa.

TuWe taas selviytyi voittajana PIF:ia (2-1), MynPa:a (1-0) ja FJK:ta (1-1, 3-1 rp) vastaan.

Pallo-Iirojen paras maalintekijä Region's Cupissa on ollut A-junioreissa pelaava Juuso Snicker, joka on iskenyt kaksi maalia. Pallo-Iirot saa olla tarkkana TuWe:n sarjakauden parhaan maalintekijän Omar Farhanin kanssa, joka on tehnyt Kolmosessa seitsemässä ottelussa neljä maalia.

 

"Suoraviivainen ja fyysinen joukkue"

Päävalmentaja Kimmo Hörköllä on käsitys millä tavalla TuWe pelaa. Kohtuullisen hyvän kauden toistaiseksi Turun Kolmosessa pelannut Weikot ovat fyysinen joukkue.

-TuWe on fyysisesti ja suoraviivaisesti pelaava joukkue, joten Raunistulan kovalla ja kuluneella tekonurmella on tulossa kova fyysinen taisto. Lisäksi kotijoukkueella on hyvä vire kahden voiton, muun muassa KaaPo-ottelun, myötä.

Pallo-Iirot taas kulki voitosta voittoon, välillä huonollakin pelillä, kunnes viime keskiviikkona Lamminpään kentällä Tampereella raumalaisten voittokulku tyssäsi Ilves2:n voitettua  3-1. Karkeiden puolustuspään virheiden lisäksi päävalmentaja Hörkkö oli ottelun jälkeen huolissaan pelisuunnitelmasta laistamisesta.

- Pelin jälkeisenä päivänä oli lyhyt palaveri ja palauttava treeni, jonka jälkeen joukkueella oli parin päivän vapaa. Sunnuntaina sitten oli pidempi palaveri, jossa videokuvan kautta käytiin läpi peliä ja keskusteltiin tulevasta. Palaverin jälkeen treenikentällä jätkät näyttivät, että haluavat kääntää kurssin jälleen nousuun ja parantaa peliesityksiään, Hörkkö kertoo tyytyväisenä.

 

Tilanne sairastuvalla

Pallo-Iirojen tilanne sairastuvalla on ollut murheellinen sillä useamman ottelun Iirot ovat pelanneet ilman 4-5 avauskokoonpanon miestä. Ilahduttavaa on kuitenkin ollut, että penkiltä on löytynyt laajasti reserviä eikä pelintaso sinänsä ole liikaa kärsinyt poissaoloista.

TuWe-ottelusta sivussa ovat jo mahdollisesti torstaina mukana oleva Niklas Kuusio sekä hyvää vauhtia kuntoutumassa olevat Konsta Siivonen, Tuomo Ruotsalainen ja Aleksi Toivonen. Miika Pertola on taas pelikunnossa ja käytettävissä. Vasile Marchis taas on muuten estynyt pelistä.

Positiivista on, että Pallo-Iirojen sairastuvalla alkaa näyttämään valoisammalta. Ilves2-ottelussa vaihtopenkiltä  paluun kentälle teki jo Severi Kankkunen.

Pallo-Iirojen mediatiimi on kehittämispäivillä, joten ottelusta ei ole luvassa liveseurantaa ainakaan vierasjoukkueen johdosta.