B-tytöille harmittava tappio

8.6.2016


Pallo-Iirojen B-tytöt kärsivät harmittavan kotitappion Turun Pyrkivän ja KaaPon yhteisjoukkueelle. Kahdesti johdettuaan kotijoukkue menetti pelin ottelun lisäajalla numeroin 2-3 (1-1).

P-Iirot yj. aloitti ottelun tehokkaasti ja Emilia Leivo teki johtomaalin jo 7. minuutilla. Johto kesti lähes jakson loppuun, mutta kolme minuuttia ennen taukovihellystä turkulaiset tasoittivat. Panosta ottelussa oli kummallakin, sillä sarjapaikka ei kummallakaan ole vielä varma.

Toisen jakson rakenne oli samantyyppinen kuin avausjaksollakin. Kotijoukkue siirtyi johtoon Heta Lepistön maalilla 50. minuutin kohdalla, mutta kymmenen minuuttia myöhemmin vieraat tulivat tasoihin. Kotijoukkue oli kuitenkin ottamassa tärkeätä lisäpistettä vielä varsinaisen peliajan päättyessä, mutta tuomarin antamalla lisäajalla vieraat harmittavasti pääsivät maalintekoon ja veivät täydet sarjapisteet.

Joukkueet ovat nyt taulukossa tasapisteissä. Kumpikin pystyisi teoriassakin varmistamaan paikkansa yhdellä voitolla lopuista kolmesta ottelusta. Pallo-Iirot yj. kohtaa seuraavaksi vieraissa TPS 2:n, sitten kotona FC Espoo 2:n ja vielä viimeisessä ottelussa Ilves 2:n.