Sitoutuneesti pelitapaansa toteuttanut PJK pani Pallo-Iirot ahtaalle

28.5.2016

PJK - Pallo-Iirot 28.5.2016
PJK - Pallo-Iirot 28.5.2016

Ennakkoon jo vaikeaksi otteluksi tiedetty kohtaaminen Pirkkalan keskuskentällä oli juuri sitä mitä Pallo-Iirot valmennus osasi odottaa. Kotijoukkue PJK prässäsi ja puolusti koko joukkueen voimin ja sai ajoittain riisuttua Pallo-Iirot aseistaan. Lopulta pallotaitavat Iirot saivat luotua tarvittavat paikat ja joukkue poistui Raumalle 3 pistettä mukanaan. Ottelu päättyi 2-4 (1-1).

Ottelu alkoi tasaisesti ja heti alusta asti näki, että tulossa on kova ja fyysinen taisto. Kotijoukkue asemoi jatkuvasti miltei koko joukkueen pallon taakse ja rikkoi tätä kautta Pallo-Iirojen pelinrakentelua tehokkkaasti. Ottelun ensimmäisen kympin aikana tänään kaksi maalia tehnyt ja neljä kertaa läpiajossa ollut Juho Patola oli ensimmäisen kerran nokikkain PJK-vahti Antti Loukialan kanssa, mutta hyvin pelannut maalivahti veti kuitenkin pidemmän korren.

Iirojen pelaamista leimasi koko ottelun ajan hermostunut syöttötyöskentely. Pitkiä syöttöketjuja ei nähty, mistä myös kunnia hyvin prässäänneelle ja peliä rikkoneelle kotijoukkueella. Aikaa ja tilaa oli vähän. PJK keskittyi pitämään Pallo-Iirojen pelinrakentelun kurissa ja iski hyvin vastaan.

Vastaiskusta PJK siirtyikin johtoon kun Miikka Sainio haastoi boksin laidalla Antti Horjanheimon ja murtautui sisään. Hyvä syöttö takaviistoon, josta Tomi Tiira tykitti pallon kovaa ylänurkkaan. Maalivahti Iiro Koskelle ei jäänyt mahdollisuutta torjua vetoa.

Pallo-Iirot oli ensimmäistä kertaa kauden aikana tappioasemassa. Hieman sekavasti koko pelin viheltäneen erotuomarin päätökset tuntuivat vielä turhauttavan pelaajia lisää ja PJK näytti menevän johtoasemassa puoliajalle.

Ennen puoliaikaa nähtiin tilanne, jossa hyvin pelannut Juho Torkkeli pelasi laidastaan Juho Patolan juoksuun. Patola jatkoi Stanley Ukwuomalle, joka boksissa ohitti pelaajan ja oli siirtämässä palloa maaliin kunnes puolustaja rikkoi takaapäin. Kaikki jäivät odottamaan rangaistuspotkun vihellystä, mutta peli sai jatkua.

Hetken kuluttua Ukwuoma oli jälleen boksissa ja tällä kertaa kevyen oloisesti Pallo-Iirot palkittiin rangaistuspotkulla. Vasile Marchis laittoi pallon varmasti maaliin. Pallo-Iirojen kannalta maali oli erittäin tärkeä ja helpotti huomattavasti tunnelmaa pukukopissa. Koko pelin ajan aktiivisesti prässiä niin Iiro-pelaajille kuin tuomareille antanut vähälukuinen, mutta kovaääninen kotiyleisö purnasi tuomiota vielä pelin jälkeenkin.

- Marchiksen maali oli erittäin tärkeä. Tunnelma oli paljon helpottuneempi mitä ennen peliä. Olisi tullut vaikea puoliaika, Pallo-Iirojen huoltopäällikkö Janne Matinen tokaisi pelin jälkeen.

- Muutenhan PJK pelasi tuollaista kriminaalipalloa, Matinen nauroi.

 

"Kaikki kunnia vastustajalle"

Toisella puoliajalla loukkaantumisesta toipumassa oleva Tuomo Ruotsalainen kommentoi, että palautetta joukkueelle tuli päävalmentaja Hörköltä ja aiheesta. Ohjeet olivat selkeät: helpommat syötöt, kovempaa asennetta kaksinkamppailutilanteissa ja antaa vastustajan juosta Iirojen pallonhallinnassa. Täysin suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, mutta jokainen kerta kun Pallo-Iirot sai muutamankin syöttörallin kohdilleen niin tuloksena oli maalipaikka.

Heti toisen puoliajan alussa 49 minuutin kohdalla vierasjoukkue sai hyvän pelinrakentelun kautta painetta PJK-puoliskolle. Aake Rapala pelasi hyvällä kosketuksella Juho Patolan läpi, joka harhautti maalivahdin ja kauden kymmenes maali näki päivänvalon. Iirot sai tästä hyvän itseluottamus- ja energiapiikin eikä kolmas maali ollut kaukana.

PJK uskoi kuitenkin tekemiseensä ja pelitapaansa saaden muutaman puolittaisen maalipaikan luotua. Mitä pidemmälle ottelu eteni 1-2 tilanteessa niin sitä kovemmalla vimmalla PJK haki tasoitusta. Hyville paikoille kotijoukkue ei päässyt, mutta sai prässillään luotua paniikkia Iirot-puolustukseen.

Lopulta keskialueen pystypainin jälkeen Juho Patola pelattin nokikkain Loukialan kanssa, mutta takaa tullut puolustaja sai pelastettua tyhjän maalin kulmaksi. Tänään kulmia Mikko Valtasen kanssa antanut Torkkeli antoi hyvän pallon boksiin, josta Joonas Ojanen puski voimalla kauden kolmannen maalinsa.

Raumalaisten helpotus oli aistittavissa katsomoon asti, mutta PJK ei luovuttanut. Minuutti 1-3 maalista ja PJK-pelaaja kaadettiin vaarattoman näköisessä tilanteessa boksissa. Lauri Lätti veti pallon Marchiksen tavoin varmasti maaliin. Lopun trilleri katkesi Juho Patolan toiseen maaliin - Torkkeli taisteli pallon pienessä tilassa ja jakoi Mikko Valtaselle keskelle, joka jatkoi kosketuksella Patolan läpi. Tyylikästä nosto yli Loukialan ja raumalaisille täydet pisteet.

- Ei tämä kauniinnäköistä ollut tänään. Kaikki kunnia kuitenkin vastustajalle, joka toteutti omaa pelitapaansa erinomaisesti ja teki meidän pelaamisesta vaikeaa, valmentaja Sami Vahanto kehaisi.

- Heti kun saimme syötöt hieman huolellisemmin omille, niin saimme tilaa ja olimme maalipaikoissa, mutta ehdottomasti kauden vaikein ottelu tähän asti, Sami Vahanto päätti.

Aral Kaklin kuvagalleria täältä. Maalikooste YouTubesta.

Seuraava ottelu on perjantaina 3.6.2016 Härmää vastaan Alsecco stadionilla.