Naisille niukka kotitappio

16.4.2016


Pallo-Iirojen naiset aloittivat ykkösen sarjakautensa Malmin Palloseuraa vastaan. Tasaisessa ottelussa raumalaiset kärsivät niukan tappion 0-1(0-0). P-Iiroilla oli omat mahdollisuutensa voittoon, mutta 84. minuutilla vieraat onnistuivat yllättämään kotijoukkueen hyvin pelanneen puolustuksen ja ottivat vierasvoiton.

 

Ottelun alku oli kotijoukkueelta hermostunut. Jännitys näkyi ennen kaikkea virhesyöttöinä, ja MPS pääsikin hallitsemaan pallollista peliä varsinkin keskikentällä. Vaaralliset tilanteet jäivät vähiin, mutta yksi kaukolaukaus pamahti kotijoukkueen maalin ylärimaan. Pallo-Iiroillakin oli avausjaksolla kaksikin hyvää tilannetta mennä johtoon, mutta tällä kertaa teho ja tarkkuus puuttuivat.

Toisella jaksolla peli jatkui tasaisena. Viimeinen vartti alkoi olla kotijoukkueelle tuskien taivalta, kun liike alkoi hiipua. Valmentaja Pasi Rantanen yritti saada vaihdoilla muutosta aikaan, ja ajoittain se onnistuikin. Väsyn myötä vieraat saivat kuitenkin keskikentän haltuunsa ja sitä kautta mahdollisuuden paineistaa P-Iirojen puolustusta. Noora Tallila maalissa piti muutamalla hyvällä torjunnalla pelin kuitenkin maalittomana. Hyvin onnistui myös vieraiden maalivahti Tanja Kotoaro, joka venyi muutamaan paraatipelastukseen 0-0 -tilanteessa. 84.minuutilla Malmin Karla Makkonen pääsi irti kotijoukkueen puolustukselta ja ampui kauniisti takanurkkaan. Tämä maali riitti vieraille kolmeen pisteeseen.

Kotijoukkueen ei tarvitse hävetä esitystään, mutta fyysisellä puolella on vielä vähän tekemistä jatkoa varten. Avausottelu oli kuitenkin tasainen, eikä kotijoukkueen voittokaan olisi vääryys ollut. Yhtä hyvin voi sanoa Malminkin ansainneen voittonsa, siksi tasaisesti tilanteet vaihtelivat. Palloa vieraat pitivät ehkä hivenen kotijoukkuetta enemmän. Ottelua seurasi 185 katsojaa.