Naisille voitto Turusta

10.4.2016


Pallo-Iirojen naiset kävivät viikonvaihteessa vierailulla Turussa. Viimekautinen kakkosen vastustaja ÅIFK sai todeta, että joukkueiden välillä on sarjojen välisen eron verran tasoeroa. P-Iirot voitti 0-6(0-4). Jokin aika sitten raumalaiset hävisivät Liigan NiceFutikselle samoin lukemin.

 

Maalissa Noora Tallila tuo puolustuspeliin lisävarmuutta ja rauhaa. Helponnäköiset torjunnat ovat hyvän maalivahdin tavaramerkki. Vain kerran tyhjästä tullut kaukolaukaus pakotti Nooran kaivamaan kaiken tiedon ja taidon esiin. Hän torjui yläriman alle tulleen "pommin" liikkumalla takaperin, mikä on hänen salaisuutensa. Sen ansiosta hän keräsi aplodit sekä pelaajilta että katsojilta. Todellisuudessa se oli monen vuoden ja runsaan lisäharjoittelutunnin tulos.

Puolustuksessa kokenut Laura Saarinen otti johtoroolin ja oli esimerkki molempiin suuntiin pelaamisesta. Hänen tasolleen nousi myös ensimmäiseen ykkösen kauteensa valmistautuva Saara Laaksonen. Myös nuoret Ellaliisa Kaukkila ja Saana Sinisalo seurasivat tehokkaasti puolustustehtävissä heidän esimerkkiään.

Kokenein keskikentän osa kokonaisuudessa oli positiivisella puolella. Pelin rakentaminen ja pallonhallinta olivat nyt odotetulla tasolla. Anniina Veteläsuon ja Maria Merimaan liikkuminen helpotti pohjalla debytoivan Rosa Ketolan tehtäviä hyökkäyspelissä. Meri Huttusen peliin pallollisena vaikuttaa vielä armeija, mutta puolustaminen on vahvaa.

 

Hyökkäyskaksikko Orieka Hope ja Selma Laaksonen tekivät sen mitä heille kuuluu eli maaleja.

3. ja 7. minuutilla nähtiin Selman soolonäytos siitä, miten käytetään hyväksi loistava läpisyöttö vastustajan puolustuslinjan taakse.

Hope Orieka ei olisi se mitä on, jos hänen nimensä ei olisi maalintekijät listalla. Joukkueen vahvin boxipelaaja tarvitsi vain yhden syötön lempialueelle ennen ensimmäisen puoliajan loppua. Katsojat näkivät, että pallo osui ainoaan reikään etutolpan ja maalivahdin väliin.

Ottelun toisen jakson joukkue aloitti rennosti ja se kostautui pelin painopisteen siirtona oman maalin lähistölle.

Pelin teho ja kurinalaisuus palautui Anniinan Veteläsuon tehtyä joukkueen viidennen osuman.

Viimeiset pelin minuutit olivat pallonhallinnan avulla kontrollissa. Ilona Jokinen, Sanni Lepistö ja Annika Lundgren tulivat peliin toisella jaksolla etukäteen suunnitelluilla vaihdoilla. Joukkueen peli ei mennyt huonommaksi, vaan säilyi samanlaisena.

Selma Laaksonen 3, Hope Orieka 2 ja Anniina Veteläsuo 1