Pallo-Iirot eteni Suomen Cupin 4.kierrokselle

21.2.2016

Peimari United - Pallo-Iirot
Peimari United - Pallo-Iirot
Avauskokoonpano
Avauskokoonpano

Pallo-Iirot kävi hakemassa Paimiosta 4-1 voiton. Alussa vaikeuksissa ollut joukkue paransi ottelun edetessä ja toisella puoliajalla peli oli selkeästi raumalaisten hallussa. Pallo-Iiroilta kunnostautui etenkin Mikko Valtanen, joka oli mukana kaikissa Pallo-Iirojen kolmessa ensimmäisessä maalissa.

Peimari United oli selkeästi valmistautunut otteluun huolella ja lähti erittäin suoraviivaisesti prässäämään ja hyökkäämään. Ensimmäisen vartin Pallo-Iirot oli suurissa vaikeuksissa eikä päässyt paineen alta pois. Pelin alkua sävyttivät lukuisat harhasyötöt ja hermostunut peli. Kotijoukkueelta jatkuvaa vaaraa loi varsinkin nopeajalkainen Soares, joka hätyytteli Iirot-maalia muutamaan otteeseen.

Juuri Soaresin antaman paineen jälkeen Peimari sai avausmaalinsa. Maalin eteen unohdettu Salmiosalo pääsi kaksi kertaa kokeilemaan ja laittoi lopulta varmasti pallon ohi maalivahti Iiro Kosken.

Kuten Pallo-Iirojen harjoituskautta on leimannut, niin peli ailahteli ottelun sisällä. Alkukankeuden jälkeen Pallo-Iirot alkoi saamaan rauhoitettua peliä ja palloja syötettyä omille. Mikko Valtasen ja Niklas Kuusion kautta vierailijat saivat myös hyökkäyspäässä hyviä sommitelmia aikaan.

Sinikeltaiset saivat tasoitettua pelin kun Pallo-Iirojen kolmessa ensimmäisessä maalissa mukana ollut Mikko Valtanen kaadettiin rangaistusalueen sisällä. Kotijoukkueen katsomoasiantuntijoiden vastustuksesta huolimatta pallo vietiin pilkulle ja Iirot-kippari Juho Patola laukoi pallon varmasti tolpan juureen.

Toisella puoliajalla parempaa pelaamista

Pallo-Iirojen päävalmentaja Kimmo Hörkkö ei täysin tyytyväinen ollut joukkueen peliesitykseen.

- Nihkeä peli. Varsinkin ottelun valmistautumisessa ja asennoitumisessa suhteessa vastustajaan oli suuria puutteita. Tämä näkyi ottelun alussa vastustajan prässätessä kovaa. Alku oli meille hyvin vaikea ja olimme kaikessa jäljessä. Osalla meidän pelaajista oli jalatkin vielä jääneet koppiin.

- Ennen pilkkua meillä ei ollut oikein mitään kontrolloitua peliä. Hyökkäyspeli oli läpi pelin aika nihkeää, pois lukien toisenpuoliajan peliä kolmanteen maaliin asti, Hörkkö mietti.

Etenkin muodon säilyttäminen oli Pallo-Iiroille vaikeaa.

- Hyökätessä ollaan muodossa ja jos ei olla, niin syöttöpaikat katoavat ja jouduimme syöttämään vaikeisiin paikkoihin. Johtuiko muodon rikkoutuminen sitten mistä, oikaisimmeko puolustuspelissä ja olimme myöhässä sen vuoksi, mutta lukuunottamatta toisen puoliajan hyvää jaksoa oli hyökkäyspelaamisemme vaatimatonta.

Mikko Valtasen lisäksi Joonas Ojanen oli vaarallinen erikoistilanteissa. Ojanen teki päällään kaksi identtistä maalia.

- Oli mukavaa nähdä, että Ojanen onnistui. Hän tuli vaikeassa paikassa sisään kun Setänen joutui jättämään pelin kesken. Hänestä on kyllä käyttöä meille. Olemme kulmatilanteita harjoitelleetkin, mutta nämä maalit syntyivät pelaajan omista oivalluksista, Hörkkö kiitteli.

- Valtanen oli hyvä. Häneltä voikin odottaa jopa vieläkin parempia oivalluksia. Itseluottamus on kunnossa ja näen, että sieltä on vielä paljon lisääkin tulossa.

Peimari United tarjosi kovan vastuksen Pallo-Iiroille ja paikalle oli tullut mukavasti yleisöä.

- Ihan hyvä jengi ja hyvää tekemistä seuran ympärillä. Kentälläkin näkyi yhdessätekemisen meininki.

Suomen Cupin 4.kierros arvotaan huomenna.