Pallo-Iirot tappion myötä joulutauolle

12.12.2015


FC Jazzin kakkosjoukkue oli tänään liian vahva Pallo-Iirojen nuorekkaalla joukkueelle. Kotijoukkueelle puhdas 4-0 voitto. Pallo-Iirot siirtyy joulutauolle ja harjoitusottelut jatkuvat tammikuun 8.päivä TuWe:n vieraana. Päävalmentaja Kimmo Hörkön johtama valmennustiimi sai pelistä vastauksia.

Kakkoseen noussut FC Jazz2 ei jättänyt Pallo-Iiroille mahdollisuutta voittoon, mutta valmennusjohdolle tärkeämpää oli nähdä eri pelaajien suoriutumista.

Päävalmentaja Kimmo Hörkkö analysoi ottelun jälkeen pelaamista joukkue- ja yksilötasolla.

- Samalla pelin rakenteella mentiin kuin KaaPo-ottelussakin, eli tehtiin pelin aikana paljon vaihtoja (7kpl) ja sekoitettiin kokeneempia ja nuoria näyttöjä antavia pelaajia eri kentällisiin.

- Ensimmäisen puoliajan 20-35 min oli huonoa, sekavaa ja arkaa pelaamista. Tämän jälkeen saatiin pallollisen pelaamiseen hieman järkeä ja rauhallisuutta ja puolustaminenkin toimi hieman paremmin.

- Toinen puoliaika oli huomattavasti parempaa tekemistä. Peli-ilme oli selkeästi aggressiivisempi kuin ensimmäisellä. Prässi oli kovaa ja rohkeaa, tottakai tuli muutama huonostikin toteutettu prässitilanne, joista FC Jazz maalinsa saikin toisella jaksolla, mutta tärkeintä tässä vaiheessa kautta on, että saatiin jalkojen ja tilanteisiin reagoinnin nopeutta nostettua huomattavasti paremmalle tasolle kuin KaaPo-ottelussa ja tämän Jazz-ottelun 1.puoliajalla, Hörkkö kertaa.

- Meillä on alkuvuodesta vielä hyvää aikaa käydä läpi mitä valintoja tehdään missäkin tilanteessa. Myös pallollinen pelaaminen parani huomattavasti toisella puoliajalla. Suurimmaksi kehitysaskeleeksi tulevaan pre-seasoniin jäi keskisektorin käyttö pelin eri vaiheissa.

Joukkueen suoriutumisen lisäksi muutama yksilö jäi myös päävalmentajan mieleen.

- Yksilöinä nousi positiivisemmin esiin Severi Kankkunen laitapakin paikalla. Eetu Setäseltä nähtiin hyviä avaavia syöttöjä ja Miika Pertola tuli erinomaisella jalalla sisään toisella puoliajalla. Niklas Kuusio ja Mikko Valtanen esiintyivät myös siihen nähden hyvin, etteivät ole vielä juurikaan päässeet harjoittelemaan joukkueen mukana.

- Nuorista B-junnuikäiset Leevi Ahonen, Topias Silvennoinen ja Juuso Snicker väläyttelivät myös omaa osaamistaan.

- Kokonaisuudessaan, ja lopputuloksesta huolimatta, tämä peli antoi paljon vastauksia valmennustiimille. Tulevan viikon aikana tehdään ratkaisuja kuka tulee jatkamaan edustuksen harjoitusringissä myös tammikuusta eteenpäin. Nyt joukkue jää muutaman viikon tauolle ja tammikuun 5.päivä aloitetaan "virallinen" pre-season miehistöllä, jolla tullaan sitten myös tuleva kausi pelaamaan läpi, Hörkkö päättää.