Juho Patola jatkaa Pallo-Iirojen paidassa

11.10.2015


Pallo-Iirojen edustusjoukkueen paitaa 189:ssa ottelussa kantanut kapteeni Juho Patola teki jatkosopimuksen seuran kanssa. Vain Pallo-Iiroja edustanut Patola on tehnyt sinikeltaisten paidassa yhteensä 102 maalia ja on kuulunut viime kausina ehdottomasti Kakkosen parhaimpiin maalintekijöihin.

Pallo-Iirot ja Juho Patola solmivat vuoden jatkosopimuksen. Pallo-Iiroille Patola tuo johtajuutta sekä rutkasti maalintekovoimaa.

- Viimeisen viiden kauden aikana Kakkosessa reilun 18 maalin keskiarvolla per kausi, tämä kertoo kaiken oleellisen. Jokainen valmentaja haluaa aina kovan maalintekijän joukkueeseensa ja me saatiin sellainen nyt Patolan muodossa. Olen erittäin iloinen tästä sopimuksesta ja tästä on hyvä jatkaa joukkueen rakentamista, päävalmentaja Kimmo Hörkkö iloitsee.

Juho Patolalle ottajia olisi varmasti muuallakin ja mies on jo todistanut olevansa Kakkosen tasolla kova maalintekijä. Ensi kausi tulee olemaan Patolalle ensimmäinen Kolmosessa.

- Suurin yksittäinen syy jatkoon on viime kausi ja halu auttaa oma seura takaisin mihin se kuuluu. Kun työ ja perhe on Raumalla, niin oikeastaan halua lähteä muualle ei ole. Ja loppupeleissä on todella vaikeaa edes kuvitella pelaavansa muualla kuin Iiroissa, Juho Patola linjaa.

Juho Patola on ensimmäinen sopimuspelaaja tulevan kauden joukkueessa. Joukkueen rakentaminen jatkuu.

Lisätiedot: päävalmentaja Kimmo Hörkkö, 0503037172