Pallo-Iirojen naisten edustusjoukkueen nousu senteistä kiinni

4.10.2015


Toinen osaottelu GBK:ta vastaan Raumalla päättyi 2-1 voittoon, mutta vierasmaalisäännön perusteella kokkolalaiset nousivat Ykköseen.

Pallo-Iirojen naiset ja GBK järjestivät Äijänsuolla todellisen jännitysnäytelmän, kun joukkueet mittelivät noususta Ykköseen.

Vierasjoukkue sai iskettyä maalin jo 11. minuutilla, joten Pallo-Iirojen oli tehtävä kolme osumaa.

- Päätimme siinä vaiheessa, että ei siinä mitään, tehdään se kolme. Muutimme kolmen keskikenttään ja pistimme Orieka Hopen tekemään sitä, mitä hän osaa - maaleja, kertasi keskikenttäpelaaja Katri Rajala pelin jälkeen.

Hope iski kahdella maalillaan Pallo-Iirot maalin päähän ja oli puskullaan iskeä jo kolmannen osumansa. Pallo meni etutolpasta vain senttejä ohi maalin.

Paras paikka kolmanteen osumaan avautui Katri Juholalle, joka läpiajosta sijoitti tyhjän maalin edestä kuitenkin ohi.

- Se oli harmittavan lähellä. Takarautaan pallo osui, Rajala sanoi.

Ottelu päättyi lopulta lukemaan 2-1 (2-1), mutta vierasmaalisäännöllä GBK nousee sarjaporrasta ylemmäksi Ykköseen.

Otteluraportti ja kuvat sanomalehti Länsi-Suomen sivuilta.