TamU jälleen Miesten edustusta parempi

26.3.2022



Nousujohteisestä pelistä huolimatta TamU vei jälleen voiton. Päävalmentaja Kimmo Hörkkö vertasi ottelua kahden viikon takaiseen kohtaamiseen.

Lähes myrskytuulissa pelattu ottelu päättyi jälleen tamperelaisten juhliin. Parin viikon takaiseen verrattuna Iirot joutui lähtemään otteluun vaikeammista lähtökohdista.

- Inan haastavaa kokoonpanon puolesta, siinä oli melkoisesti poissaoloja. Jouduttiin, vaikka reservin pelaajat paikkansa täyttivätkin, niin tilanteeseen nähden jouduttiin ottamaan reservistä pelaajia. Arttu Virtanen joka on melko puhtaasti hyökkäyspään pelaaja, joutui pelaamaan topparina. Ei ole siinä ainakaan meillä koskaan pelannut.

- Oikeastaan olen pettynyt siihen ekaan varttiin. Siinä ei oltu vaan valmiita, tuli varsinkin helppoja pallonmenetyksiä. Ne oli harmillisia.

Toiseen ongelmakohtaan ei ole suoraa parannuskeinoa.

- Vastustajan koko-ylivoima meihin nähden. Heillä taisi olla 5-6 pelaajaa pidempiä kuin meidän pisin. Se näkyi erikoistilanteissa ja varsinkin kulmissa. Pääsivät niitä ekalla puoliajalla antamaan ja siitä tekivätkin toisen maalin.

- Jotain niihin on keksittävä, että niitä saisi puolustettua, mutta vaikeaa se on kun vastustajalla on noin paljon isokokoisempi joukkue.

Iirojen peli oli kuitenkin nousujohteinen.

- Kyllä me parannettiin siitä kokoajan. Saatiin niitä helppoja pallonmenetyksiä pois, mutta kyllä niitä vieläkin ina liikaa tulee. Se on se selkein ero meidän ja TamU:n välillä. Heidän perussuoritukset, ne menee varmasti omille ne syötöt ja pienessä tilassa pystyvät pikkasen paremmalla suoritusvarmuudella ulospelaamaan meidät. Se on ollut suurin ero meidän välillä näissä kahdessa pelissä.

- Kyllä tässä hyvääkin oli paljon, käytiin tiettyjä selkeitä malleja läpi miten me halutaan avata peliä ja miten me halutaan rakennella sitä hyökkäystä tuolla ylempänä. Niitä malleja näkyi ja jätkät hyvin niitä toteutti. Tiettyjä murtautumismallejakin mitkä on meidän vahvuuksia pystyttiin myös käyttämään. 

- Paljon hyvää. Suurin harmitus on nyt se suoritusvarmuus niissä ihan perusteknisissä asioissa. Pistetään pallo helposti omille ja suojataan sitä.

Pallo-Iirot ei maalintekopaikoilla päässyt mässäilemään, eikä Hörkkö vieläkään täysin tyytyväinen niiden hyödyntämiseen ollut.

- Maalipaikkoja oli vähemmän kuin edellisessä pelissä, vaikea sanoa mikä tehokkuus oli verrattuna siihen. Oli siinä esimerkiksi ensimmäisellä puoliajalla puhdas läpiajo, mistä pistettiin ohi.

- Sitten kun pelataan tämmöistä jengiä vastaan, Suomen Cupissa tai jossain tavallaan kilpailullisessakin ottelussa ylemmän sarjatason joukkuetta, niin kyllä se on fakta, että niistä paikoista täytyy maali tehdä.

- Kyllä se parempaakin olisi voinut olla, mutta oli se varmaan inan kuitenkin parempaa. Ei vielä riittävän hyvää.

 

Kausikortin voit tilata täältä.