Miesten edustusjoukkuelle tappio TamU:a vastaan

13.3.2022



TamU rokotti Iirojen virheistä armotta. Päävalmentaja Kimmo Hörkkö kertasi ottelun kulkua.

Hyvästä ottelusta huolimatta Iirot joutuivat taipumaan TamU:lle. Kimmo Hörkkö harmitteli erityisesti tapaa, jolla tappio tuli.

- Tappio harmittaa varsinkin kun avopaikoista tekemällä saumat oli 4-5 maaliin. Tämän lisäksi oli paljon muitakin maalintekoyrityksiä.

Kokonaisuuteen päävalmentaja oli muuten melko tyytyväinen.

- Suht hyvä peli kokonaisuudessaan. Hyökkäyspelissä pystyttiin toteuttamaan paljon niitä asioita joita haluttiinkin ja tätä kautta saatiin runsaasti maalipaikkoja. Prässipelaaminenkin onnistui kohtuullisesti.

- Saimme ajoittain luotua hyvää painetta, jonka myötä saimme paitsi pakotettua TamU:n hätäisempiin ratkaisuihin, myös riistettyä pallon useamaan kertaan hyökkäyskolmanneksella.

Vastustaja pääsi rokottamaan Iirojen omista virheistä.

- Syvällä omalla kenttäpuoliskolla puolustamisessa oli tiettyjä haasteita ja TamU oli hyvä pientilan kombinaatioissa, jotka tuotti haasteita meille. Vastustajan maalit tuli hieman harmillisesti pikkuvirheiden ja huolimattoman pelaamisen johdosta. Näistä hyvä vastustaja rankaisi meitä armotta.

Kauden aloittamisen kannalta peli näyttää jo positiiviselta.

- Keskittymällä ja fiksaamalla tiettyjä ongelmakohtia pelaamisessamme, niin ihan hyvässä vauhdissa ollaan sarjakauteen valmistautumisessa.

 

Kausikortin voit tilata täältä.