Pallo-Iirot kohtaavat MuSa:n Porissa

4.3.2022


Miesten edustus jatkaa harjoitusotteluitaan MuSa:a vastaan huomenna lauantaina. Ennakossa Kimmo Hörkkö peilaa tulevaa ottelua edellisiin harjoituskauden ja Suomen Cupin otteluihin.

Pallo-Iirot pelaavat seuraavan harjoitusottelunsa Porissa MuSa:n vieraana. Päävalmentaja Kimmo Hörkön mukaan lähtökohdat ottelulle ovat Iirojen puolesta hankala, mutta pelkkää negatiivista ei loukkaantumisrintamalla ole tarjottavana.

- Terveystilanne on haastava. Näillä näkymin pois on ainakin Ahde, Ohvo, Pertola, molemmat Babbit, Timi Halminen ja Walden. Onneksi Silvennoisen Topias pitäisi olla ekaa kertaa tällä kaudella käytettävissä.

Vaikka vastustaja tuleekin niinkin läheltä kuin Porista, ei kyseessä ole kovinkaan tuttu joukkue.

- No joo, hieman tutumpi vastustaja on tosiaan vastassa, mutta kyllä siitäkin on jo aika paljon aikaa vierähtänyt kun ollaan viimeksi pelattu MuSa:a vastaan. Sanomattakin on selvää, ettei samanlaista maali-iloittelua ole luvassa kuin Suomen Cupissa.

- Kyllä MuSa on ihan vastaavanlainen nippu kuin Jazzikin. Kokeneita hyviä pelimiehiä ja laadukkaasti valmennettu joukkue kyseessä, joten kova peli ehdottomasti luvassa.

Pelillisesti Hörkkö odottaa hyvin erilaista ottelua, kuin mitä edelliset ovat olleet.

- Nyt on pari peliä alla, jossa olemme pystyneet keskittymään täysin pallolliseen vaiheeseenkentän eri osa-alueilla, mutta huomenna tullaan taas mittaamaan meidän osaamista puolustuspelaamisen suhteen. Olemme käyneet tällä viikolla tiettyjä puolustuspelaamiseen liittyviä asioita läpi ja huominen näyttää miten pelaajat ovat sisäistäneet asioita ja miten pystymme toteuttamaan näitä.

- Toki tavoitteena on, ettei ottelu tule olemaan pelkästään mitään selviytymstaistelua, vaan pystymme olemaan parempia ja monipuolisempia kuin esimerkiksi Jazz-pelissä.

Vaikka Suomen Cupissa vastustajat ovatkin olleet alemmilta sarjatasoilta, uskoo Hörkkö joukkueen saaneen niistä tärkeää oppia.

- Ei ottelut varmasti ihan tasollisesti sitä ole ollut, mikä parhaiten tuleviin sarjapeleihin valmistaisi, mutta on niistä kuitenkin ehdottomasti oma hyötynsä ollut. Suurimpana antina varmasti ollut se, että olemme päässeet paljon hallitsemaan pelejä viimeisellä kenttäkolmanneksella ja ratkaisemaan hyökkäyksiä erilaisin mallein. Se miten haluamme sijoittua tietyissä tilanteissa, mitkä on tavoitealueet johon haluamme edetä, miten ja kenen toimesta etenemme kyseisille alueille jne.

Iiroilla riittää maaliskuussa tapahtumia, joka onkin mitä valmennusryhmä joukkueelle halusi.

- Jo hyvissä ajoin pre-seasonia suunnitellessa halusin tietoisesti saada otteluiden muodossa kovan maaliskuun meille ja tässä onnistuttiin hyvin. Nyt alkaa neljän ottelun putki, jossa kohtaamme Kakkosen joukkueita. Joudumme näissä otteluissa venymään äärillimmilleen niin pelillisesti kuin fyysisesti, jos haluamme niistä jotain positiivista saada aikaiseksi.

- Sikäli lähtökohta on sama kuin sarjaotteluissa, että valmistautumisesta lähtien aina loppuvihellykseen saakka meidän täytyy tehdä asiat mahdollisimman hyvin ehjän pelisuorituksen saavuttamiseksi.

MuSa - Pallo-Iirot Porissa, Urheilukeskuksen tekonurmella huomenna 5.3. klo. 17.00.

 

Kausikortin voit tilata täältä.