B- tytöt voitokkaina harjoitusottelussa sunnuntaina

6.2.2022

Pallo- Iirojen B- tyttöjen yhteisjoukkue kohtasi sunnuntaina VIFK:n hyväkuntoisella Buena Vista Stadionilla. Tasainen ottelu päättyi kotijoukkueen 2–1 (1–1) voittoon.

Iiroilta puuttui kokoonpanosta muutama lauantaina naisten pelissä mukana olleista pelaajista. Tämä ei kuitenkaan tahtia haitannut. Ensimmäisen jakson alku meni vaasalaiskomennossa. Iirot ei oikein päässyt peliin sisälle. Vieraat tekivätkin ensimmäisen maalin ottelussa tämän hallintajaksonsa päätteeksi. Sitten pikkuhiljaa raumalaisetkin pääsivät otteluun mukaan. Jakson loppua kohden Iirot ottivatkin pelin komentoonsa. Wilma Ahola tasoitti ottelun 1–1:n ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Toinen jakso oli kokonaisuudessaan enemmän sinikeltaisten hallintaa. Madelei Ylen viimeisteli voittomaaliksi jääneen 2–1 osuman. Maalintekopaikkoja oli useitakin lisätä johtoa, mutta lisäosumia ei enää tullut. Ottelun alkua lukuun ottamatta Iirot pelasi hyvää pallollista  peliä ja onnistujia löytyi useitakin. Näistä mainittakoon Jenna Juhola keskikentän pohjalla, Peppi Sorsakivi pykälää ylempänä ja kärjessä pelanneet Ahola, Salla Suominen ja Madelei Ylen.

"Hyvä ja tasainen peli kaiken kaikkiaan, ja palveli varmasti hyvin molempien joukkueitten tarpeita. Nyt pystyttiin antamaan näytön paikkoja kaikille pelaajille. Olen tyytyväinen siihen, miten pystyttiin pitämään palloa nihkeän alun jälkeen. Nähtiin monia hienoja kombinaatioita hyökkäyksiin lähdöissä, ja myös murtautumisvaiheessa. Vielä kun saadaan vähän tehoja lisää maalien muodossa, niin hyvä tulee”, totesi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula.

Seuraavaksi pallo- Iirot yj pelaa perjantaina 18.2  alkaen klo: 19:00 Buena Vista Stadionilla. Vastustajaksi tulee MuSa Porista.