Naisten Suomen Cupin paikallisottelu Äijänsuolla lauantaina

3.2.2022


Naisten joukkue pelaa toisen cup-ottelunsa lauantaina. Tällä kertaa kotona Buena Vista Stadionilla on vastassa on tuttu kiistakumppani TPS

Ensimmäisen kierroksen ottelu Helsingissä päättyi HJK:n vieraana karuun 8–0 tappioon.

Nyt asetelmat ovat erilaiset, sillä viime kaudella raumalaiset voittivat kaikki kolme keskinäistä ottelua (yksi harjoitus- ja kaksi ykkösen ottelua). Kaikki olivat toki tiukkoja vääntöjä, eikä isoja eroja joukkueitten välillä ollut.

Tähän kauteen molemmat joukkueet ovat jonkun verran uusiutuneet. Kotijoukkueelta lähti paljon kokemusta (Kannosto ja Juhola), mutta tilalle tulivat nuoret ja nälkäiset Minttu Ylikraka HFA:sta sekä Aino Varkoi Ilveksestä.

Lisäksi omat, jo viime kaudella osittain mukana olleet nuoret B-tytöt ovat nyt naisten sopimuspelaajia. Myös maalin suulle saatiin, Kiira Kaivolan saappaisiin, niin ikään Ilveksestä lainalle tullut Loviisa Helminen.

Nämä Suomen Cupin lohkovaiheen pelit saattavat olla melko arvaamattomia aikaisen ajankohtansa takia. HJK-peli oli sinikeltaisille kauden ensimmäinen, eikä se voi olla vaikuttamatta joukkueen esitykseen.

Kaikilla on valmistautumiskausi menossa ja näin ollen esitykset voivat vaihdella melko lailla pelistä toiseen. Turkulaiset avaavat nyt Suomen Cupin, sillä heidän ensimmäinen pelinsä EPS:aa vastaan peruttiin ja siirrettiin myöhempään ajankohtaan.

Molemmista joukkueista on pelaajia tällä viikolla Eerikkilässä U18- maajoukkueleirillä. Iiroista Maija Karta ja TPS:sta Jenna Koivisto, joka siirtyi Turkuun Iirojen B-tyttöjen yhteisjoukkueesta viime kaudeksi.

”Nämä Cupin pelit ovat arvokkaita tässä kohtaa, kun valmistaudutaan uuteen kauteen. Saimme Helsingissä viikko sitten hyvän oppitunnin monistakin asioista. Nyt on kuitenkin tulossa toisenlainen peli, jossa myös me tulemme hyökkäämään ja pitämään palloa”, kertoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula.

”Näissä peleissä on myös aina oma sähköisyytensä mukana. Tunnetilat saattavat nousta, sillä olemme nyt jo toista vuotta paikallisvastustajia samassa sarjassa”, jatkaa Koivula.