Vain voittomaali jäi uupumaan SalPaa vastaan

6.9.2015


Miesten edustusjoukkueen kova putoamistaistelu koki lievän takaiskun tänään Salon Palloilijoita vastaan maalittoman tasapelin johdosta. Paikat voitto-osumaan oli, mutta lopulta ottelussa ei maaleja nähty.

Panokset olivat kovat peliin lähdettäessä MaPsin hävittyä eilen MuSalle. Näin ollen Pallo-Iiroilla oli mahdollisuus voitolla nousta jo kahden pisteen päähän Maskusta. Putoamistaisto kiihtyi entisestään Iirojen jäätyä tänään tasapeliin ja ÅIFK:n voitettua omassa ottelussaan Närpes Kraftin. Näin ollen turkulaiset nousivat yhdellä pisteellä Iirojen ohi seitsemännelle sijalle.

Itse ottelussa kotijoukkue Pallo-Iirot oli tänään kuskin paikalla alkuminuuteista lähtien. Viime otteluista tuttuun tapaan se pyrki aktiivisella pelillään pakottamaan painopisteen vierailijoiden päätyyn. Ensimmäistä jaksoa väritti Iirojen kymmenkunta kulmapotkua ja useat vapaapotkut. Salolaiset puolustivat tilanteet kuitenkin hyvällä prosentilla ja vaarallisia tilanteita näistä ei käytännössä syntynyt ainuttakaan.

Iirot sai kuitenkin luotua pelaamalla useamman tontin avausosumaan. Jakson paras paikka osui Ekhiabhi Okodughalle, joka pääsi pilkulta tälläämään Juho Patolan keskityksestä, mutta Arnold Uschanoff otti huikean torjunnan tilanteessa. Myös Aake Rapala pääsi kertaalleen puskemaan, mutta tällä kertaa pallo ylähirren kautta yli maalin.

SalPa vetäytyi entisestään toisella jaksolla

Toisen jakson kuvana oli se, että vieraat makasivat alhaalla puolustaen tiiviisti ja Iirot pyrki jauhamaan peliä vieraiden päätyyn. SalPa ei montaakaan kertaa päässyt kunnon paikoille ja orastavat vastahyökkäystilanteet kuihtuivat hyvin pelanneen Iiro-puolustuksen jämäkkään peliin ja useampaan paitsioansaan.

Kotijoukkue haki lisävoimaa hyökkäykseen tuomalla Nico Rinteen Patolan pariksi kärkeen. Samalla piikissä aloittanut Mikko Valtanen siirtyi oikealle laidalle. Kymmenisen minuuttia vaihdosta Patola jouduttiin vaihtamaan kentältä rajun selkään tulleen iskun seurauksena. Kentälle kirmasi Kristian Gustafsson.

Vaikka painopiste pyörikin SalPan kenttäpuoliskolla, niin todelliset huippupaikat jäivät puuttumaan toisella jaksolla, siitä piti huolen melkoinen puolustusmuuri vieraiden toimesta. Kenties lähimpänä maalia oli Rinne, joka kurotti etutolpalle Valtasen matalaan keskitykseen, mutta millit olivat tällä kertaa salolaisten puolella.

SalPa oli saada kuin varkain vaarallisen maalipaikan läpiajon muodossa, mutta hyvin tilanteeseen reagoinut maalivahti Mikko Laaksonen tuli maaliltaan vastaan puskien pallon väljemmille vesille.

Lopulta pisteet siis tasattiin lukemin 0-0. Seuraava ottelu Iiroilla on ensi viikon lauantaina myöskin kotona. Tällöin vastaan asettuu ESC.

Kuvagalleria.

Ottelukooste, päävalmentaja Pasi Lehtosen ja Niklas Kuusion haastattelut täältä.