Naisille tärkeä kotivoitto

3.9.2015


Naiset ottivat tärkeän kotivoiton Äijänsuolla perivihollista NiceFutista vastaan. Otteiltaan välillä lämpimäksi käyneessä pelissä kotijoukkue P-Iirot saalisti kolme pistettä 3-0 (2-0) voitolla. Katri Juholan punainen kortti oli pelistä kallis hinta, mutta toisaalta maalinteossa onnistuivat nyt eri pelaajat. Varsinkin kulmurien tehokkuus lämmitti.

Ottelun alku oli hieman tunnusteleva, mutta varsin nopeasti kotijoukkue alkoi vyöryttää tilanteita porilaisten maalille. Katri Juholan ohjaus läpiajosta meni vielä tolpan väärälle puolelle, mutta 16. minuutilla Anniina Veteläsuo sijoitti kauniisti johtomaalin läpiajonsa päätteeksi. Tilanteita oli useampaankin maaliin, mutta vasta puolen tunnin kohdalla maalilaulut soivat toisen kerran. Rosa Ketolan upeat kulmurit tuottivat hienon osuman, jonka päällään viimeisteli takanurkalta Joy Okwodua.

Toinen jakso oli enemmän keskikentällä hääräämistä. Molemmat joukkueet yrittivät murtopalloja linjan taakse, mutta tarkkuus puuttui paremmille paikoille päässeeltä kotijoukkueelta. P-Iirojen puolustus sen sijaan siivosi tehokkaasti pallot pois vaaraetäisyydeltä. Noora Tallila korjasi irtopallot varmasti, eikä Nice kunnon apajille päässyt. Ottelun kolmas maali oli toisen toisinto. Rosa Ketola antoi kulman takanurkalle ja Joy Okwodua pukkasi kauniisti sisään varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.

Naispuolen ottelut jatkuvat sunnuntaina B-tyttöjen koitoksella HPS:ää vastaan klo 15 Äijänsuolla. Naisilla on edessään kaksi sarjan lopputuloksen kannalta tärkeintä ottelua. Ensin kohdataan sarjan kolmonen Pyrkivä Turussa ja lopuksi sarjan kakkonen TPV kotona.