B-tytöt käänsivät kurssin vierasvoitolla

30.8.2015


Pallo-Iirojen B-tytöt olivat päättäneet tehdä täydellisen muodonmuutoksen kolmen tappiollisen pelin jälkeen. Sport/KOMU yhteisjoukkueella ei kotikentällään ollut mahdollisuuksia, vaan raumalaiset veivät puhtaan voiton maalein 0-3 (0-1). Näin syksyn sarjan osalta päästiin vihdoin viiden ottelun jälkeen voiton makuun. Samalla sarjapaikan uusimisen kannalta saatiin hengähdysaikaa. Yksi voitto jäljellä olevista kolmesta ottelusta riittää teoriassakin sarjapaikan uusimiseen.

Ottelun ensi minuuteista asti näki, että joukkue oli päättänyt pestä kasvonsa ponnettoman HooGee-ottelun jälkeen. Kokoonpanossa oli tehty pieniä muutoksia, ja nyt jalkaa riitti mukavasti työn tekoon. Hyökkäyspeliä oli vähän yksinkertaistettu sitten viime pelien, ja se tuottikin mukavasti maalitilanteita. Hyviä paikkoja olisi ollut useampaan maaliin, mutta vain piilokärkenä pelannut Saana Sinisalo onnistui avausjaksolla.

Toisella jaksolla ote säilyi hyvin vierailijoilla. Taru Kylä-Kaila ja Selma Laaksonen onnistuivat maalinteossa, joten mukavalla kolmen maalin voitolla päästiin kotimatkalle. Hienointa pelissä oli se, että puolustuspeli oli saatu jälleen jengoilleen tappioiden jälkeen. Kun juoksutehot riittivät myös vaaralliseen hyökkäyspeliin, saatiin onnistumisia.

Tämän viikon ohjelmassa naiset aloittavat loppurypistyksen kotiottelulla Nicea vastaan torstaina. B-tytöt puolestaan kohtaavat HPS:n sunnuntaina Äijänsuolla.