Hieno jalkapallotapahtuma päättyi pettymyksen kyyneliin

29.10.2021

Kuva: Sami Kivistö
Kuva: Sami Kivistö


Pallo-Iirot lähti ratkaisevaan kamppailuun hyvällä ilmeellä ja johti ottelua ensimmäisen puoliajan jälkeen 1-0 lukemin. Kaikki näytti jo hyvältä, mutta lopulta kokenut PPJ rankaisi virheistä ja nousi Kakkoseen.

Kauden ennätysyleisö (640) saapui katsomaan ratkaisevaa nousukarsintapeliä. Raumalaisittain lähtöasetelmat olivat hyvät kun takataskussa oli voitto Helsingistä 1-2 lukemin. Vierasmaalit lopulta nousivatkin otteluparissa ratkaisevaan rooliin.

Pallo-Iirot lähti pelaamaan otteluun eikä peruuttelemaan. Ensimmäisellä puoliajalla Iirot tuli peliin väkevästi ja menikin ansaittuun johtoon kun vajaa puolituntia oli pelattu.

Koko kauden parhaimmistoon kuulunut Mikko Jalkanen eteni laidalta ja nousi kohti boksia. Tarkka syöttö löysi takaatulleen Aleksi Leppäsen, joka ampui pallon varmasti maaliin. Tämä nostatti tunnelmia raumalaisleirissä ja kun vielä Henri Saarinen oli kopannut rangaistuspotkun niin kaikki näytti hyvältä kotijoukkueen kannalta ennen toista puoliaikaa.

 

Kokemus ratkaisi

PPJ ei kuitenkaan vaikealta näyttäneessä tilanteessa hermostunut. Toiselle puoliajalle huomattavasti paremmin tullut helsinkiläisryhmä löi jatkuvasti painetta Pallo-Iirojen boksiin ja lopulta tasoitus syntyi. Raumalaisten harmiksi virheen seurauksena kun ohipotkusta Vertti Suokivi pääsi nokikkain Henri Saarisen kanssa ja laukoi pallon maaliin.

Maali tuli heti toisen puoliajan alussa, joten ottelussa oli kyllin aikaa ratkoa suuntaan tai toiseen. Pallo-Iiroille syntyikin hyvä mahdollisuus läpiajosta siirtyä 2-1 johtoon, mutta valitettavasti pallo meni ohi maalin.

Koko ottelun rajusti tuomarin vihellyksiä kritisoinut kotiyleisö löi kaikissa tilanteissa painetta, mutta PPJ vastasi maalinteosta.

Kentällä vaihdosta sisään otettu Pekka Sihvola hallitsi pelivälineen paineessa ja laukoi kohti maalia, josta se päätyi lopulta tolpan kautta Tommi Karille. Johtomaali ja sarjassa tasoitusmaali syntyi vain 6 minuuttia ennen täyttä aikaa.

Edessä oli jatko-ottelu, joka pelattiin kahtena viidentoista minuutin jaksoina. Jatko-ottelussa on myös käytössä vierasmaalisääntö ja PPJ käytti edun hyväkseen.

Pekka Sihvola pelattiin boksissa vapaaksi ja kokenut liigapelaaja ujutti pallon sisään.

Pallo-Iirojen toiveet olivat vielä hengissä kapteeni Otto Schultzin taistelumaalin jälkeen, mutta aika loppui kesken eikä Pallo-Iirot saanut painetta lukuunottamatta enää aivan huippupaikkoja.

Tuomarin viheltäessä pilliin kotijoukkueen hieno kausi Kolmosessa päättyi pettymyksen kyyneliin ja PPJ pääsi juhlimaan sarjanousua.

Pallo-Iirot onnittelee PPJ:ta noususta Kakkoseen.

Kiitos yleisölle, kannattajille ja kaikille toimijoille kaudesta 2021.