B-tytöille tahdoton tappio

23.8.2015


P-Iirojen B-tytöt kärsivät kolmannen peräkkäisen tappion ykkösessä, kun sarjanousija haki tahdottomalta kotijoukkueelta täydet pisteet ensimmäisen jakson maaleilla 1-2 (1-2). Varsinkin ensi jakso oli halutonta pelaamista, ja vaikka P-Iirot sai johtomaalin kulmurista, ei tarvittavaa rutistusta peliin löytynyt. Kentän paras pelaaja Iida Ranin laukoi kaksi kaunista maalia ja pisteet lähtivät vieraille.

Kotijoukkueen pelistä paistoi haluttomuus ja taistelutahdon puute. Näytti kuin olisi odotettu helppoja pisteitä, eikä uutta vaihdetta saatu päälle vieraiden mentyä yllättäen johtoon. Johtomaali syntyi kulmurin jälkitilanteesta, kun Elli Lamminen pääsi ampumaan sydämensä kyllyydestä johtomaalin 24. minuutilla. Koko ajan jakson vanhetessa alkoi näyttää siltä, että vartiointipeli ei toimi, tilasteissa oltiin myöhässä ja kaverilta odotettiin töitä, jotka olisi itsekin voinut tehdä. Näin Iida Ranin pääsi kahdesti ampumaan aivan vapaasti pallon maaliin. Avausmaalin hän sijoitti tolpan kautta, toisen upeasti maalivahdin yli nostaen.

Toisella jaksolla P-Iirot muutti pelinsä hyökkäävämmäksi, mutta jonkinlainen tahdonpuute näkyi ratkaisupaikoissa. Tilanteet tasoitukseenkin saatiin, mutta viimeistely oli hätäistä. Voisi sanoa, että ennen maanantain harjoituksia olisi tarve hieman miettiä ja hakea seuraavaan otteluun uutta taistelutahtoa.