Katrin teho on murhaava

22.8.2015


Katri Juhola on tällä hetkellä murhaavassa kunnossa naisten jalkapallon kakkosessa. Lauantaina P-Iirot vieraili Tampereella Ilves-Kissojen kotikentällä ja otti maukkaan 0-4(0-2) voiton Katrin viimeistellessä jo kauden neljännen hattutemppunsa. Näin kokonaismaalimäärä nousi jo kahteentoista. Voiton myötä raumalaiset jatkavat edelleen lohkonsa kärjessä.

Ottelu ehti vanheta vain neljä minuuttia, kun Katri Juhola oli ensimmäisen kerran kädet pystyssä vastustajan päädyssä. 37. minuutilla hän viimeisteli avausjakson johtonumerot 2-0 Joyn syötöstä. Tilanteita raumalaisilla olisi ollut useampaankin maaliin, sillä kotijoukkue pelasi varsin tilanteita avaavaa puolustuspeliä.

Toista jaksoa pelattiin jälleen vain nelisen minuuttia, kun Niekku viimeisteli kolmannen osumansa. Viimeistely oli jäätävää, eikä tämän osuman jälkeen ollut enää mitään mahdollisuuksia menettää pistettäkään. Vielä muutama minuutti ennen loppua Rosa-Mariia Ketola antoi kulmurin, josta Meri Huttunen viimeisteli loppunumerot 0-4:ään.

P-Iirojen naisten peruspelaaminen on parantunut erittäin paljon sitten alkukauden. Noora Tallilan varmuus maalilla rauhoittaa puolustuspeliä, eikä lapsuksia juuri enää takalinjoilla tule. Kun Katri Juholan mukana myös hyökkäysteho on murhaavasti parantunut, on tulos ollut hyvä. Millä tahansa sarjatasolla neljä hattutemppua peräkkäisissä peleissä on uskomaton suoritus. Samanlaista kylmäpäisyyttä tarvittaisiin muidenkin naisten viimeistelyyn.

Naisten seuraava ottelu on viikon kuluttua lauantaina vieraissa ACK:ta vastaan. Kirkkonummi otti lauantaina ensimmäisen voittonsa, joten siellä ollaan nousujohtoisessa vedossa. B-tytöt puolestaan jatkavat nyt sunnuntaina klo 16.00 kotiottelulla HooGee:tä vastaan.