Putoamistaistelu kiihtyy, Kaarinan Pojat Äijänsuolle

19.8.2015


Ottelun selostaa legendaarinen sinikeltainen ääni Pekka Wallenius ja kommentaattorina Pallo-Iirojen juniorivalmentaja Pasi Rantanen.
Ottelun selostaa legendaarinen sinikeltainen ääni Pekka Wallenius ja kommentaattorina Pallo-Iirojen juniorivalmentaja Pasi Rantanen.

Pallo-Iirojen viimeaikaiset otteet ovat tuoneet valoa putoamistaisteluun. BK-46:ta vastaan pelatut ottelut toivat 4 pistettä lisää ja ennenkaikkea Pallo-Iirot katkaisi pitkän voitottomien ottelujen sarjansa. Huomattavaa on, että Pallo-Iirot ei päästänyt karjaalaisia vastaan yhtään takaiskua omiin.

Kaarinan Pojat on samassa tilanteessa Pallo-Iirojen kanssa. Kummallekin on ollut pitkään selvää, että loppukausi pelataan putoamista vastaan. KaaPo on kerännyt pisteen Pallo-Iiroja enemmän ja pitää sarjataulukossa paikkaa yhtä sijaa korkeammalla. Kotijoukkueelle peli on siksikin tärkeä, että KaaPo on yksi päävastustajista, mutta on pelannut myös yhden ottelun Pallo-Iiroja vähemmän.

Viimeisen viiden ottelun kuntopuntarissa KaaPo on voittanut yhden ja hävinnyt neljä ottelua. Toisaalta KaaPo voitti viime kierroksellaan ÅIFK:n kotona peräti 4-0, joten joukkueessa on varmasti parempi fiilis mitä kuntopuntari osoittaa. Pallo-Iiroilla taas viimeiset viisi ottelua pitävät sisällään kaksi tasapeliä, kaksi tappiota ja yhden voiton. Pelillinen ilme on ollut jo pitkään nousujohteinen, mutta liian monta kertaa joukkue on menettänyt osan tai kaikki pisteistä viime hetken maaleilla.

Viime viikon torstaina Pallo-Iirot kohtasi BK-46:n Äijänsuolla ja kuluvan viikon maanantaina heti uudestaan Karjaalla. Saaliina oli 4 pistettä. Etenkin Äijänsuolla Pallo-Iirot esitti kauden parasta peliä murskaten karjaalaiset 4-0. Karjaalla Pallo-Iirot pitivät myös oman maalinsa koskemattomana ja BK-46:n pois maalipaikoilta.

Pallo-Iirojen puolustuspeli on ollut kuosissa kahdessa viime ottelussa Vasile Marchiksen ja Tuomo Ruotsalaisen johdolla. Uusi hankinta nigerialainen Ekhiabhi Okodugha on tuonut rauhallisuutta keskikentälle ja kärjessä parivaljakko Juho Patola & Stanley Ukwuoma aiheuttavat jatkuvasti päänvaivaa vastustajille. On selvää, että ainoa tavoite on kolme pistettä Raumalle.

Pallo-Iiroilta varmasti torstaina on poissa Miika Pertola, Iiro Aalto, Nico Rinne, Juho Torkkeli ja maanantaina kovan iskun päähänsä saanut Matias Majapuro.

Aake Rapala odottaa tiukkaa ottelua

Pallo-Iirojen keskikentän kaivuri Aake Rapala on kuntoutunut aivotärähdyksestään, jonka hän sai GrIFK-ottelussa 6.8. Pelihaluja uhkuva Rapala uskoo, että torstaina tulee olemaan kahden samassa tilanteessa olevan joukkueen tiukka taistelu.

- KaaPo on samassa tilanteessa kuin me, joten eivät varmasti tule luovuttamaan missään vaiheessa. Kummallakin on tässä ottelussa todella paljon panosta, Rapala pohtii.

Pallo-Iiroilla on jäljellä seitsemän ottelua: neljä kotiottelua ja kolme vieraissa. Kotona vastaanasettuu KaaPo:n lisäksi SalPa, ESC ja Masku. Vieraissa taas MuSa, ÅIFK ja GrIFK. Mietitäänkö joukkueessa tulevia vastustajia jo ennakkoon ja lasketaan mahdollisia pistemääriä, jotka riittävät säilymiseen?

- Ei. Meidän on pelattava vaan peli kerrallaan. Tilanne kerrallaan. Kaikki ei välttämättä ole edes omissa käsissä, joten nyt pitää vaan antaa kaikkensa ja kliseisesti sitten katsotaan mihin se riittää. Me ei olla luovutettu. Pelaajat ovat uhrautuneet kentällä joukkueen eteen ja puolustuspeli on parantunut huomattavasti, Rapala linjaa.

Kummallakin jalalla operoiva Rapala ei ole vielä kuluvalla kaudella osunut maalipuiden väliin. Olisiko maalissa henkilökohtaista tavoitetta loppukaudelle?

- Kyllä maaali pitää tehdä. Tietysti tässä nyt on tärkeämpiäkin asioita saavutettavana joukkueena, Rapala päättää.

- - -

LSTV:ssa ottelun selostaa legendaarinen sinikeltainen ääni Pekka Wallenius ja kommentaattorina Pallo-Iirojen juniorivalmentaja Pasi Rantanen.

Pallo-Iirojen liveseurantatili Twitterissä tarjoaa reealiaikaista seurantaa myös-