Vaikeasti voitettavissa oleva TPK Buena Vista stadionille - "Ollaan nyt keskitytty omaan tekemiseen"

4.8.2021

Kuva: Sami Kivistö
Kuva: Sami Kivistö

Pallo-Iirojen kolmen kotiottelun putki saa päätöksensä torstaina kun Buena Vista stadionille saapuu TPK Turusta. TPK on kerännyt sarjassa vasta neljä pistettä, mutta joukkue on pelannut kovia ja tasaisia pelejä sarjan kärkiseuroja vastaan.

Pallo-Iirot tasasi pisteet viime perjantaina kärkiottelussa Naantalin VG:ta vastaan. Erikoisessa ottelussa raumalaiset hallitsivat ensimmäistä puoliaikaa, mutta toisella VG tuli tasoihin ja nousi johtoasemaankin.

Pallo-Iirot osoitti taas luonnettaan tullen tasoihin eikä voittomaali jäänyt kauaksi kun peliväline osui vierailijoiden maalin kehikoihin.

- Oli erikoinen matsi ja toisaalta taas ei. Meillä oli tarkka kuva VG:n pelaamisesta ja moni asia heidän tekemisessään toteutui kuten ennakoimme. Sikäli harmittaa, että he pääsivät niinkin paljon tuottamaan meille vaikeuksia. Osittain oli myös itsekin aiheutettuja ongelmia. Pelissä oli selkeästi enemmän ihan teknisiäkin ongelmia mitä ei aikaisemmin ole ollut, päävalmentaja Kimmo Hörkkö tiivisti.

- Ekat tatsit palloon kimpoilivat tai syötöt oli vähän heikompia. Myös taktisella puolella tuli sellaisia asioita esiin pelin edetessä, joissa meidän pitää parantaa. Oli toki paljon hyvääkin pelissä ja loppuun asti väännettiin peli tasoihin eikä voittokaan kaukana ollut.

 

Sulo Ketola säväytti myös valmennusjohtoa

Yksi pelin kohokohdista oli nuoren 14-vuotiaan hyökkääjän Sulo Ketolan esiintyminen miesten edustusjoukkueessa.

- Erinomainen debyytti. Varsinkin puolustuspelissä hän sai nopean opastuksen mitä häneltä odotetaan ja hän hoiti sen äärettömän hyvin saaden vaikeutettua vastustajan pelinavaamista. Toisella puoliajalla väsymyksen tultua pikkaisen liikkeet myöhästyivät.

- Ehkä se kun maalin tultua puolen tunnin kohdalla oli ensimmäisiä kosketuksia palloon, niin kertoo siitä, että vähän pitää vielä kehittää sitä millaista tukea tarjoaa missäkin pelin vaiheessa jotta saa enemmän palloa.

- Oli kuitenkin paljon hyvää hyökkäyspelaamisessa. Oli vaarallinen ja teki liikkeitä selustaan. Teki maalin ja niukasta paitsiotilanteestakin laittoi pallon hyvällä varmuudella sisään. Pojassa on potentiaalia hyvään.

Sulo Ketola ei ole edustuksen mukana torstaina, koska on mukana Huuhkaja-turnauksessa.

- Todennäköisesti tullaan näkemään Suloa paljon sekä treeneissä että otteluissa loppukauden aikana.

 

"Olemme nyt keskittyneet enemmän omaan tekemiseen"

Pallo-Iirojen valmennus on panostanut myös vastustajan pelitapaan tutustumiseen ja osittain sitä on otettu huomioon myös omassa pelaamisessa. VG-62-pelin jälkeen TPK-otteluun lähdetään enemmän oman pelaamisen kautta ja videoita katsellessa pääfokus on ollut omassa tekemisessä.

- Nyt täytyy sanoa, että tähän asti olemme myös vahvasti analysoineet vastustajan pelaamista ja valmistauduttu siihen tietyllä tapaa, mutta tähän matsiin olemme hyvin vahvasti keskittyneet omaan pelaamiseemme. VG-pelistä jäi pikkaisen parannettavaa, joten pyrimme nyt saamaan niitä hyviä juttuja takaisin joita on tapahtunut aikaisemmissa peleissä, Hörkkö kertoo.

TPK:n riveissä kukaan pelaaja ei ole kahta maalia pystynyt vielä tekemään, mutta raumalaisyleisön on hyvä seurata vaarallisen Samuel Sibakovin tekemistä. Joukkueen listoilla on raumalaisille Maskun riveistä tuttu Kari-Pekka Koivunen, mutta toistaiseksi porilaistaustainen pelaaja ei ole vielä pallokerhon riveissä pelannut.

Pallo-Iirojen iskukykyä ajatellen on hyviä kuin huonoja uutisia.

- Aleksi Leppänen ja Jussi Aalto palaavat kokoonpanoon. Uusia poissaolijoita nyt on todennäköisesti Miika Pertola, joka sai pientä tälliä viime pelissä ja maalivahti Miko Lainion kohdalla on varmistunut, että on vähän pidempään poissa.

- Arttu Virtanen on edelleen armeijassa, mutta Topias Silvennoinen on lomilla, joten pääsee pelaamaan.

Pallo-Iirot - TPK torstaina Buena Vista stadionilla klo 18.30, tervetuloa!

Ottelu striimataan suorana LS24/Live:ssa. Selostajana Ari Anteroinen ja kommentaattorina raumalainen tuomarilegenda Tapio Yli-Karro.