B-tytöt kaatuivat saappaat jalassa sarjajohtajalle

1.8.2021

Pallo-Iirojen yhteisjoukkue pelasi sunnuntaina ensimmäisen pelinsä kolmen viikon tauon jälkeen SM-sarjassa. Vastassa oli sarjakärki Tampereen Ilves, joka kotijoukkueen hienosta taistelusta huolimatta vei pisteet lukemin 0-3(0-0).

Ensimmäinen jakso oli suhteellisen tasainen, ja kotijoukkue pystyi myös ajoittain pitämään peliä kontrollissa. Molemmilla oli paikkoja tehdä maali, ja vierailla niitä oli hieman enemmän. Julia Aarnio raumalaisten maalissa esitti muutamia hienoja torjuntoja ja piti osaltaa Iirot pelissä mukana. Tauolle mentiin tasatilanteessa 0-0.

Toisella jaksolla sitten sarjajohtaja laittoi ison vaihteen silmään, ja painoi pelin väkisin sinikeltaisten kenttäpuoliskolle. Sitten tuli Iiroille musta kaksiminuuttinen ja Heli Ahonen sekä Jenna Kähkönen iskivät nopeasti taululle lukemat 0-2. Kuitenkin kotijoukkue taisteli hienosti puolustuspäässä ja pystyi estämään lähes kaikki murtautumisyritykset. Kolmas maali oli sitten kosmetiikkaa, kun Ilveksen Olivia Mikkosen laukaus meni Aarnion käsistä maaliin.

Iirot taisteli kunniakkaasti ja sen ilmentymiä olivat Hertta Pietilä, Maija Karta, Oona Mäkilä ja Anni Hakasalo. Toki siihen tarvittiin koko joukkueen panos, ja tänään se oli hyvää tasoa.

"Olen erittäin tyytyväinen meidän peli- ilmeesemme ja kovaan työmoraaliin. Kaaduimme saappaat jalassa sarjajohtajalle tosi kovan taistelun jälkeen. Selkäranka ei katkennut missään kohtaa. Lähtökohtiin nähden siis erittäin hyvä puolustustaistelu, ja kaikki pystyivät lähtemään kentältä pää pystyssä", kommentoi päävalmentaja Iiro Koivula. "Muutamat pelaajat joutuivat viikonloppuna pelaamaan isoja minuutteja, mutta se huomioidaan alkavan viikon harjoittelussa. Totta kai tappio aina harmittaa, mutta kyllä nyt päällimäinen tunne on kuitenkin positiivinen, koska vastassa oli todella kova joukkue", jatkoi Koivula

Seuraavaksi Pallo-Iirot/YJ pelaa ensi viikon sunnuntaina 8.8. Espoossa sarjassa kolmantena olevaa Honkaa vastaan. Sen jälkeen Äijänsuon hornankattilaan saapuu HJK.  Tämä ottelu pelataan Buena Vista Stadionilla lauantaina 14.8, alkaen klo: 14:30.