Naiset kärkeen – Katri hattutemppuun

17.8.2015


Pallo-Iirojen naiset eivät jättäneet mitään sattuman varaan vierasottelussa ÅIFK:ta vastaan. Loppunumerot olivat raumalaisille 1-4 (0-2). Voitto nosti P-Iirot takaisinlohkon kärkeen pisteellä ohi TPV:n. Kuuma ilma verotti hieman vauhtia vieraspelissä, mutta voitto ei ollut uhattuna missään vaiheessa. Katri Juhola oli jälleen hurjana ja teki kolmannessa pelissä peräkkäin hattutempun.

Katri Juhola on P-Iiroille tällä hetkellä kultaakin arvokkaampi pelaaja. Hänen pelirohkeutensa ja itseluottamuksena on todella vahva, eikä häntä näytä 1 vastaan 1 tilanteissa pysäyttävän mikään. Kolmannessa pelissä peräkkäin hän iski puhtaan hattutempun ja nousi kokonaisuudessa jo yhdeksään osumaan.

Avausosuma syntyi jo 8. minuutilla läpiajon päätteeksi. 20. minuutin kohdalla syntyi 2-0, ja siinä vaiheessa peli alkoi näyttää ratkenneelta. Kuyuma ilma verotti selvästi joukkueiden juoksuhaluja, eikä pelin vauhti ja taso näin ollen korkealle noussut.

Toisella jaksolla Katri Juhola viimeisteli hattutemppunsa 62. minuutilla ja kymmenen minuuttia myöhemmin Maria Merimaa lisäsi johdon jo 4-0:aan. Kotijoukkue kavensi vielä 81. minuutilla loppunumeroiksi 1-4.

Seuraavassa vierasottelussaan naiset kohtaavat I-Kissat, jonka kanssa keväällä pelattiin tasan. B-tytöt puolestaan kohtaavat kotiottelussa HooGeen ensi sunnuntaina ikäluokkansa 1. divisioonassa.