Ilves selvästi B-tyttöjä parempi

16.8.2015


B-tytöt vierailivat lauantaina Tampereella kohtaamassa ykkösen ottelussa Ilveksen kakkosen. Ilves oli nyt aivan toinen joukkue kuin keväällä Raumalla, ja tällä kertaa pisteet jäivät ansaitusti tamperelaisille. Loppunumerot olivat Ilvekselle 3-1 (1-1). Näin P-Iirot kärsi toisen peräkkäisen tappionsa syksyn sarjassa kahden tasapelin jälkeen.

Raumalaisia ei voi moittia huonosta pelistä tai yrittämättömyydestä. Ilves oli vain päivän kunnoltaan selvästi parempi. Heti pelin alusta lähtien näki, että kaikilla osa-alueilla oltiin tamperelaisia perässä. Perustaito, nopeus, voima ja taktinen osaaminen olivat kaikki piirun verran kotijoukkueen pelaajia heikompaa. Samalla nähtiin myös, mikä on erona ikäluokan SM-sarjassa pelaaviin suurseuroihin.

P-Iirot siirtyi kaikesta huolimatta ottelussa johtoon, kun Selma Laaksonen katkaisi hyvin syötön puolustuksessa, harhautti maalivahdin ja teki johtomaalin. Ilves kuitenkin tasoitti aivan ensi jakson lopussa erikoistilanteesta, joten tauolle lähdettiin tasanumeroissa.

Toisella jaksolla P-Iirot laski selvästi prässiään saadakseen vahvistettua puolustuspäätään Ilveksen pallollisen osaaqmisen ollessa selvästi parempaa. Tämä onnistuikin kahta erikoistilannetta lukuunottamatta, joten voitto jäi kotijoukkueelle. Ilveksen maalit tulivat yhdestä vaparista ja kahdesta kulmurista, mikä opetti raumalaispelaajille tylysti sen, mikä on erikoistilannepelaamisen merkitys kovissa otteluissa.

B-tytöt jatkavat sarjaa kotiottelulla viikon päästä sunnuntaina. Naiset puolestaan pelaavat kolme vierasottelua putkeen aloittaen maanantaina Turussa IFK:ta vastaan.