Iirojen BT yhteisjoukkue "yllätysvoittoon" Turussa TPS:aa vastaan

7.7.2021

B- tyttöjen SM- sarjaa pelattiin taas keskiviikkona. Iirot matkusti Kupittaalle Turkuun. Ottelu TPS/KaaPo yj:a vastaan päättyi hieman yllätykselliseenkin, vieraitten 0-1 (0-1) ,voittoon.

Olosuhteet ottelussa olivat todella haastavat, kun hellettä oli jälleen se 30 astetta. Siihen toi lisämausteensa vielä se, että johtuen rippileireistä, vieraat olivat matkassa kolmella vaihtopelaajalla. Kaikesta huolimatta ensimmäinen jakso meni  enemmän Iirojen hallinnassa, ja TPS joutui olemaan paljon puolustuskannalla. Sinikeltaiset pystyivät luomaan useitakin maalintekopaikkoja, joista yksi meni maaliin asti. Maali syntyi  Salla Suomisen toimesta 34. minuutilla. Tauolle mentiin näissä 0-1 numeroissa.

Toinen jakso oli tasaisempi, ja myös kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan. Molemmilla oli omat hallintajaksonsa, ja myös maalintekopaikkansa. Vierailla paikkoja oli hieman enemmän, ja parhaat niistä siunaantuivat Wilma Aholalle. Mutta tänään ei onnikaan ollut myötäinen, eikä ylärimaa lähemmäs päästy. Ottelu päättyi näihin 0-1 numeroihin, ja kome arvokasta pistettä matkasi Raumalle. Onnistujia oli tänään laajalla rintamalla. Runkopelaajien lisäksi hienosti pelasivat laidat Riina Rauva ja Rinja Smedberg. Kauden parhaansa pelasivat myös vasen laitapuolustaja Oona Mäkilä, ja keskikentän pohjalla pelannut Sanni Kuusisto.

"Kauden parasta peliä meiltä, ja tulos sikäli ihan oikeutettu. Puolustettiin hyvin, eikä Julia Aarniolla paljoakaan torjuntatöitä ollut. Peli sinänsä oli hyvätasoinen ja tasainen vääntö. Positiivista viime peliin verrattuna oli se, että nyt pystyttiin myös murtautumaan Tepsin puolustuksen selustaan",kommentoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula. " Meillä on todelliset härkäviikot menossa BT:n ja naisten osalta. Ne jatkuvat vielä viikonlopun ajan, kun Naisten ykkösessä pelataan lauantaina kotona RoPS:a vastaan , ja sunnuntaina BT matkustaa Vaasaan VIFK:n vieraaksi. Sitten B-tytöillä alkaa kolmen viikon sarjatauko, ja pystytään antamaan kunnolla palautumis- ja lepoaikaa niille pelaajille , jotka ovat uurastaneet molemmissa joukkueissa", jatkoi Koivula.

Iirot nousi voittonsa ansioista neljänneksi SM- sarjan taulukossa, kymmenellä pisteellä,  Joukkueilla on hieman eri määrä pelejä, joten tilanne  elää koko ajan.