Palaset loksahtivat kohdilleen - Toejoelta murskavoitto

7.7.2021




Pallo-Iirojen ottelut ovat kulkeneet samaa kaavaa. Otteluita on hallittu, mutta notkahdukset ovat maksaneet pisteitä. Toejoella joukkue ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan ehjän 90-minuuttisen jälkeen taululla komeilivat 0-6 (0-2) lukemat.

Hyökkääjä Aleksi Leppänen on alkanut löytää kesävireensä. Ahvenanmaalla ahnas ja nopea hyökkääjä säkitti kaksi maalia ja keskiviikon illassa saldona oli hattutemppu.

Tällä kertaa Pallo-Iirot ei notkahdellut, vaan oma pallollinen peli sekä henkinen kantti kesti loppuun asti. Kotijoukkuetta edesauttoi myös TOVE:n ottama ulosajo ensimmäisen puoliajan lopussa. Tässäkin Leppästä rikottiin kun miehellä oli edessään tyhjä maali.

- On se hienoa tehdä maaleja. Hyökkääjä elää niillä. Meillä on tavoitteet korkealla tällä kaudella ja harmillisesti pelit alkoivat pistemenetyksillä. Nyt oli sellainen peli mitä haluan nähdä meiltä jatkossakin. Hoidetaan selkein lukemin näitä pelejä niin pystytään loppukaudesta taistelemaan tiukoissa peleissä, Leppänen iloitsi pelin jälkeen.

- Meidän ongelma oli lauantaina, että peli oli hallussa kyllä, mutta sitten tuli kaksi tai kolme notkahdusta, joista syntyi vastustajan maalit. Sen takia jäi pisteet saareen. Nyt olimme helvetin tarkkoja koko ajan ja pidimme laatua yllä tsempaten toisiamme loppuun asti. Nyt lipsahduksia ei tullut.

Yksi ottelun erikoisuus oli 16-vuotiaan Sakari Korrin aloittaminen maalin suulla. Nuori Korri hoitikin tonttinsa erinomaisesti.

- Sakari pelasi rohkeasti jalalla, otti rankkarin kiinni, joka oli pelin kohokohtia. Kylmänviilee jätkä, tuli suoraan uintikisoista Vaasasta tänne ottamaan kolme pistettä jalkapallopelistä, Leppänen kehui.

 

Jalkanen ja Rapala osuivat myös

Leppäsen ja Korrin lisäksi edukseen esiintyivät myös Mikko Jalkanen, joka ampui kaksi maalia. Aake Rapala viimeisteli kerran rangaistuspotkusta. Kuukausi sitten harjoitusottelussa lukemat olivat puoliajalla niin ikään 0-2 raumalaisille, mutta tällä kertaa Pallo-Iirot ei sortunut enää virheisiin.

Tässä tosiaan edesauttoi TOVE:n ottama punainen kortti ja Iirojen saumattomasti toiminut palloralli.

Ottelussa etenkin kotijoukkueen pelaajien tunteet kuumenivat useasta tuomariratkaisusta. Peli oli loppuviimein kuitenkin melko siisti eikä isoja koiruuksia nähty Toejoen illassa, johon oli mukavasti saapunut yleisöä.

Pallo-Iirot jatkaa pelejään vieraskiertueen viimeisessä pelissä ensi viikon perjantaina Salossa Wilppaan vieraana. Kotiyleisön eteen Iirot tulee Pitsiyön spesiaalissa perjantaina 23.7.

Aleksi Leppäsen haastattelun löydät sosiaalisen median kanavistamme.