"Opimme missä asioissa TOVE on hyvä ja pyrimme niihin asioihin reagoimaan"

6.7.2021

Kuva: Urheilusuomi.com
Kuva: Urheilusuomi.com

Pallo-Iirot aloitti kolmen ottelun vieraspeli putkensa FC Ålandin vieraana. Hampaan koloon jättäneen ottelun jälkeen kauaa joukkue ei jäänyt harmittelemaan lopputulosta kun katseet ovat jo käännetty kohti keskiviikon ottelua Toejoella.

Viikkokatsauksen peliviikkoon löydät YouTube-kanavaltamme täältä tai miesten edustusjoukkueen Instagram-tililtä.

- -

Kotiavauksen jälkeen raumalaisten ohjelmaan kuuluu kolme vierasottelua. Viikonlopun FC Åland-ottelun jälkeen keskiviikkona edessä on toisen kovan kotijoukkueen TOVE:n kohtaaminen ja viikon päästä perjantaina Wilppaan kuntoa mitataan Salossa.

Kotikentällä Pallo-Iirot pääsee kuumaa Pitsiyön spesiaaliin JyTy:a isännöimään.

Pallo-Iirot on kahdesta ensimmäisestä ottelustaan saalistanut pisteen pelattua tasan FC TPS U23:n kanssa ja viikonloppuna pisteitä ei ollut tuotavina Maarianhaminasta, vaikka kenttätapahtumiin nähden jotain olisi voinut ansaitakin.

Pisteet kertyvät kuitenkin tehtyjen ja päästettyjen maalien muodossa suhteessa vastustajaan, joten keskiviikkona Toejoelle matkustaa varmasti sisuuntunut raumalaisnippu.

Kotijoukkue TOVE on aloittanut kautensa tulosten näkökulmasta hyvin. Avausottelustaan TOVE nappasi hienon voiton FC Interista ja lauantain kierroksella vihreäpaidat tasasivat pisteet viime hetken maalilla ÅIFK:ta vastaan. Maalintekijänä Pallo-Iirojakin vastaan kuukausi sitten pelatussa harjoitusottelussa kunnostautunut Kalle Marttila.

Tuossa harjoitusottelussa Pallo-Iirot oli niskan päällä ensimmäisen puoliajan johtaen peliä jo kahdella maalilla, mutta TOVE muutti pelaamistaan toiselle puolikkaalle ja tuli lopulta tasoihin pelissä. Ottelun jälkeen päävalmentaja Kimmo Hörkkö näki pelin olleen hyvä opetus nuorelle joukkueelle siitä mitä pelaaminen Kolmosessa tulee olemaan.

 

"Opimme missä asioissa TOVE on hyvä ja pyrimme niihin asioihin reagoimaan"

Pallo-Iirojen edustusjoukkueen valmentaja ja reservijoukkueen päävalmentaja Joel Grasso näkee, että raumalaisten peli on kehittynyt koko ajan, vaikka pistesaldo on jäänyt vasta yhteen.

-  Enemmänkin olisi voinut ottaa pisteitä näistä kahdesta ensimmäisestä ottelusta, mutta luottavaisin fiiliksin omaa pelaamisemme suhteen. Se parantui TPS-pelistä FC Åland-peliin. Oma pallollinen pelaamisemme kehittyy varmasti vielä, koska olemme pelanneet aika vähän harjoituspelejä. Peli kehittyy tässä sarjakauden alussa varmasti, valmentaja Joel Grasso kertoo.

TOVE kohdattiin jo kertaalleen kuukausi sitten ja Pallo-Iirot sai silloin hyvän oppitunnin.

- Saimme hyvän oppitunnin. Pelasimme hyvän puoliajan ja menetimme siinä johtoaseman. Opimme siitä missä asioissa TOVE on hyvä ja pyrimme niihin nyt reagoimaan. He pystyvät kontrolloimaan tietyissä osin peliä ja ovat hyviä vääntöpalloissa voittamaan kaksinkamppailuja. Lähdemme parantamaan omaa pelaamistamme mahdollisimman paljon.

 

Pallo-Iiroilla jonkin verran poissaolijoita

Ennen FC Åland - peliä valmistavissa harjoituksissa Pallo-Iiroilta tippui pois sairastuvalle maalivahti Henri Saarinen sekä laitapuolustaja Markus Babb. Heistä Saarinen ei ole mukana TOVE-ottelussa. Markus Babbin tilannetta katsotaan valmistavissa harjoituksissa. Myöskään loukkaantunut Konsta Siivonen ei ole käytettävissä.

Sen sijaan FC Åland-pelistä sivussa ollut Jussi Aalto saattaa olla pelikunnossa keskiviikkona.

Armeijan palvelukseen siirtynyt Topias Silvennoinen ei ole käytettävissä kuten ei niinikään armeijassa oleva laituri Arttu Virtanen. Marcus Walden ja Jami Halminen ovat puolestaan töissä.

Ottelusta on tulossa liveseurantaa täältä.