Paluu voittokantaan hienon esityksen jälkeen

13.8.2015


Pallo-Iirot katkaisi pitkän voitottomien otteluiden putken kaadettuaan BK-46:n vahvan esityksen jälkeen lukemin 4-0 (0-0). Maalittoman avausjakson jälkeen maalihanat aukesivat toisella jaksolla ja paikkoja oli useampaankin osumaan.

Karmaisevan Närpiön reissun jälkeen joukkueen henkistä kanttia testattiin jälleen tänään BK-46:n saapuessa Raumalle vierailulle. Kokoonpanoa jouduttiin rukkaamaan loukkaantumisten vuoksi ja debyyttinsä Iiro-paidassa teki nigerialaisvahvistus Ekhiabhi Okodugha, joka istutettiin keskikentän keskustaan.

Ottelun alku meni vahvassa kotijoukkueen hallinnassa ja jo puolen minuutin jälkeen tuomittiin vapaapotku hyvästä paikasta, mutta maali jäi vielä saamatta. Iirojen peli jatkui alun jälkeenkin aktiivisena ja selkeästi aikaisempaa ahnaampi prässi tuotti vaikeuksia vierasjoukkueelle. Maalipaikkoja pystyttiin luomaan ensimmäisen puolituntisen aikana useampi, mutta viimeistely ontui vielä avauspuolikkaalla. Jakson viimeisen vartin vierailijat pystyivät aavistuksen hallitsemaan peliä, mutta vaaralliset paikat jäivät syntymättä.

Klassinen ketsuppipulloefekti käänsi pelin

Iirot tuli toiselle jaksolle erittäin nälkäisenä ja lopulta 52. minuutilla pato murtui. Ensin Niklas Kuusion syötöstä Juho Patola pääsi tälläämään ja veto painui puolustajan kautta etukulmasta pömpeliin. Kultakurkku Jani Andreasenin valmistautuessa kuuluttamaan maalia, syntyy jo toinen osuma. Patola puskee hienosti Stanley Ukwuoman nokikkain maalivahti Tomas Kariken kanssa ja pallo varmasti verkon perukoille.

Maalit vapautti entisestään peliä ja Patola oli lisätä johtoa jo pari minuuttia myöhemmin, mutta pallo lopulta Kariken torjunnan kautta kulmaksi. Maalipaikkoja pystyttiin luomaan säännöllisesti  ja kertaalleen pallo siivottiin maaliviivaltakin pois. Vieraiden tunteet kävivät aavistuksen lämpiminä ja 70. minuutilla lopulta nähtiin ulosajo. Ex-nuorisotähti Valmir Seferi rappasi Mikko Valtasta ja poistettiin toisen varoituksen myötä kentältä.

Reilu kymppi ennen loppua Ukwuoma painoi illan toisen osuman. Huikaisevan esityön teki osumaan teki Valtanen, joka kahvitti laidalla pari vastustajaa, joutui rapatuksi ja lopulta kävi tarjoamassa tontin Stanleylle. Ottelussa nähtiin vielä yksi maali, kun hyvän ottelun pelannut Kuusio ohjasi maalinedustalta pallon rysään. Syötön tarjoili maukkaalla keskityksellä Antti Horjanheimo. Elintärkeät kolme pistettä siis Raumalle loppulukemien ollessa 4-0.

”Jalka tuntui todella kevyeltä tänään”

Vaikka kapteeni Patolalta vietiinkin omaksi maaliksi merkattu ottelun avausosuma, oli kasvoilla leveä hymy ottelun tauottua:

- Kovaan paikkaan vahva esitys meiltä. Eka jakso oli jo meiltä aika hyvä ja vähän aktiivisempi prässi tuntui toimivan, muutenkin jalka tuntui todella kevyeltä tänään. Pysyttiin kärsivällisenä vaikka sitä maalia ei saatukaan iskettyä. Läpi ottelun oltiin aggressiivisia ja mentiin iholle. Tuomari antoi vielä pelata kovaa, mutta rehdisti ja se tuntui hieman lämmittäneen vastustajan tunteita. Ennen kaikkea tärkeää oli saada nollapeli ja toisaalta tehtyä neljä maalia.

Seuraava ottelu on jo maanantaina ja vastustajana jälleen BK-46, tällä kertaa vieraissa.

- Toivotaan, että tämä matsi vapautti hieman vannetta pään ympärillä ja päästäisiin maanantaina vähintään samalle tasolle. Saatiin taas muistutus itsellemme, että osataan pelata tätä peliä. Nyt vaan palautellaan hyvin ja ihan kiimassa Karjaan reissuun.

Yleisöä hienosti 401 henkeä, Pallo-Iirot kumartaa!

Kuvagalleria täältä.

Maalikooste, päävalmentaja Pasi Lehtosen, Mikko Valtasen ja Stanley Ukwuoman haastattelut täältä.