Naiset murskavoittoon Turussa

21.5.2021


Naisten joukkue palasi voittojen tielle torstaina Turussa TuWe:n vieraana. Raunistulassa pelatun ottelun loppunumerot 1-7 (0-2), eivät jättäneet selittelyille sijaa.

Ottelu oli oikeastaan alusta loppuun asti raumalaisten täyttä hallintaa. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkueen kova puolustustaistelu teki vielä Iirojen maalinteon hankalaksi, vaikka paikkoja alkoi pelin edetessä siunaantuakin.

Maalittomassa tilanteessa edettiin aina 36. minuutille asti, jolloin Anni Hakasalon maali avasi kokosinisissä pelanneitten vieraitten maalihanat.

Jatkoa seurasi vielä 45+2' minuutin kohdalla Jenna Dahlbergin toimittaessa pallon maalinedushässäkästä sisään. Tauolle mentiin 0-2 lukemissa.

Toisella jaksolla sitten myllytys turkulaisten alueella yltyi, ja myös lisämaaleja alkoi tulla. Eveliina Hannulan hieno yksilösuoritus kasvatti johdon 0-3:n. Peliä oli tällöin käyty 52 minuuttia.

Seuraavaa piti odottaa kuusi minuuttia, kun Katri Juhola teki illan ensimmäisensä. Totuuden nimessä on sanottava että toisella jaksolla Iirojen hallinta oli niin totaalista, että numerot olisivat voineet kasvaa suuremmiksikin.

67 minuuttia oli pelikellossa joukkueen kapteenin, Jessica Kannoston, lisätessä johtoa lukuihin 0-5. Ja kuuden minuutin kuluttua oli Juholan vuoro viimeistellä toinen maalinsa.

Tämän jälkeen kotijoukkue pääsi varkain tekemään kavennusmaalin 1-6:n. Maalin viimeisteli Ada Rönnemaa. Ja vielä 89. minuutilla Kannosto teki loppunumeroiksi 1-7.

Iiroilla debytoi maalilla B-tyttöjen maalivahti Julia Aarnio, joka pelasi kelpo pelin, eikä mahtanut kotijoukkueen maalille mitään. Samoin jo viime pelissä hienosti esiintyneet B-tytöt Maija Karta, Hertta Pietilä ja Wilma Ahola jatkoivat hyviä otteitaan.

"Otteluun lähdettiin vain ja ainoastaan hakemaan tason nostoa ja kolmea pistettä. Edellinen VIFK- tappio piti saada kuitattua, ja pois mielistä. Avauskokoonpanon muutoksilla haettiin herätystä ja se saatiinkin hyvin aikaiseksi. Kaikki mukana olleet 16 pelaajaa pelasivat, eikä heikkoa lenkkiä löytynyt",totesi päävalmentaja Iiro Koivula pelin jälkeen.

"Peli-ilme ja voitontahto löytyivät jälleen ja varsinkin toisella jaksolla näki, että pelaajat nauttivat jälleen kentällä, ja pallollinen peli oli Raunistulan heikkotasoisella kentällä ajoittain hienoa. Nyt on taas paljon helpompaa lähteä kohti seuraavaa ottelua", jatkoi Koivula.

Iirot nousi voitollaan yhdeksään pisteeseen ja sarjataulukossa neljänneksi. Myös maaliero meni plussan puolelle ja on nyt 14-12.

Seuraava ottelu on lauantaina 29.5 klo 13.00 kotoisalla Buena Vista Stadionilla. Vieraaksi saapuu HauPa Oulusta. 

 

Iirot Raunistulassa:

Aarnio / Pakarinen (59' Lamminen)- Karta- Laaksonen (62' Ketola)- Pietilä / Hannula (66' Virtala)- Dahlberg- Hakasalo- Kannosto , Ahola (46' Juhola)- Vehmasto (46'  Pärssinen).