Valmennusjohdon soitto vakuutti Aleksi Leppäsen - elämä on nyt Raumalla

19.5.2021

Aleksi Leppänen
Kuva: Sami Kivistö
Aleksi Leppänen Kuva: Sami Kivistö

Yksi Pallo-Iirojen tärkeistä hankinnoista tulevalle kaudella oli Musan Salamasta Ykkösestä Pallo-Iiroihin siirtynyt 24-vuotias hyökkääjä Aleksi Leppänen. Kaksi kautta sitten Iiroissa jo lainalla käynyt Leppänen muutti samalla Raumalle asumaan ja aloittelee uutta elämäänsä uudessa kotikaupungissa. Kuka on Harjavallassa syntynyt mysteerimies Aleksi Leppänen?

Aleksi Leppäsen pidemmän haastattelun voit katsoa YouTube-kanavaltamme täältä.

- - -

Aleksi Leppänen muistetaan kaudelta 2019 kun MuSa:sta lainalla ollut hyökkäävä pelaaja näytti nopeuttaan raumalaiselle futisyleisölle. Tuona kautena Leppänen osui kaksi kertaa myös maalipuiden väliin.

Viime kaudella nopeajalkainen Leppänen pelasi Ykköstä seitsemässä ottelussa ja teki yhden maalin. Ennen kuluvaa kautta päävalmentaja Kimmo Hörkkö otti yhteyttä Aleksi Leppäseen ja puhelun jälkeen mies oli päättänyt siirtyä Pallo-Iiroihin. Toukokuussa Leppänen myös muutti asumaan Raumalle.

- Valmennusjohto soitti, suuunnitelmat oli selvät, mitä tavoitellaan ja visio millaisia pelaajia joukkueeseen halutaan. Se oli houkuttelevin asia ja siksi tänne tulin, Leppänen kertaa.

Porissa MuSa:n lisäksi olisi ollut vaihtoehtoina Kakkosessa pelaava FC Jazz ja miksei Kolmosessa samassa lohkossa pelaava TOVE myös.

- Kaupungin sisällä ei helposti joukkuetta vaihdeta, Leppänen hymyilee.

- Suurimpana syynä miksi valitsin Pallo-Iirot oli juuri se, että ympäristö on tuttu siitä kun pari vuotta sitten olin täällä lainalla ja kun Kimmo Hörkkö soitti mulle suunnitelmistaan.

Tulevalle kaudelle Leppäsellä on selvät odotukset.

- Odotan, että olemme voittava joukkue. Jokaiseen peliin lähdetään ottamaan se kolme pistettä ja sillä pyrimme pääsemään tavoitteeseen eli nousuun. Yhtäkään pistettä ei lähdetä häviämään.

 

Toimintaympäristö miellyttää - harjoitukset hyvin erilaisia

Aleksi Leppäsellä on kokemusta erilaisista toimintaympäristöistä. Ykkösessä pelaavan MuSa:n harjoituksissa on luonnollisesti taitavampia pelaajia, mutta harjoitusten ero näkyy valmentajien painotuksissa.

- Mun mielestä Pallo-Iirojen toimintaympäristö on todella hyvällä tasolla. Mua pelaajana varsinkin motivoi erityisesti se, että taustat on täysillä mukana. On huoltajat, fysiot, fysiikkavalmentajat ja muut tarvittavat valmentajat aina paikalla. Se tuo itsellekin paloa siihen, että pystyn keskittymään siihen omaan asiaan. Siihen varsinkin olen todella tyytyväinen.

- Treeneillä on todella paljon eroa aina jokaisessa joukkueessa. Riippuu siitä millaisia harjoituksia valmentaja haluaa pitää ja mikä on sen viikon koostumus eli mitä tehdään minäkin päivänä. Onko sitten esimerkiksi viikonloppuna peli, jolloin aletaan loppuviikosta valmistautumaan siihen. Nyt tietysti kun pelejä ei ole ollut niin nyt olemme keskittyneet vain treenaamiseen ja siihen, että siellä mentäisiin mahdollisimman kovaa, Leppänen kertoo.

Pukukoppiin harjavaltalainen kertoo sopeutuneensa.

- Itse olen ollut aina vähän pienempi persoona pukukopissa. Enemmän olen katsonut mitä muut puhuu ja reagoinut sitten niihin. Meillä on hyviä pukukoppipelaaja ja olen viihtynyt tosi hyvin. Aina tulee jotain hyvää juttua, johon voi sitten itsekin heittää jotain väliin.

 

Nopeus on vahvuus - kehitettävää maltissa

Kenellekään Aleksi Leppäsen pelejä nähneelle ei tule yllätyksenä miehen vahvuudet pelikentällä. Jo talvikauden testeissä näkyi, että Leppäsen nimi oli kärjessä niin nopeutta kuin kestävyyttä osoittaneissa testituloksissa.

- Sanoisin, että nopeus on isoin vahvuuteni. Tosi paljon tykkään lähteä hyökkäämään tilanteessa kuin tilanteessa aina kun saan pallon. Ajatukset ovat aina ylöspäin.

- Sitten taas se kääntyy heikkoudekseni jos pelissä ei pitkään aikaan mennäkään eteenpäin niin alan turhautumaan. Varmaan se on isoin askel missä koitan kehittyä etten turhaudu missään vaiheessa ja pysyn koko ajan pelin sisällä.

- Nyt kun fyysiseen puoleen on harjoituskaudella keskitytty niin jos en tässä vaiheessa olisi siihen tyytyväinen, en tiedä miten kauteen voisi lähteä. Juoksuun on tällä hetkellä iso luottamus, Leppänen lisää.

 

Aleksi Leppänen viihtyy Raumalla

Rauma on tullut miehelle tutuksi jo aikaisemmin sekä kuluvalla kaudella Porin ja Rauman väliä ajaessa. Uunituore raumalainen asuu nyt virallisesti kaupungissa. Harjavallasta kotoisin oleva nuori mies vakuuttaa viihtyneensä erittäin hyvin.

- Nyt on pari yötä tullut nukuttua uudessa kodissani Raumalla. Aikaisemmalta ajalta kaupunki on jo tuttu ja tuttua porukkaakin täällä. Tykkään kyllä tästä kaupungista varmaan enemmän kuin Porista. Varsinkin Vanha Rauma on sellainen nähtävyys, että tykkään käydä siellä kävelemässä ja syömässä kavereiden kanssa.

Vapaa-aika Aleksi Leppäsellä menee mökkiprojektin parissa tai kaverien kanssa videopelejä pelatessa.

- Pari vuotta olemme tehneet mökillä isompaa projektia ja kaikki pidemmät vapaa-ajat ovat menneet siihen. Muuten sitten lähinnä videopelejä kavereiden kanssa.

Mikä on kovin peli tällä hetkellä?

- Vaihtelee, mutta varmaan Counter Strike.

Sniper-osastoa?

- Ei, siihen ei riitä maltti. Entry-osastoa eli ensimmäisenä sisään ja katotaan sitten mitä kaverit tekevät sen jälkeen, Aleksi naurahtaa.